Maakunnan mainiot

Joulukuusi luomassa tunnelmaa Lahden Lepokalusteen pikkujouluissa 1950-luvulla. Kuva: Aake Anttila/Yksityiskokoelma. Puiden ja vehreiden oksien koristelulla on juhlapäivien yhteydessä ollut vuosisataiset perinteet. Joulukuusen alkuperä juontaa Pohjois-Saksaan, jossa joulukuusia pystytettiin viimeistään 1500-luvulla koristamaan julkisia tiloja kuten kiltarakennuksia. Seuraavalla vuosisadalla tapa laajeni yksityiskoteihin. 1700-luvulla kuninkaalliset ihastuvat saksalaiseen joulukuusiperinteeseen ja joulukuuset levittäytyivät eurooppalaisiin hoveihin.  Aateliskartanoiden ja pappiloiden kautta joulukuusi rantautui myös Suomeen 1800-luvun alkupuolella, ensimmäisenä Pohjanlahden rannikon ruotsalaisseudulle. Joulukuusiperinteen leviämistä edisti aiempi tapa juhlistaa nimipäivää kuusella, jonka oksille lahjat oli ripustettu. Myös ensimmäiset joulukuuset ovat olleet henkilökohtaisia ja niitä on ollut joka perheen jäsenelle omansa.  Vielä 1800-luvulla joulukuusia oli lähinnä yläluokan ja porvari

  Pyhää Birgittaa esittävä puuveistos Kansallismuseon kokoelmissa (H3613:4) on peräisin Padasjoen kirkosta. Kuva Kansallismuseo, Historialliset kokoelmat. Birgitta Birgersdotter eli vuosina 1303–1373. Birgitta syntyi Ruotsissa, mutta miehensä kuoltua asettui hän vuonna 1350 Roomaan, jossa vietti loppuelämänsä omistautuen hengelliselle elämälle. Birgitta oli profeetta, joka koki jo nuoresta iästä asti Jumalan puhuvan hänen kauttaan näkyjen muodossa. Hänen ilmestyksensä kirjattiin myös ylös kahdeksasta kirjasta koostuvaksi kirjakokoelmaksi. Birgitta korosti opetuksissaan ihmisen henkilökohtaista kääntymystä ja rakkautta Jumalaan. Parhaiten Birgitan oppien mukainen elämä toteutui hänen näkemyksensä mukaan luostarissa. Ruotsin Vadstenaan perustettiinkin ensimmäinen Birgitan perinnön mukainen luostari, jolle Paavi antoi perustamisluvan vuonna 1370. Birgitta kuoli sairastelun tuloksena Roomassa tuona samana vuonna. Pyhimykseksi hänet julistettiin pian kuolemansa jälkeen vuonna 1391 ja hänet

Ympäristöpääkaupunkivuottaan viettävässä Lahdessa myös Lahden museot on nostanut ympäristöteemaa eri tavoin esille. Toukokuun lopussa museo järjesti seminaarin Rakennussuojelu on ympäristöteko, jossa rakennetun ympäristön suojelua tarkasteltiin kestävän kehityksen, kiertotalouden, asumisviihtyvyyden ja kulttuuriarvojen näkökulmista. Rakentamisen ja purkamisen ympäristövaikutuksista keskustellaan yllättävän vähän julkisuudessa, vaikka rakentaminen on eniten raaka-aineita kuluttava teollisuuden ala Euroopassa ja jätteistä 40–50 % syntyy rakentamisesta ja purkamisesta. Kestävän kehityksen tavoitteista huolimatta Suomessa on viime vuosina nähty purkuaalto, jota on verrattu peräti 1960-lukuun. Purkavaa uudisrakentamista on jopa helpotettu lainsäädännöllä. Purkamisen ja korjaamisen ympäristövaikutusten selvittämiseen on kyllä viime aikoina panostettu tutkimuksessa, mutta käytännön toiminnassa tavoitellaan useimmiten uudisrakentamista korjaamisen sijaan. Katon korjausta Kotkan Kaunissaaressa

Hyvin suunniteltu rakenne on yhtä aikaa kaunis, kestävä ja käyttökelpoinen, kuten antiikin viisaus opettaa. Kuva Lahden museot, kuvakokoelmat, Eetu-Pekka Heiskanen Täysosuma, kehui säveltäjämestari Jean Sibelius tyttärensä ja vävynsä valintaa. Margareta ja Jussi Jalas olivat hankkineet kesäpaikan Heinolan maalaiskunnasta, tienoolta, joka vielä tuolloin oli erämaata, korppien ja kaakkurien valtakuntaa. Tämä ilahdutti säveltäjää, suurta luonnonystävää. Kesäpaikkaa alettiin kutsua Tapiolaksi. Nimi viittasi metsään ja Jalasten Tapio-poikaan. Tapiola on myös Jean Sibeliuksen sinfoninen runo, joka soi tekijänsä mielestä kauneimmin kapellimestari Jussi Jalaksen johtamana. Ensin rakennettiin sauna, joka valmistui vuonna 1949. Saunan suunnitteli Aulis Blomstedt, Jussi Jalaksen arkkitehtiveli. Veistetystä hirrestä kootun ristinurkkatalon pystytti läheisen maalaistalon isäntä. Perinteinen suomalainen kansanrakennustaito innoitti Blomstedtia, mikä näkyy saunan mittasuhteissa: ne ovat täydelliset j

Sisutusarkkitehti Risto Halme kuoli 7.3.2021 kotikaupungissaan Lahdessa. Hän oli syntynyt vuonna 1934 ja olisi täyttänyt kuluvan vuoden maaliskuun 24. päivänä 88 vuotta.  Halme kävi koulunsa Lahdessa ja opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa, josta heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1959 siirtyi lahtelaisen Sopenkorpi Oy:n palvelukseen. Sopenkorvelta hän siirtyi Iskun Oy:lle, jossa suunnitteli 1960-luvun alussa muun muassa yli kolmekymmentä vuotta käytössä olleen koulukalustesarjan.   Erityisesti Risto Halme tunnetaan tuoleistaan. Hän totesi, että tuoli on ikuinen haaste muotoilijalle. Tuolissa on perusmuoto, mutta sen yksityiskohdilta odotetaan persoonallisuutta ja miellyttävän ulkomuodon lisäksi tuolin on oltava hyvä istua, turvallinen ja sarjatuotannon vaatimukset täyttävä. ” Parhaat mallit mä olenkin tehnyt, ettei ole ollut mitään tilausta. Sitä kuule vaan kynän kanssa suttaa ja miettii, ajattelee kynän kanssa valkoiselle paperille, ja sieltä se joukosta jostakin sitten löytyy.

 RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Heinola kehittyi toisen maailmansodan jälkeen vauhdilla. Kaupunkia kaavoitettiin ripeästi, ja monia uusia asuinalueita nousi keskustan äärelle. Heinolalaiset, sekä vanhat että evakkoina kaupunkiin tulleet, tarvitsivat nopeasti asuntoja ja julkisia palveluja. Asuntopulan kuvaillaan olleen Suomen pahimpia. Myös teollisuuden tarpeita kaupunki halusi kuunnella tarkalla korvalla.  Uusi sähkölaitos ja kaupungin työntekijöiden asuintalo valmistuivat 1940- ja 1950-luvun vaihteessa. Tämän jälkeen kaupunki rakennutti linja-autoaseman – toimenpide, joka oli sodanjälkeisessä Suomessa harvinainen ja taloudellisesti raskas. Heinolan poliisi ja puolivakinainen, palavasieluiseksi ja toimintavalmiiksi kuvattu palokunta saivat niin ikään oman toimitalon. Vanha vankilarakennus muutettiin kirjastoksi. Korjattiin sairaala, rakennettiin terveystalo, urheilukenttääkin kohennettiin. Edessä vanhaa, taustalla uutta Heinolaa vuonna 1964 vesitornista nähtynä. Keskellä oikealla on

REETTA NOUSIAINEN, rakennustutkija RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Joutjärven kirkko on rakenettu vuonna 1962. Kuva Lahden museot, kuvakokoelmat, Toni Kesti. Vastuullinen kiinteistöstrategia perustuu tietoon, ymmärrykseen ja tahtoon Seurakuntien jäsenmäärä vähenee sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksikirkossa prosentin vuosivauhtia. Tilojenkin käyttöä on siksi järkeistettävä ja niiden kuluja vähennettävä. Seurakunnat ovat yleensä pitäneet rakennuskannastaan hyvää huolta, mutta kaikki rakennukset tulevat jossakin vaiheessa peruskorjausikään. Näissä tilanteissa saatetaan harkita myös rakennusten purkamista. Seurakunnallisiin rakennuksiin liittyy kuitenkin ehkä muita julkisia rakennuksia vahvemmin erityispiirteitä, kuten ulkotilojen ja sisätilojen muodostamat kokonaisuudet, kiinteä sisustus ja taide, tilojen pyhyys. Niihin kytkeytyy paitsi yhteisöllisiä arvoja ja merkityksiä, myös vahvoja yksilöllisiä kokemuksia ja muistoja, jotka tekevät tiloista käyttäjilleen rakkaita ja merkityk

 MIIA KELKKA, tutkimusapulainen Tätä nimenomaista kysymystä kuulin todella usein, kun viime syksynä inventoin Päijät-Hämeen kuntien omistamia taidekokoelmia. Ja löytyihän niitä aarteita; Asikkalasta, Hartolasta, Kärkölästä, Padasjoelta ja Sysmästä, eli kaikista niistä viidestä kunnasta, joissa inventointia tein. Kaikkien kuntien kohdalla edellisestä taideteosten inventoinnista oli arviolta kulunut aikaa joitakin kymmeniä vuosia, joten voidaan todeta, että tarve kokoelmien ajan tasalle saattamiseksi oli vähintäänkin paikallaan. Jotta kokoelmista saatiin hieman nykyaikaisempi käsitys, teoksista otettiin valokuvat ensimmäistä kertaa. Lisäksi merkittiin ylös taiteilija, sijaintipaikka, mitat, taiteilijan, kehystäjän ja gallerian merkinnät sekä käytetyt materiaalit, tekniikat ja tekotavat. Päijät-Hämeessä kaikilla kunnilla on omat kokoelmien helmensä ja näkemäni teokset kuvastavat todella hienolla ja monipuolisella tavalla paikallisten taiteilijoiden elämäntyötä ja kotiseutujen tuntemusta.

LAURA HÄKKINEN, museoamanuenssi Hiihtomuseo Suurella todennäköisyydellä jokainen suomalainen on joskus hiihtänyt. Vaikka emme olisi synnynnäisiä Aino-Kaisoja tai Iivoja, jokainen meistä ymmärtää suksilla liikkumisen perusperiaatteen. Monilla meistä vahvimmat muistot hiihdosta liittyvät kouluhiihtoon ja erityisesti hiihtokilpailuihin. Meistä kaikki ovat myös joutuneet kuulemaan vanhempiensa tarinoita siitä, kuinka kouluun hiihdettiin ennen vanhaan kesät ja talvet . Ei siis ole ihme, että tämän rakas ja joskus vastenmielinenkin kansallislaji on juurtunut meihin jo nuorena. Salpausselän hiihdot eli Salpausselän kisat, Lahti 1923. Hiihtäjä Matti Raivio on pudonnut susihautaan. Kuva: Museovirasto. Hiihto herättää meissä tunteita juuri siksi: se on kuulunut meidän elämäämme pienestä pitäen. Olemme saaneet nauttia siitä sekä inhota sitä kollektiivisesti. Hiihtoon liittyy tärkeänä osana myös nostalgia. Olkoon kyseessä sitten ikimuistoiset hiihtoretket vanhempien tai kavereiden kanssa tai ne ko

ELISA LINDELL, aluetaidemuseotutkija REETTA NOUSIAINEN, rakennustutkija ANNA-RIIKKA VADEN, maakuntamuseotutkija Vuodenvaihteen tienoilla maa järisi Kouvolassa, kun Iitti irtaantui Kymenlaaksosta ja liittyi Päijät-Hämeen maakuntaan. Näin dramaattisesta tapahtumasta ei ehkä kuitenkaan ollut kyse, sillä jokainen historiaa tunteva tietää, että hallinnollisissa rajalinjoissa vain muutos on pysyvää. Iitin seurakunta perustettiin alun perin vuonna 1539 Kustaa Vaasan määräyksellä Hämeen ja Karjalan rajamaille. Rajalla Iitti sijaitsi myös 1743–1812, jolloin Ruotsin ja Venäjän välinen rajalinja kulki Kymijoessa.   Iitti on tunnettu koskistaan ja Kymijoen rannat ovat houkutelleet asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Kuva Elisa Lindell/Lahden museot. Iitti on historiansa saatossa matkannut paikallaan pysyen ja kokoaan menettäen läänistä ja maakunnasta toiseen, päätyen lopulta Uudenmaan läänin, Kymen läänin, Etelä-Suomen läänin ja Kymenlaakson maakunnan kautta osaksi Päijät-Hämettä 1.1.2021. Vii