Siirry pääsisältöön

Harvoin tarjolla! Heinolan vesitornin voi ostaa vaikkapa kodiksi

 RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

Heinola kehittyi toisen maailmansodan jälkeen vauhdilla. Kaupunkia kaavoitettiin ripeästi, ja monia uusia asuinalueita nousi keskustan äärelle. Heinolalaiset, sekä vanhat että evakkoina kaupunkiin tulleet, tarvitsivat nopeasti asuntoja ja julkisia palveluja. Asuntopulan kuvaillaan olleen Suomen pahimpia. Myös teollisuuden tarpeita kaupunki halusi kuunnella tarkalla korvalla. 

Uusi sähkölaitos ja kaupungin työntekijöiden asuintalo valmistuivat 1940- ja 1950-luvun vaihteessa. Tämän jälkeen kaupunki rakennutti linja-autoaseman – toimenpide, joka oli sodanjälkeisessä Suomessa harvinainen ja taloudellisesti raskas. Heinolan poliisi ja puolivakinainen, palavasieluiseksi ja toimintavalmiiksi kuvattu palokunta saivat niin ikään oman toimitalon. Vanha vankilarakennus muutettiin kirjastoksi. Korjattiin sairaala, rakennettiin terveystalo, urheilukenttääkin kohennettiin.

Ylhäältä kuvattu näkymä Heinolaan.
Edessä vanhaa, taustalla uutta Heinolaa vuonna 1964 vesitornista nähtynä. Keskellä oikealla on palo- ja poliisiasema, Heinolan ensimmäinen nykyaikainen toimistotalo.
Kuva Finna/Teuvo Kanerva, Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Heinolassa ei ollut arkkitehteja, mutta kaupunki halusi kuitenkin suunnitteluttaa tärkeimmät rakennuksensa korkeatasoisella ammattimiehellä. Lahden kaupunginarkkitehdin Kaarlo Könösen palveluksia käytettiin tästä syystä useissa kohteissa. Hänellä oli virkansa ohessa oikeus harjoittaa ammattiaan yksityisestikin. 

Könönen sai suunnitellakseen myös Heinolan vesitornin. 1950-luvun vaihteessa vesitorneja alettiin pitää pääasiassa hyötyrakennuksina, joiden arkkitehtuuriin ei suurta huolta uhrattu. Usein suunnittelutehtävä annettiin insinöörille tai rakennusmestarille. Heinolan kaupunkikuvallisesti punnittu ja rakennustaiteellisesti ansiokas torni on hieno poikkeus tältä aikakaudelta. 

1900-luvun alkuvuosikymmeninä vesitornien kauneusarvoja pidettiin tärkeinä, ja niitä piirsivät monet kuulut arkkitehtinimet, kuten Lars Sonck, Erik Bryggman ja Alvar Aalto. Suomen ensimmäinen vesisäiliö rakennettiin 1876 Helsinkiin Eläintarhan kukkulalle ja ensimmäinen varsinainen vesitorni, arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelema vuonna 1910 Hankoon. Rakennustyyppi on kuitenkin ikivanha: Esimerkiksi Rooman kaupungissa oli pari tuhatta vuotta sitten yli kaksisataa vesitornia. Roomalaiset käyttivät valtavasti vettä, noin nelinkertaisesti nykysuomalaisen keskimäärään verrattuna. Vitruvius kertoo, että kaupungin vedenkulutuksesta vajaa puolet meni julkiseen kohteisiin, seitsemäntoista prosenttia keisarille ja loput yksityisille. 

Heinolan vesitorni valmistui vuonna 1951. Ajan tyypillisin materiaalein, punatiilistä ja mustista liuskekivistä rakennettu torni on Kirkkokadun, kauppatoria sivuavan keskeisen akselin komea pääteaihe. Se näkyi aikanaan hienosti myös muun muassa linja-autoasemalta ja rautatieasemalta saapuville matkailijoille. Torni oli maamerkki, Heinolan sodanjälkeisen teknisen kehityksen vertauskuva. 

Punatiilinen pyöreä vesitornin yläosa.
Vesitornin säiliöosassa on kalaverkkomainen tiilikuvio, viittaus rakennuksen sisältöön.
Kuva Raimo Niskanen.

Vesitornissa on ollut monenlaista toimintaa. Se suunniteltiin paitsi vesihuollon tarpeisiin, myös toimistotiloiksi. Huipulle perustettiin vuonna 1954 näköalakahvila, joka oli varsinkin alkuaikoina sangen suosittu. Avajaiskesänä tornissa vieraili lähes 27 000 ihmistä. 

Näköalakahvila korjattiin talvikäyttöiseksi vuonna 1986. Ikkunat vaihdettiin, ja upea lasitiiliseinä poistettiin. Veräjähissi uusittiin. Vuonna 1989 Heinolaan rakennettiin uusi vesisäiliö. Kun vanha torni veti kuusisataa kuutiometriä vettä, uuteen mahtui viisi kertaa enemmän. Heinolan vesihuoltotekniikkaa on senkin jälkeen uusittu monin tavoin. Vanha vesitorni jäi pois käytöstä vuonna 2010.

Mies ja poika istuvat pöydän ääressä vesitornin kahvilassa, mies katsoo ulos ikkunasta ja pojan edessä on maitolasi ja viineri.
Helsinkiläisturisteista kesällä 1964 otetussa valokuvassa näkyy Kaarlo Könösen kekseliästä arkkitehtuuria, kuten veden väreilevää pintaa muistuttava lasitiiliseinä.
Kuva Finna/Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Itä-Häme.

Nyt torni on myytävänä. Se sopii Heinolan kaupungin mukaan esimerkiksi kaupalliseen käyttöön tai asunnoiksi. Torni on suojeltu, joten muutokset on suunniteltava huolella ja 70-vuotiasta rakennusta kunnioittaen. Uudessa käyttötarkoituksessaankin rakennuksen on kerrottava historiastaan ja alkuperäisestä merkityksestään. Vesisäiliöosa on siitä syystä säästettävä esimerkiksi ikkuna-aukoilta. Alkuperäisarkkitehtuuria ja vanhoja materiaaleja, kuten kahvilan hauskaa shakkiruutulattiaa, kannattaa vaalia. 

Huimaavat näköalat Heinolan vesimaisemiin ja harjuille kiinnostanevat ostajia. Vai tuntuukohan elämä pyöreässä kodissa liian mutkalliselta?


LÄHTEITÄ:
Asola, Ismo 2003. Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki. Suomen Rakennusinsinöörien liitto RIL, Helsinki.
Herranen, Timo 1998. Heinolan kaupungin historia 3 (1940–1996). Heinolan kaupunki, Heinola.
Niskanen, Riitta 2020. Jotakin uutta, jotakin vanhaa – Heinolan kaupunkikuva jälleenrakennuksesta vuosituhannen vaihteeseen. Made in Heinola. Retkiä kaupungin kulttuuriperintöön. Heinolan kaupunginmuseon julkaisuja 28. Heinolan museot, Heinola. 

Suullisia tietoja antaneet:
Lahti, Tomi, vesihuoltoinsinööri, Heinola. Haastattelu 1.3.2021
Latvanen, Marko, yrittäjä, Heinola. Haastattelu 1.3.2021

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lahden kylän koulu - koulupojista taiteilijoihin

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Lahden kylän ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1871. Koulu oli yksityinen, yksi Lahden kartanon isännän August Fellmanin monista kansansivistyshankkeista. Kaksi vuotta myöhemmin koulu sai oman rakennuksen, ja se kunnallistettiin. Uusi koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien äärelle, pienelle mäennyppylälle, männikön suojaan. Paikka oli ihanteellinen koulurakennukselle: se oli hyväkuntoisen tien äärellä, tuulilta suojassa. Fellman antoi koululle tontin, ja talolliset velvoitettiin pystyttämään se päivätöinään lahjoittamistaan peruskivistä ja hirsistä. Koulupihaan tehtiin myös ulkorakennus opettajien lehmiä varten sekä käymälät, liiterit ja aitta.   Lahden kylässä oli näihin aikoihin vajaat 900 asukasta. He eivät olleet aluksi järin innostuneita uudesta opinahjosta, sillä koulunkäynnin arveltiin olevan haitaksi uskonnonharjoitukselle. Fellman houkutteli vanhempia lähettämään jälkikasvu kouluun lupaamalla puoli tynnyriä rukiita yhdestä, kaksi
2 kommenttia
Lue lisää

Kesäisiä päiviä Jalkarannassa – Ainolan historiaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Herrasväen kesänviettotavat alkoivat muuttua kaupungistumisen myötä. Suomalaisen maalaismaiseman kauneus avautui uudella tavalla. Höyrylaivat kuljettivat väkeä suvisiin maisemiin, ja rautatieverkon laajetessa junakyydilläkin oli mahdollista päästä vilpeiden vesien äärelle. 1800-luvun loppupuolella rannoille alkoi nousta porvariston huviloita, joihin talous palvelijoineen kaikkineen siirrettiin yleensä koko kesän ajaksi. Lahden seudun ensimmäisiä huviloita oli apteekkari Aron Grönmarkin Jalkarantaan rakennuttama Merilä. Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1901. Talon takan piirsi taiteilija Akseli Gallen-Kallela, joskin tieto on epävarma. Eliel Saarisen suunnittelema Merilä vuonna 1904 lähetetyssä postikortissa. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Suomalaismielinen Grönmark halusi huvilansa suunnittelijaksi suomalaisuuden manifestiksi vuonna 1900 nousseen Pariisin maailmannäyttelypaviljongin arkkitehdin. Mer
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kasvun aika - lahtelaista kouluhistoriaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Nykyisen Lahden alueen kouluhistoria alkaa kolmesta 1870-luvulla perustetusta yksityisestä koulusta, Koiskalan kartanon, Lahden kartanon ja Seestan kartanon kouluista. Vuonna 1881 perustettiin vielä Mytäjäisten varikolle ruotsin- ja suomenkielinen koulu rautatieläisten lapsia varten. Kartanoiden ja patruunoiden yksityiset koulut olivat Suomessa yleisiä, mutta se, että mikään alueemme kouluista ei ollut yhteiskunnan hanke, oli tuiki harvinaista. Lahden kartanon isännän August Fellmanin perustama koulu kunnallistettiin ja se sai oman koulutalon vuonna 1873. Koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien varrelle, männikköiselle mäennyppylälle. Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksista lähtien esivalta oli kaitsenut paitsi opetusta myös koulurakennuksia, niiden sijoitusta ja rakentamistapaa. Fellmanin lahjoittama tontti ja rakennus täyttivät määräykset: koulu näkyi kauas, mutta oli tuulten ulottumattomissa, hyväkuntoisen tien varrella, ja sen ympäristössä oli rii
Lähetä kommentti
Lue lisää