Maakunnan mainiot

Kotiseututalo Karralassa vaalitaan iittiläisiä perinteitä. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen, Lahden museoiden kuvakokoelmat. Iitti kuuluu nykyään maakunnallisesti Päijät-Hämeeseen, mutta vielä muutama vuosi sitten olimme kymenlaaksolaisia. Puolet Iitin asukkaista lukeutuu mielestään hämäläisiksi ja Iitti kuuluu kaakkoishämäläiseen murrealueeseen. Kaakkoishämäläiset murteet jakautuvat kolmeen alueeseen: Hollolan, Porvoon ja Iitin ryhmään. Katoamassa olevaa kulttuuria, mukaan lukien murteet, taltioitiin pääosin 1920–1930-luvuilla Iitissä ja entisessä Jaalassa. Puhuttu murre on ollut lähes samanlaista. Iittiläinen opettaja ja murretutkija Aino Valli (os. Oksanen) teki nuorena varsinaisen kulttuurityön tallentaen n. 43 000 murresanaa. Hän aloitti työn vuonna 1924 perustetun sanakirjasäätiön rahoituksella. Valli oli tuolloin 22-vuotias. Työvälineinä hänellä oli polkupyörä, kynä ja kamera sekä sanalaput, joille taltioitiin jokainen murresana selityksineen. Paras tulos saatiin, kun haastateltiin ih...

Tuomaritornit ovat oleellinen osa mäkihyppypaikkojen fyysistä toimintaympäristöä. Kisoissa tulee olla paikka tuomareille, josta heillä on esteetön näkymä mäkeen suorituksen arvostelua varten. Tornit ovat muuttuneet alkuvaiheiden puisista viritelmistä paljon tekniikkaa sisältäviksi kokonaisuuksiksi. Kokosimme tietoa Lahden urheilukeskuksen tuomaritorneista kautta historian, nyt kun alkuperäinen suurmäen tuomaritorni ollaan purkamassa. Mäkihypyn ja tuomaroinnin historia Mäkihyppy lajina keksittiin Norjan Telemarkin laaksossa 1800-luvun alussa ja hyppyjen tuomarointi on ollut osa mäkihyppyä jo lajin alkuajoista lähtien. Nopeasti Norjassa yleistynyt laji rantautui myös Suomeen ja ensimmäisiä hyppykilpailuja järjestettiin Helsingissä ja Sortavalassa. Suomen ensimmäiset ns. viralliset mäkihyppykilpailut pidettiin Katajanokalla maaliskuussa 1899. Järjestäjänä toimi Helsingin Sporttiklubi. Hypyn arvostelukriteereinä olivat silloin asento ylämäen laskussa, ponnistus hyppyrillä, asento ilmalenn...

Syyskuinen aurinkoinen päivä vuonna 2025, museolaisten auto kaartaa vanhan puukoulun pihaan Mallusjoella Orimattilassa. Koulu pihapiireineen kätkee sisäänsä keraamikko Jari Vesterisen luotsaaman Lasi- ja keramiikkakeskus Kuun . Punaisen piharakennuksen korkea piippu enteilee jotain erityistä, sillä piharakennus kätkee sisäänsä anagamauunin. Kuun anagamauuni on Suomessa ainutlaatuinen puupolttoinen keramiikkauuni, joka lämmitetään kaksi kertaa vuodessa - keväisin ja syksyisin. Polttoprosessi on hioutunut vuosien saatossa, sillä se vaatii tarkkuutta ja pitkällistä suunnittelua. Puuta kuluu polton aikana huomattavasti, eikä uuni saa kuumentua liian nopeasti. Tämän syksyn poltto tallennetaan museokokoelmaan. Tallennusta ovat tekemässä Lahden museoiden tutkija Elisa Lindell, valokuvaaja Tiina Rekola ja Orimattilan taidemuseon amanuenssi Anniina Kiiskinen. Lasi- ja keramiikkakeskus Kuun anagamauuni tyhjänä. Kuva Tiina Rekola, Lahden museoiden kuvakokoelmat. Museotyön yksi peruspilareista ...

Lahden museoiden kuvakokoelmissa on muutamia lahtelaisten valokuvaamojen valokuvakokonaisuuksia, pienempiä ja suurempia. Niitä on saatu lahjoituksina ja niitä on myös ostettu. Lahden kaupunginmuseo osti kokoelmiinsa vuonna 1996 Valokuvaamo Kuvakiilan laajan valokuva-aineiston. Kokonaisuuteen kuuluu negatiiveja, diapositiiveja, valokuvavedoksia ja diaarit eli valokuvaluettelot. Ei ole tietoa, miten kokonaisuus tuli museon tietoisuuteen, tarjottiinko sitä museolle vai miten. Diaarien mukaan Kuvakiilan toiminnan aikana kuvaustapahtumia oli 13 670. Jos yhdessä suojakuoressa olisi ollut kymmenen negatiivia, kuvien kokonaismäärä olisi vähintään 136 700 kappaletta. Kokonaisuus oli jo museoon tullessaan hyvin järjestetty ja kuvaluetteloiden kautta kuvaustapahtumasta on tarkat tiedot. Valokuvaaja Tauno Lautamatti perusti Kuvakiilan kuvaamon Lahteen vuonna 1956. Todennäköisesti suurin osa Kuvakiilan kuvista on Lautamatin itsensä ottamia. Tauno Lautamatti studiossaan Aleksanterinkatu 2:ssa 1962...

Museotyö tuottaa tekijälleen usein monenlaisia elämyksiä. Tämä tuli jälleen vastaan yhtä kuvakokonaisuutta käsitellessäni. Vuonna 2022 Lahden museoiden kuvakokoelmiin siirrettiin Möysän päiväkodin valokuvakokonaisuus. Päiväkoti joutui tuolloin siirtymään väistötiloihin, jolloin kuvat yli sadan toimintavuoden ajalta siirrettiin museoon. Samassa yhteydessä päiväkodin esineistöä siirtyi museon kokoelmiin, jossa sitä oli jo ennestään. Odotin innolla, että pääsisin avaaman kuvalaatikoita. Olin itse ollut aikoinaan tuossa päiväkodissa, jota vuoteen 1973 saakka kutsuttiin tarhaksi. Itselläni ei ollut yhtään kuvaa omalta tarhavuodeltani, joten mielessäni oli pieni toive, jospa löytäisin oman tarhavuoteni kuvia, edes yhden. Aluksi kuvia läpi selaillessa kävi selväksi, että ennen luettelointia minun on perehdyttävä tarkemmin Möysän päiväkodin historiaan. Selvisi vähän yllättäenkin, että päiväkodin juuret ulottuivat 1800-luvun loppupuolelle. Lahdessa alkoi lasten päivähoitotoiminta vuonna 1899, k...

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta taitelijaprofessori, tademaalari ja kuvanveistäjä Olavi Lanun (1925–2015) syntymästä. Lahdessa vaikutti 1960–90-luvuilla Lahden Taiteet ry, jonka historia paljastaa paljon niin Olavi Lanusta kuin Lahden taide-elämän kehittymisestä. Lahden Taiteet oli kaupunginorkesterin kapellimestarin Urpo Pesosen (1915–1994) ideoima poikkitaiteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena oli tuoda yhteen eri alojen taiteilijoita sekä tehdä taidetta tutummaksi lahtelaiselle yleisölle. Tätä toimintaa yhdistys toteutti muun muassa järjestämällä taide-esityksistä, esitelmistä ja keskustelusta koostuvia kuukausikokouksia, Naurutaiteet-nimistä keväistä yleisöjuhlaa, kulttuuriviikkoa sekä erilaisia sekalaisia tempauksia ja kannanottoja. 1950-luvulla Lahteen muuttanut Lanu liittyi jäseneksi Lahden taiteisiin heti sen perustamisvuonna 1960. Hän vaikutti paikalliseen taide-elämään myös kuvaamataidon opettajana, erilaisissa luottamustoimissa sekä tietenkin omalla taiteellaan. ...