Tekstit

Padasjoki ja Pyhä Birgitta

Kuva
  Pyhää Birgittaa esittävä puuveistos Kansallismuseon kokoelmissa (H3613:4) on peräisin Padasjoen kirkosta. Kuva Kansallismuseo, Historialliset kokoelmat. Birgitta Birgersdotter eli vuosina 1303–1373. Birgitta syntyi Ruotsissa, mutta miehensä kuoltua asettui hän vuonna 1350 Roomaan, jossa vietti loppuelämänsä omistautuen hengelliselle elämälle. Birgitta oli profeetta, joka koki jo nuoresta iästä asti Jumalan puhuvan hänen kauttaan näkyjen muodossa. Hänen ilmestyksensä kirjattiin myös ylös kahdeksasta kirjasta koostuvaksi kirjakokoelmaksi. Birgitta korosti opetuksissaan ihmisen henkilökohtaista kääntymystä ja rakkautta Jumalaan. Parhaiten Birgitan oppien mukainen elämä toteutui hänen näkemyksensä mukaan luostarissa. Ruotsin Vadstenaan perustettiinkin ensimmäinen Birgitan perinnön mukainen luostari, jolle Paavi antoi perustamisluvan vuonna 1370. Birgitta kuoli sairastelun tuloksena Roomassa tuona samana vuonna. Pyhimykseksi hänet julistettiin pian kuolemansa jälkeen vuonna 1391 ja hänet

Rakennussuojelu on ympäristöteko!

Kuva
Ympäristöpääkaupunkivuottaan viettävässä Lahdessa myös Lahden museot on nostanut ympäristöteemaa eri tavoin esille. Toukokuun lopussa museo järjesti seminaarin Rakennussuojelu on ympäristöteko, jossa rakennetun ympäristön suojelua tarkasteltiin kestävän kehityksen, kiertotalouden, asumisviihtyvyyden ja kulttuuriarvojen näkökulmista. Rakentamisen ja purkamisen ympäristövaikutuksista keskustellaan yllättävän vähän julkisuudessa, vaikka rakentaminen on eniten raaka-aineita kuluttava teollisuuden ala Euroopassa ja jätteistä 40–50 % syntyy rakentamisesta ja purkamisesta. Kestävän kehityksen tavoitteista huolimatta Suomessa on viime vuosina nähty purkuaalto, jota on verrattu peräti 1960-lukuun. Purkavaa uudisrakentamista on jopa helpotettu lainsäädännöllä. Purkamisen ja korjaamisen ympäristövaikutusten selvittämiseen on kyllä viime aikoina panostettu tutkimuksessa, mutta käytännön toiminnassa tavoitellaan useimmiten uudisrakentamista korjaamisen sijaan. Katon korjausta Kotkan Kaunissaaressa

MUSIIKKI, ARKKITEHTUURI, LUONTO - Kauneuden kolmiyhteys heinolalaisessa metsässä

Kuva
Hyvin suunniteltu rakenne on yhtä aikaa kaunis, kestävä ja käyttökelpoinen, kuten antiikin viisaus opettaa. Kuva Lahden museot, kuvakokoelmat, Eetu-Pekka Heiskanen Täysosuma, kehui säveltäjämestari Jean Sibelius tyttärensä ja vävynsä valintaa. Margareta ja Jussi Jalas olivat hankkineet kesäpaikan Heinolan maalaiskunnasta, tienoolta, joka vielä tuolloin oli erämaata, korppien ja kaakkurien valtakuntaa. Tämä ilahdutti säveltäjää, suurta luonnonystävää. Kesäpaikkaa alettiin kutsua Tapiolaksi. Nimi viittasi metsään ja Jalasten Tapio-poikaan. Tapiola on myös Jean Sibeliuksen sinfoninen runo, joka soi tekijänsä mielestä kauneimmin kapellimestari Jussi Jalaksen johtamana. Ensin rakennettiin sauna, joka valmistui vuonna 1949. Saunan suunnitteli Aulis Blomstedt, Jussi Jalaksen arkkitehtiveli. Veistetystä hirrestä kootun ristinurkkatalon pystytti läheisen maalaistalon isäntä. Perinteinen suomalainen kansanrakennustaito innoitti Blomstedtia, mikä näkyy saunan mittasuhteissa: ne ovat täydelliset j

Tuoleja tuhansille – Risto Halme in memoriam

Kuva
Sisutusarkkitehti Risto Halme kuoli 7.3.2021 kotikaupungissaan Lahdessa. Hän oli syntynyt vuonna 1934 ja olisi täyttänyt kuluvan vuoden maaliskuun 24. päivänä 88 vuotta.  Halme kävi koulunsa Lahdessa ja opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa, josta heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1959 siirtyi lahtelaisen Sopenkorpi Oy:n palvelukseen. Sopenkorvelta hän siirtyi Iskun Oy:lle, jossa suunnitteli 1960-luvun alussa muun muassa yli kolmekymmentä vuotta käytössä olleen koulukalustesarjan.   Erityisesti Risto Halme tunnetaan tuoleistaan. Hän totesi, että tuoli on ikuinen haaste muotoilijalle. Tuolissa on perusmuoto, mutta sen yksityiskohdilta odotetaan persoonallisuutta ja miellyttävän ulkomuodon lisäksi tuolin on oltava hyvä istua, turvallinen ja sarjatuotannon vaatimukset täyttävä. ” Parhaat mallit mä olenkin tehnyt, ettei ole ollut mitään tilausta. Sitä kuule vaan kynän kanssa suttaa ja miettii, ajattelee kynän kanssa valkoiselle paperille, ja sieltä se joukosta jostakin sitten löytyy.

Harvoin tarjolla! Heinolan vesitornin voi ostaa vaikkapa kodiksi

Kuva
 RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Heinola kehittyi toisen maailmansodan jälkeen vauhdilla. Kaupunkia kaavoitettiin ripeästi, ja monia uusia asuinalueita nousi keskustan äärelle. Heinolalaiset, sekä vanhat että evakkoina kaupunkiin tulleet, tarvitsivat nopeasti asuntoja ja julkisia palveluja. Asuntopulan kuvaillaan olleen Suomen pahimpia. Myös teollisuuden tarpeita kaupunki halusi kuunnella tarkalla korvalla.  Uusi sähkölaitos ja kaupungin työntekijöiden asuintalo valmistuivat 1940- ja 1950-luvun vaihteessa. Tämän jälkeen kaupunki rakennutti linja-autoaseman – toimenpide, joka oli sodanjälkeisessä Suomessa harvinainen ja taloudellisesti raskas. Heinolan poliisi ja puolivakinainen, palavasieluiseksi ja toimintavalmiiksi kuvattu palokunta saivat niin ikään oman toimitalon. Vanha vankilarakennus muutettiin kirjastoksi. Korjattiin sairaala, rakennettiin terveystalo, urheilukenttääkin kohennettiin. Edessä vanhaa, taustalla uutta Heinolaa vuonna 1964 vesitornista nähtynä. Keskellä oikealla on

Mikä on tärkeää?

Kuva
REETTA NOUSIAINEN, rakennustutkija RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Joutjärven kirkko on rakenettu vuonna 1962. Kuva Lahden museot, kuvakokoelmat, Toni Kesti. Vastuullinen kiinteistöstrategia perustuu tietoon, ymmärrykseen ja tahtoon Seurakuntien jäsenmäärä vähenee sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksikirkossa prosentin vuosivauhtia. Tilojenkin käyttöä on siksi järkeistettävä ja niiden kuluja vähennettävä. Seurakunnat ovat yleensä pitäneet rakennuskannastaan hyvää huolta, mutta kaikki rakennukset tulevat jossakin vaiheessa peruskorjausikään. Näissä tilanteissa saatetaan harkita myös rakennusten purkamista. Seurakunnallisiin rakennuksiin liittyy kuitenkin ehkä muita julkisia rakennuksia vahvemmin erityispiirteitä, kuten ulkotilojen ja sisätilojen muodostamat kokonaisuudet, kiinteä sisustus ja taide, tilojen pyhyys. Niihin kytkeytyy paitsi yhteisöllisiä arvoja ja merkityksiä, myös vahvoja yksilöllisiä kokemuksia ja muistoja, jotka tekevät tiloista käyttäjilleen rakkaita ja merkityk

Löytyykö aarteita?

Kuva
 MIIA KELKKA, tutkimusapulainen Tätä nimenomaista kysymystä kuulin todella usein, kun viime syksynä inventoin Päijät-Hämeen kuntien omistamia taidekokoelmia. Ja löytyihän niitä aarteita; Asikkalasta, Hartolasta, Kärkölästä, Padasjoelta ja Sysmästä, eli kaikista niistä viidestä kunnasta, joissa inventointia tein. Kaikkien kuntien kohdalla edellisestä taideteosten inventoinnista oli arviolta kulunut aikaa joitakin kymmeniä vuosia, joten voidaan todeta, että tarve kokoelmien ajan tasalle saattamiseksi oli vähintäänkin paikallaan. Jotta kokoelmista saatiin hieman nykyaikaisempi käsitys, teoksista otettiin valokuvat ensimmäistä kertaa. Lisäksi merkittiin ylös taiteilija, sijaintipaikka, mitat, taiteilijan, kehystäjän ja gallerian merkinnät sekä käytetyt materiaalit, tekniikat ja tekotavat. Päijät-Hämeessä kaikilla kunnilla on omat kokoelmien helmensä ja näkemäni teokset kuvastavat todella hienolla ja monipuolisella tavalla paikallisten taiteilijoiden elämäntyötä ja kotiseutujen tuntemusta.

Pertsaa koulusta kotisohville – suomalainen verenperintö tiivistyy laduille

Kuva
LAURA HÄKKINEN, museoamanuenssi Hiihtomuseo Suurella todennäköisyydellä jokainen suomalainen on joskus hiihtänyt. Vaikka emme olisi synnynnäisiä Aino-Kaisoja tai Iivoja, jokainen meistä ymmärtää suksilla liikkumisen perusperiaatteen. Monilla meistä vahvimmat muistot hiihdosta liittyvät kouluhiihtoon ja erityisesti hiihtokilpailuihin. Meistä kaikki ovat myös joutuneet kuulemaan vanhempiensa tarinoita siitä, kuinka kouluun hiihdettiin ennen vanhaan kesät ja talvet . Ei siis ole ihme, että tämän rakas ja joskus vastenmielinenkin kansallislaji on juurtunut meihin jo nuorena. Salpausselän hiihdot eli Salpausselän kisat, Lahti 1923. Hiihtäjä Matti Raivio on pudonnut susihautaan. Kuva: Museovirasto. Hiihto herättää meissä tunteita juuri siksi: se on kuulunut meidän elämäämme pienestä pitäen. Olemme saaneet nauttia siitä sekä inhota sitä kollektiivisesti. Hiihtoon liittyy tärkeänä osana myös nostalgia. Olkoon kyseessä sitten ikimuistoiset hiihtoretket vanhempien tai kavereiden kanssa tai ne ko

Tervetuloa Iitti!

Kuva
ELISA LINDELL, aluetaidemuseotutkija REETTA NOUSIAINEN, rakennustutkija ANNA-RIIKKA VADEN, maakuntamuseotutkija Vuodenvaihteen tienoilla maa järisi Kouvolassa, kun Iitti irtaantui Kymenlaaksosta ja liittyi Päijät-Hämeen maakuntaan. Näin dramaattisesta tapahtumasta ei ehkä kuitenkaan ollut kyse, sillä jokainen historiaa tunteva tietää, että hallinnollisissa rajalinjoissa vain muutos on pysyvää. Iitin seurakunta perustettiin alun perin vuonna 1539 Kustaa Vaasan määräyksellä Hämeen ja Karjalan rajamaille. Rajalla Iitti sijaitsi myös 1743–1812, jolloin Ruotsin ja Venäjän välinen rajalinja kulki Kymijoessa.   Iitti on tunnettu koskistaan ja Kymijoen rannat ovat houkutelleet asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Kuva Elisa Lindell/Lahden museot. Iitti on historiansa saatossa matkannut paikallaan pysyen ja kokoaan menettäen läänistä ja maakunnasta toiseen, päätyen lopulta Uudenmaan läänin, Kymen läänin, Etelä-Suomen läänin ja Kymenlaakson maakunnan kautta osaksi Päijät-Hämettä 1.1.2021. Vii

Konsepteja ja konkretiaa

Kuva
TUIJA VERTAINEN, museopedagogi Viime aikoina on ollut paljon suunniteltavaa. Mielessä pyörivät joskus hyvinkin abstraktit käsitteet ja konseptit. Ajattelua ja ymmärtämistä kuvaavien sanontojen taustat ovat sen sijaan usein varsin konkreettisia.  Hämmennystä kuvataan joskus sanonnalla ”minulta menivät konseptit sekaisin”. Kouluaikojeni ainekirjoitustunneilla ymmärsin sen niin, että jos konseptipaperit – nuo ruudulliset, kahtia taitetut A3-arkit, joihin vedettiin viivoittimen avulla touhukkaasti neljän ruudun reunukset ennen kuin niiden ääreen pysähdyttiin miettimään lähes lopputunnin ajaksi – menevät sekaisin, ei lukija saa enää juonen päästä kiinni. Myöhemmin ajattelin, että konseptipaperin ’konsepti’ on juuri sitä paperin ääreen pysähtymistä: miettimistä, suunnittelemista, konseptointia. ’Konsepti’ tarkoittaa tässä yhteydessä paitsi suunnitelmaa, myös sen ensimmäistä luonnosta, puhtaaksikirjoittamatonta tekstiä.  ’Konseptin’ (lat. conceptus ) merkitys on ’käsite’. Tämä ’käsi’-sanan jo

Kohti Nastolaa!

Kuva
RIITTA NISKANEN, rakennustutkija  ” Tienoolta toiselle rientää kesäinen tie monivaiheisena kuin hauska pakina. Yhdessä paikassa on kostea painanne, jossa rehevien palmumaisten saniaistyppäiden välissä lirisee kylmä vesi. Siinä notkea tie ikään kuin lähestyy kulkijaa, ilmaisee näkevänsä hänen ajatustensa hypyn, tietävänsä hänen lähtönsä aiheen ja menonsa määrän. Mutta se ei ilku ujostelevaa kulkijaa, vaan iskee silmää samanmielisesti ja johdattaa hänet muina-miehinä ylemmäs, lähemmäs ensimmäistä harmaata tölliä… ”. Tie vanhasta Lahdesta Nastolaan vie Villähteellä vuosisatoja viljelyksessä olleiden peltoaukeiden halki. Kuva: Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Tässä taitaa mennä Nastolan kulttuuriympäristötyöryhmä, joka kartoitti nastolalaisia rakennuksia ja maisemia Nastolan ja Lahden yhdistyttyä vuoden 2016 alusta. Pitkillä keväisillä ja kesäisillä ajomatkoilla kiersimme Nastolan kolkka kolkalta. Työ oli hauskaa, yhteishenki käsin kosketeltava, ja ilmojen herrakin suosi m

UUDESSA ASUSSA, VANHASSA KUOSISSA - Vesijärven 150-vuotias rautatieasema juhlii kunnostettuna

Kuva
RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Suomen rautatieverkosto on melko nuori. Se alkoi kehittyä vasta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin kuin ensimmäiset eurooppalaiset radat. Vauhtiin päästyään rataverkko tihentyi kuitenkin huimaan tahtiin, sillä 1800-luvun lopulla Suomeen valmistui uusi rata lähes joka toinen vuosi. Rautatiet valtasivat nopeasti tilaa vesiliikenteeltä. Vuonna 1914 maassamme oli 12 kilometriä rataa 10 000 asukasta kohden, mikä oli enemmän kuin vaikkapa Englannissa ja Saksassa. Pietarin ja Riihimäen välisen radan, järjestyksessä toisen rataosuutemme 150-vuotisjuhlia vietetään parhaillaan monilla sen varren paikkakunnilla, kuten Lahdessa. Myös toinen tärkeä rautatie, Lahden ja Loviisan välinen rata täyttää tasavuosia. Se rakennettiin 120 vuotta sitten. Vesijärven asema ennen ensimmäistä laajennusta 1895. Kuva Laden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Radat tarjosivat pienelle paikkakunnalle suuren tulevaisuuden. Lahti alkoi kasvaa, ja 1900-luvun alussa se oli nuori, eteenpäin kat