Maakunnan mainiot

Sinullakin on todennäköisesti keittiön laatikossasi puusta tehty työväline esimerkiksi puukauha tai puulusikka. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään puulusikan tarinaa, sen vuosituhansista matkaa esi-isiemme käsistä nykyihmisen keittiöön? Puulusikan valmistus on osa aineetonta kulttuuriperintöä, joka on säilynyt elävänä läpi aikakausien. Hollolan Kotiseutuyhdistys ry vaalii ja juhlistaa tätä arvokasta perinnettä järjestämällä vuosittain puulusikkapäivän Hollolan kotiseutumuseon talomuseoalueella Hollolan Kirkonkylässä. Puulusikkapäivä järjestetään myös kesällä 2026. Puulusikkapäivä ja puulusikkaharrastajien ylläpitämä tietotaito pitävät huolen siitä, ettei lusikan veisto jää vain historiankirjojen lehdille. Se on elävää historiaperinnettä, joka jatkuu taitavissa käsissä ja tuoksuu veistettävässä puussa. Puulusikan veistoa Puulusikkapäivässä 2025. Kuva Niko Jäämaa, Hollolan Kotiseutuyhdistys ry. Puulusikan historiaa lyhyesti Puulusikka on varmastikin yksi ihmiskunnan vanhimmista ja p...

Sahdin valmistuksessa kunnioitetaan edelleen tämän muinaisolueksikin kutsutun perinnejuoman vanhoja valmistusmenetelmiä ja tapoja. Arvonanto näkyy myös monien nuorempien sahdinvalmistajien tekemisessä. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että myös viimeisintä tekniikkaa hyödynnetään eri valmistusvaiheissa.  Sahdin valmistuksessa ja valmistusvälineissä on tapahtunut samanlainen muutos kuin muussakin ruokataloudessa. Kotona valmistetuista maltaista siirryttiin ostomaltaisiin jo edellisten sukupolvien aikana. Maltaiden laatu on parantunut vuosien kuluessa. Kotimaisen tarjonnan ohella voi kokeilla myös joskus ulkomaisia vaihtoehtoja. Samanlainen kehitys on tapahtunut käymiseen tarvittavan hiivan ja makua ja säilyvyyttä parantavan humalan osalta.   Sahtitynnyri on turvotettu ja kiehuvalla katajavedellä entinen happamuus poistettu. Sahti on ensin käytetty ehkä saavissa noin vuorokauden. Sahdista siivilöidään humalat pois ja sitten kaadetaan tynnyriin. Valmistusta 1970-luvulla. Kuva...

Helena Maria Becker (1845–1928), jota paikalliset kutsuvat Bekkerskaksi, on yksi Padasjoen tunnetuimmista historiallisista hahmoista. Hänen maineensa kansanparantajana ja näkijänä muistetaan seudulla vielä lähes sata vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin.  Myös Bekkerskaan liittyvä tarinaperinne elää ja kehittyy edelleen. Erityisen tunnettuja ovat varoitustarinat siitä, mitä merkillistä ja yliluonnolliseksi miellettyä voi tapahtua, jos hänen autioksi jääneelle kotimökilleen tai rautaketjuin ympäröidylle haudalleen mennään. Kertomukset vierailuja seuraavista äkillisistä koputuksista ja muista selittämättömiksi koetuista ilmiöistä kiertävät sekä suullisesti että netin keskustelupalstoilla. Janakkalan Turengissa 24.7.1845 syntyneen Bekkerskan elämä ei ollut sidottu yhteen paikkaan. Ensimmäisen aviomiehensä Manasse Bergmanin kuoleman jälkeen hän vietti noin kymmenen vuoden ajan kiertelevää elämää. Tänä aikana hänen taitonsa ja maineensa parantajana sekä näkijänä kasvoivat, ja hänestä tu...

Kotiseututalo Karralassa vaalitaan iittiläisiä perinteitä. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen, Lahden museoiden kuvakokoelmat. Iitti kuuluu nykyään maakunnallisesti Päijät-Hämeeseen, mutta vielä muutama vuosi sitten olimme kymenlaaksolaisia. Puolet Iitin asukkaista lukeutuu mielestään hämäläisiksi ja Iitti kuuluu kaakkoishämäläiseen murrealueeseen. Kaakkoishämäläiset murteet jakautuvat kolmeen alueeseen: Hollolan, Porvoon ja Iitin ryhmään. Katoamassa olevaa kulttuuria, mukaan lukien murteet, taltioitiin pääosin 1920–1930-luvuilla Iitissä ja entisessä Jaalassa. Puhuttu murre on ollut lähes samanlaista. Iittiläinen opettaja ja murretutkija Aino Valli (os. Oksanen) teki nuorena varsinaisen kulttuurityön tallentaen n. 43 000 murresanaa. Hän aloitti työn vuonna 1924 perustetun sanakirjasäätiön rahoituksella. Valli oli tuolloin 22-vuotias. Työvälineinä hänellä oli polkupyörä, kynä ja kamera sekä sanalaput, joille taltioitiin jokainen murresana selityksineen. Paras tulos saatiin, kun haastateltiin ih...

Tuomaritornit ovat oleellinen osa mäkihyppypaikkojen fyysistä toimintaympäristöä. Kisoissa tulee olla paikka tuomareille, josta heillä on esteetön näkymä mäkeen suorituksen arvostelua varten. Tornit ovat muuttuneet alkuvaiheiden puisista viritelmistä paljon tekniikkaa sisältäviksi kokonaisuuksiksi. Kokosimme tietoa Lahden urheilukeskuksen tuomaritorneista kautta historian, nyt kun alkuperäinen suurmäen tuomaritorni ollaan purkamassa. Mäkihypyn ja tuomaroinnin historia Mäkihyppy lajina keksittiin Norjan Telemarkin laaksossa 1800-luvun alussa ja hyppyjen tuomarointi on ollut osa mäkihyppyä jo lajin alkuajoista lähtien. Nopeasti Norjassa yleistynyt laji rantautui myös Suomeen ja ensimmäisiä hyppykilpailuja järjestettiin Helsingissä ja Sortavalassa. Suomen ensimmäiset ns. viralliset mäkihyppykilpailut pidettiin Katajanokalla maaliskuussa 1899. Järjestäjänä toimi Helsingin Sporttiklubi. Hypyn arvostelukriteereinä olivat silloin asento ylämäen laskussa, ponnistus hyppyrillä, asento ilmalenn...

Syyskuinen aurinkoinen päivä vuonna 2025, museolaisten auto kaartaa vanhan puukoulun pihaan Mallusjoella Orimattilassa. Koulu pihapiireineen kätkee sisäänsä keraamikko Jari Vesterisen luotsaaman Lasi- ja keramiikkakeskus Kuun . Punaisen piharakennuksen korkea piippu enteilee jotain erityistä, sillä piharakennus kätkee sisäänsä anagamauunin. Kuun anagamauuni on Suomessa ainutlaatuinen puupolttoinen keramiikkauuni, joka lämmitetään kaksi kertaa vuodessa - keväisin ja syksyisin. Polttoprosessi on hioutunut vuosien saatossa, sillä se vaatii tarkkuutta ja pitkällistä suunnittelua. Puuta kuluu polton aikana huomattavasti, eikä uuni saa kuumentua liian nopeasti. Tämän syksyn poltto tallennetaan museokokoelmaan. Tallennusta ovat tekemässä Lahden museoiden tutkija Elisa Lindell, valokuvaaja Tiina Rekola ja Orimattilan taidemuseon amanuenssi Anniina Kiiskinen. Lasi- ja keramiikkakeskus Kuun anagamauuni tyhjänä. Kuva Tiina Rekola, Lahden museoiden kuvakokoelmat. Museotyön yksi peruspilareista ...