Oi kuusipuu, oi kuusipuu

Tanssivia pareja pikkujouluissa, taustalla joulukuusi.
Joulukuusi luomassa tunnelmaa Lahden Lepokalusteen pikkujouluissa 1950-luvulla. Kuva: Aake Anttila/Yksityiskokoelma.

Puiden ja vehreiden oksien koristelulla on juhlapäivien yhteydessä ollut vuosisataiset perinteet. Joulukuusen alkuperä juontaa Pohjois-Saksaan, jossa joulukuusia pystytettiin viimeistään 1500-luvulla koristamaan julkisia tiloja kuten kiltarakennuksia. Seuraavalla vuosisadalla tapa laajeni yksityiskoteihin. 1700-luvulla kuninkaalliset ihastuvat saksalaiseen joulukuusiperinteeseen ja joulukuuset levittäytyivät eurooppalaisiin hoveihin. 

Aateliskartanoiden ja pappiloiden kautta joulukuusi rantautui myös Suomeen 1800-luvun alkupuolella, ensimmäisenä Pohjanlahden rannikon ruotsalaisseudulle. Joulukuusiperinteen leviämistä edisti aiempi tapa juhlistaa nimipäivää kuusella, jonka oksille lahjat oli ripustettu. Myös ensimmäiset joulukuuset ovat olleet henkilökohtaisia ja niitä on ollut joka perheen jäsenelle omansa. 

Vielä 1800-luvulla joulukuusia oli lähinnä yläluokan ja porvariston kodeissa. Tavallinen kansa saattoi nähdä joulukuusen joululehtien kuvissa tai vuosisadan puolivälin jälkeen yleistyneissä koulujen kuusijuhlissa. Suuri ihmetyksen aihe oli varmasti vuonna 1894 Tampereen Kauppatorin jättiläiskuusi, joka valaistiin sähkövaloilla. Kotien joulunvietossa kuusi yleistyi vasta 1900-luvun alkupuolella. Pienessä pirtissä kuusi saatettiin kiinnittää tilanpuutteen vuoksi kattohirteen roikkumaan tai sen virkaa saattoi toimittaa pieni kuusen näre. 

Joulukuusta ei alun perin valaistu kynttilöillä ja latvakoristeetkin kuusissa yleistyvät vasta 1910–30-luvulla. Sähkökynttilät paransivat paloturvallisuutta 1950-luvun lopulta alkaen, tätä ennen aidot kynttilät kiinnitettiin oksiin vastapainopitimillä tai nipistinmallisella pitimellä. 1800-luvulla kuusi koristeltiin kynttilöillä ja syötävillä herkuilla kuten omenoilla, karamelleilla ja pipareilla. Näiden lisäksi suosittu koriste oli silkki- tai paperinauha, jossa oli teksti: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa”. Itsenäisyyden ajan alkupuolella Suomen liput ja erilaiset lippunauhat nousivat suosituiksi kuusenkoristeiksi.

Suomalaiseen joulunviettoon on aina liittynyt leimallisesti itsetekeminen ja käsillä tekemisen tapa. Tämä näkyy myös joulukuusenkoristeissa. Suosittuja kuusenkoristeita 1900-luvun alkupuolella olivat erilaiset paperista leikatut tonttu-, enkeli- ja rengasnauhat ja -koristeet sekä värikkäisiin papereihin käärityt karamellit. Oljesta tehtyjen koristeiden suosio on ollut ajatonta. Jo 1800-luvulta lähtien kaupoissa oli tarjolla teollisesti tuotettuja joulukoristeita, alkuvaiheessa koristeet olivat pääsääntöisesti saksalaista tuontitavaraa. Lasisia koristeita ja metallinhohtoista kimallenauhaa, lamettaa, hankittiin porvariskotien kuusiin. Suosittu saksalainen lasinen koriste oli joululintu, jonka kotoinen vastine saatettiin tehdä itse puusta.

Kotimaisista koristevalmistajista tunnetuin on K. A. Weiste, joka aloitti toimintansa 1924. Weisteen varhaisiin tuotteisiin kuuluivat lasiset pallot ja kellot sekä erilaiset hopea ja kultalangasta tehdyt koristeet. Paksusta hopealangasta tehtiin käsin veivattavalla koneella kimaltavia jääpuikkoja; myöhemmin kone sähköistettiin ja jääpuikot olivat tuotannossa vuoteen 1988 asti. Taloudellinen kasvu sotien jälkeen lisäsi teollisten koristeiden kysyntää. Muovin yleistyminen kevensi raskaat lasiset koristeet ja itsetehdyt konvehdit korvautuivat suklaakoristeilla. Tutut muodot pallot, kävyt, kellot ja hedelmät säilyivät myös uusista materiaaleista tehdyissä koristeissa. 

Tutustu Lahden museoiden ja muiden päijäthämäläisten museoiden kokoelmissa oleviin joulukoristeisiin.

ANNA-RIIKKA VADEN, tutkija

Lähteet:
Koivisto, Kaisa; Nyman, Hannele & Saloniemi, Marjo-Riitta 2009. Joulupuu on rakennettu. Suomalaisen joulukuusen tarina. Tammi.
Vilkuna, Kustaa 1983. Vuotuinen ajantieto. Otava.

Kommentit