Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

"Sain kylmän sellin sekä kalterit" - lahtelaisten vankiloiden historiaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Lahtelaiset ovat aika ajoin keränneet mainetta huonolla elämällään. Varsinkin 1800-luvun loppupuolen nopeasti kasvava taajama ruokki sosiaalisia ongelmia ja juurettomuuden aiheuttamia järjestyshäiriöitä. Meno yltyi välillä niin villiksi, että kruununvouti katsoi välttämättömäksi kutsua kasakat pitämään järjestystä yllä. Hokmannin tippa haisi ja puukko heilui erityisesti markkina-aikaan. ”Siellä saa usein nähdä, kuinka kasakat raastavat juopuneita äsken rakennettuun putkaan, joka ei ole mikään hauska katseltava”, kirjoitti paikallinen sanomalehti vuonna 1879. Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Putka sijaitsi nykyisellä Alatorilla, Rauhankadun varressa. Mitään muuta Alatorilla ei silloin ollutkaan, vaan arestihuone seisoi yksinään savisella aukealla. Kun rakennusta muutama vuosi myöhemmin korjattiin, siitä tehtiin palovakuutushakemus. Asiakirjasta käy ilmi, että puinen arestihuone käsitti kolme selliä, kaksi kamaria kyökkeinee