TUIJA VERTAINEN, amanuenssi Harrastan etymologista aarteenetsintää. Minun tapauksessani siihen kuuluu kulttuurihistoriallisten museoiden kokoelmien tutkailua tavoitteena löytää esineitä, joiden suomenkielisillä nimityksillä on ranskalainen alkuperä. Tällä kertaa löysin parhaillaan remontissa olevan Lahden historiallisen museon aarrekammiosta strassikoruja ja siluettikuvia – näidenkin esineiden nimet juontavat juurensa tunnettuihin ranskalaisiin henkilöihin. Olipa kerran kuningas Ludvig XV:nnellä (1710–1774) kultaseppä nimeltä Georges Frédéric Strass (1701–1773). Samaisen kuninkaan alaisuudessa työskenteli Étienne de Silhouette (1709–1767), joka oli raha-asioista vastaava ministeri. Strass keksi 1700-luvun puolivälissä menetelmän edullisten kristallikorujen valmistamiseksi. Siihen saakka ylellisissä kuninkaan ja varakkaan aateliston koruissa olivat kimallelleet vain jalokivet. Suunnittelijaltaan nimensä saaneet strassikorut säihkyvät muodissa vielä tänäkin päivänä. Silhouetten n
Lahden museoiden blogi