PIRITTA HÄKÄLÄ, tutkija Joulukuussa 2016 Lahden kaupunginmuseolle tuli ilmoitus Lahdessa Viuhan luonnonsuojelualueella sijaitsevasta isosta kaivannosta, jota pidettiin mahdollisena sudenkuoppana. Kesällä museon arkeologit kävivät paikalla ja löysivät sieltä ison kuopan, jonka syvyys on 1,7 metriä leveyden vaihdellessa yläosan viidestä metristä pohjan vajaaseen kolmeen metriin. Kuoppa on alkujaan ollut selkeästi syvempi, sillä kuopan reunat ovat ajan saatossa jonkin verran sortuneet ja täyttäneet pohjaa. Kaivannon pohjalta tai reunoilta ei havaittu merkkejä säilyneistä puurakenteista. Maaperä on alueella helposti kaivettavaa hiekkaa, minkä ovat huomanneet myös alueella nykyisin asustelevat metsäneläimet – kaivannon pohjalla on nimittäin supikoiran, mäyrän tai ketun pesäkolon suuaukko. Sijaintinsa ja kokonsa perusteella kaivantoa voi täydellä syyllä pitää sudenkuoppana, mihin viittaa myös ilmoittajan mainitsema paikannimi Sudenkangas. Tosin itse emme ole vielä löytäneet alueesta sellai
Lahden museoiden blogi