Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Pertsaa koulusta kotisohville – suomalainen verenperintö tiivistyy laduille

LAURA HÄKKINEN, museoamanuenssi Hiihtomuseo Suurella todennäköisyydellä jokainen suomalainen on joskus hiihtänyt. Vaikka emme olisi synnynnäisiä Aino-Kaisoja tai Iivoja, jokainen meistä ymmärtää suksilla liikkumisen perusperiaatteen. Monilla meistä vahvimmat muistot hiihdosta liittyvät kouluhiihtoon ja erityisesti hiihtokilpailuihin. Meistä kaikki ovat myös joutuneet kuulemaan vanhempiensa tarinoita siitä, kuinka kouluun hiihdettiin ennen vanhaan kesät ja talvet . Ei siis ole ihme, että tämän rakas ja joskus vastenmielinenkin kansallislaji on juurtunut meihin jo nuorena. Salpausselän hiihdot eli Salpausselän kisat, Lahti 1923. Hiihtäjä Matti Raivio on pudonnut susihautaan. Kuva: Museovirasto. Hiihto herättää meissä tunteita juuri siksi: se on kuulunut meidän elämäämme pienestä pitäen. Olemme saaneet nauttia siitä sekä inhota sitä kollektiivisesti. Hiihtoon liittyy tärkeänä osana myös nostalgia. Olkoon kyseessä sitten ikimuistoiset hiihtoretket vanhempien tai kavereiden kanssa tai ne ko

Tervetuloa Iitti!

ELISA LINDELL, aluetaidemuseotutkija REETTA NOUSIAINEN, rakennustutkija ANNA-RIIKKA VADEN, maakuntamuseotutkija Vuodenvaihteen tienoilla maa järisi Kouvolassa, kun Iitti irtaantui Kymenlaaksosta ja liittyi Päijät-Hämeen maakuntaan. Näin dramaattisesta tapahtumasta ei ehkä kuitenkaan ollut kyse, sillä jokainen historiaa tunteva tietää, että hallinnollisissa rajalinjoissa vain muutos on pysyvää. Iitin seurakunta perustettiin alun perin vuonna 1539 Kustaa Vaasan määräyksellä Hämeen ja Karjalan rajamaille. Rajalla Iitti sijaitsi myös 1743–1812, jolloin Ruotsin ja Venäjän välinen rajalinja kulki Kymijoessa.   Iitti on tunnettu koskistaan ja Kymijoen rannat ovat houkutelleet asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Kuva Elisa Lindell/Lahden museot. Iitti on historiansa saatossa matkannut paikallaan pysyen ja kokoaan menettäen läänistä ja maakunnasta toiseen, päätyen lopulta Uudenmaan läänin, Kymen läänin, Etelä-Suomen läänin ja Kymenlaakson maakunnan kautta osaksi Päijät-Hämettä 1.1.2021. Vii