Siirry pääsisältöön

Pertsaa koulusta kotisohville – suomalainen verenperintö tiivistyy laduille

LAURA HÄKKINEN, museoamanuenssi Hiihtomuseo

Suurella todennäköisyydellä jokainen suomalainen on joskus hiihtänyt. Vaikka emme olisi synnynnäisiä Aino-Kaisoja tai Iivoja, jokainen meistä ymmärtää suksilla liikkumisen perusperiaatteen. Monilla meistä vahvimmat muistot hiihdosta liittyvät kouluhiihtoon ja erityisesti hiihtokilpailuihin. Meistä kaikki ovat myös joutuneet kuulemaan vanhempiensa tarinoita siitä, kuinka kouluun hiihdettiin ennen vanhaan kesät ja talvet. Ei siis ole ihme, että tämän rakas ja joskus vastenmielinenkin kansallislaji on juurtunut meihin jo nuorena.

Kaatunut kilpahiihtäjä lumihangessa.
Salpausselän hiihdot eli Salpausselän kisat, Lahti 1923. Hiihtäjä Matti Raivio on pudonnut susihautaan.
Kuva: Museovirasto.

Hiihto herättää meissä tunteita juuri siksi: se on kuulunut meidän elämäämme pienestä pitäen. Olemme saaneet nauttia siitä sekä inhota sitä kollektiivisesti. Hiihtoon liittyy tärkeänä osana myös nostalgia. Olkoon kyseessä sitten ikimuistoiset hiihtoretket vanhempien tai kavereiden kanssa tai ne koulun karmeat hiihtokilpailut, missä sormet ja varpaat jäässä odoteltiin palkintolusikoita ja kuumaa mehua. Jokainen meistä muistaa, mitä Marjo Matikainen huusi Oberstdorfissa vuonna 1987 ja mitä sekunnin sadasosa merkitsee Juha Miedolle. 

Kivikaudelta koko kansan ajanvietteeksi

Hiihdolla on merkittävä rooli suomalaisessa kansanperinteessä, eikä ihme. Hiihdelty on näillä seuduilla jo kivikaudelta lähtien. Yksi maailman vanhimmista suksista on löytynyt Sallan alueelta. Muinaissuksi on peräisin vuodelta 3 298 eaa.

Hiihto oli alun perin tapa liikkua ja metsästää. Koko kansan urheilumuoto ja ajanviettotapa siitä tuli 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Harrastuksen suosio oli huipussaan 1950- ja 1960-luvulla. Suosioon vaikutti positiivisesti urheiluvalistus kouluissa, harrastuspaikkojen runsaus, kilpailut ja ennen kaikkea vilkas seuratoiminta. 

Maahamme perustettiin kymmeniä hiihto- ja talviurheiluseuroja viime vuosisadan aikana. Maineikas Lahden Hiihtoseura perustettiin 1922 ja ihka ensimmäiset Salpausselän hiihdot järjestettiin vuotta myöhemmin talvella 1923. Tästä lähtien Salpausselän kisaperinne on jatkunut lähes katkeamattomana jo miltei sata vuotta. Kisat ovat jätetty järjestämättä vain kolmesti, vuonna 1930 lumepuutteen vuoksi ja vuosina 1940 ja 1942 toisen maailmansodan takia. 

Kilpahiihtäjiä ladulla lumisateessa.
MM-kisat Lahti 2017, Lauantain talvikarnevaali. Kuva Tiina Rekola/Lahden museot, kuvakokoelmat.

Tänä vuonna Salpausselän kisoja ei peruttu, mutta pandemian takia kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ilman yleisöä. Poikkeusolojen suurin muutos koskeekin siis pääsääntöisesti yleisöä, kun kisat katsotaan kotisohvalta. Vaikka mäkimonttuun tai ladun varteen ei fyysisesti pääsekään, uskon että Salppurin henki elää vahvana. Ovathan Salpausselän kisat lahtelaista kulttuuriperintöä parhaimmillaan. 

Hiihtohetki on myös hiihtoretki menneeseen

Lahti tarjoaa hiihtämiseen erinomaiset puitteet. Pitkä lajiperinne on luonut ympäristöömme kymmeniä latuja ja ainutlaatuinen luonto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia talvisiin retkiin jääkauden muovaamissa maisemissa. Kaupunkia halkovat Salpausselät ovat viimeisemmän jääkauden näyttävin perintö ja nämä lahtelaiset maamerkit tarjoavat suurenmoisen ympäristön esimerkiksi juuri hiihtoharrastukseen. Lahti on tänä vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki, joten nyt jos koskaan kannattaa tutustua alueen poikkeukselliseen luontoon ja kulttuuriympäristöön. 

Pandemiavuosi on saanut meistä monet kaipaamaan menneeseen ja siitä kumpuavaan turvalliseen aikaan. Ehkä nyt olisikin syytä puhaltaa pölyt vanhoista Järvisistä tai Valtosista ja keittää henkilökohtaiset mitalikahvit termariin, sivakoida Salpausselän harjuille nauttimaan luonnosta ja kulttuuriperinnöstä. Retkellä voi palata lapsuuden mielenmaisemiin, unohtumattomiin kisatunnelmiin tai kauemmas menneisyyteen – ja ammentaa ajasta hieman toivoa tulevaisuuteen.

Hiihtäjä nojaa sauvoihin lumisen rinteen päällä ja katsoo maisemaa.
Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä, / kun riemu on rinnassansa, / kun toivo säihkyvi soihtuna yöss' - / (Eino Leino). Hiihtäjämies talvimaisemassa, 1940-luvulla.
Kuva Aarne Pietinen/Lahden museot, kuvakokoelmat.

Lähteet:
Heinonen, J., Karisto, A., Laaksonen, P. & Palmgren, U. 2005. Salpausselän kisat: Suomalainen kansanjuhla. Lahti: Lahden hiihtoseura.
Parviainen, Helena 2002: Suksen ja hiihdon alkuperästä. Teoksessa Karhu, Seppo (toim.) Yhdessä
hiihtäen
. Edita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maauimala mäkimontussa – Lahden oma erikoisuus

Lahden maauimalan tuleva kohtalo on puhututtanut kaupunkilaisia niin lehtien palstoilla kuin uimalan saunan lauteillakin. Alkukesästä uutisoitiin, että maauimala on vuonna 2024 auki mahdollisesti viimeistä kesää. Korjausvelkaa on kertynyt, eikä remontin rahoittamisesta tai tahtotilasta siihen ole tietoa.  Urheilukeskus on nykymuodossaan pitkälti 1970-luvun asussa. Maauimala otettiin mukaan Urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan oikeastaan käytännön tarpeesta: Suurmäen mäkimonttu jouduttiin betonoimaan, jotta alueen pohjavedet pystyttiin paremmin suojelemaan. Näin syntyi harvinainen yhdistelmä mäkihyppyä ja uintia. Mäen alusta saatiin valmiiksi vuoden 1972 kisoihin, mutta maauimala avautui yleisölle 1974. Maauimalasta tuli Lahden ensimmäinen ja ainoa 50 metrin allas. 1980-luvun postikorttiin on kaupungintalon ja rautatieaseman lisäksi päätynyt hyppyrimäet ja maauimala. Kuva: Raimo Ketola/Laatukortti, Lahden museoiden kuvakokoelmat.  Maauimalan kohtalo on monisyinen juttu, johon li...

Andelinin perhe – tarina sukualbumien sivuilta

Lahden museoiden kuvakokoelmiin on tullut sadan toimintavuoden aikana monen lahtelaisen suvun valokuvia, albumeja ja arkistoaineistoa. Kokonaisuuksia käsitellessä herää kysymys, miksi jonkin suvun kuvat ja asiakirjat ovat päätyneet museoon. Miksi niitä ei ole pidetty suvulla? Ensiksi on todettava, että on henkilöitä, jotka ovat tietoisesti halunneet lahjoittaa sukukuvansa museolle. On myös tapauksia, että aineisto on saattanut löytyä kiinteistökaupan jälkeen ullakolta ja uudet omistajat ovat lahjoittaneet tuntemattomien ihmisten kuvat museolle. Joskus suvun aineisto on saattanut jäädä henkilölle, jolla ei ole ollut jälkikasvua tai ylipäätään perijöitä tai testamenttia, jolloin omaisuus on mennyt valtiolle, minkä jälkeen henkilön kotikunta on voinut hakea osuutta perinnöstä itselleen. Tällä tavalla Lahden museoiden kokoelmiin on tullut esimerkiksi Martti Saksalan suvun valokuvia ja arkistoaineistoa. Neljäs vaihtoehto on, että vaikka perheettömällä henkilöllä on sukua, yhteys sukuun on v...

Maakuntamme mäkihyppy ja hyppyrimäet

Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät. Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. 1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitt...