Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Tuoleja tuhansille – Risto Halme in memoriam

Kuva
Sisutusarkkitehti Risto Halme kuoli 7.3.2021 kotikaupungissaan Lahdessa. Hän oli syntynyt vuonna 1934 ja olisi täyttänyt kuluvan vuoden maaliskuun 24. päivänä 88 vuotta.  Halme kävi koulunsa Lahdessa ja opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa, josta heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1959 siirtyi lahtelaisen Sopenkorpi Oy:n palvelukseen. Sopenkorvelta hän siirtyi Iskun Oy:lle, jossa suunnitteli 1960-luvun alussa muun muassa yli kolmekymmentä vuotta käytössä olleen koulukalustesarjan.   Erityisesti Risto Halme tunnetaan tuoleistaan. Hän totesi, että tuoli on ikuinen haaste muotoilijalle. Tuolissa on perusmuoto, mutta sen yksityiskohdilta odotetaan persoonallisuutta ja miellyttävän ulkomuodon lisäksi tuolin on oltava hyvä istua, turvallinen ja sarjatuotannon vaatimukset täyttävä. ” Parhaat mallit mä olenkin tehnyt, ettei ole ollut mitään tilausta. Sitä kuule vaan kynän kanssa suttaa ja miettii, ajattelee kynän kanssa valkoiselle paperille, ja sieltä se joukosta jostakin sitten löytyy.