Maakunnan mainiot

Museot säilyttävät ja välittävät kulttuuriperintöä. Elämme parhaillaan tulevaisuuden historiaa ja tuotamme kulttuuriperintöä huomaamattammekin. Museokokoelmiin kerätään erilaisista tämän päivän ilmiöistä kertovia esineitä, mutta tallennus voi tapahtua myös muilla keinoin. Ilmiö tai osanen siitä saadaan tallennettua esimerkiksi haastatteluin, kirjoituspyynnöin tai valokuvaamalla ja havainnoimalla ympäristöä. Työ vaatii kiikareita tulevaisuuteen. Mitkä asiat 2020-luvusta kiinnostavat 20, 50 tai 100 vuoden päästä? Usein ne ovat näennäisesti pieniä, mutta kokonaiskuvan kannalta merkittäviä asioita. Arkipäiväiset asiat, kuten se mitä syömme, mitä puemme päällemme ja miten vietämme vapaa-aikaamme, kertovat paljon elämänmenosta eri aikoina. Haastateltavat kokivat tärkeäksi pitää kiinni arjen rutiineista ja tutuista harrastuksistaan poikkeusaikana. Kuva Karoliina Redsven, Lahden museot. Lahden museot tallentaa vanhuusiän ilmiöitä. Tänä syksynä jatkoimme keväällä 2020 aloitettua korona-ajan tal

Vähä-Henna, Kärkölä 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot. Rakennusperinnöllä viitataan kollektiivisesti tietyn aikakauden tai maantieteellisen alueen historiallisiin muistomerkkeihin. Ihmisen kokemuksella on rooli rakennusperinnön merkityksen rakentajana, sillä rakennettu ympäristö ei muutu automaattisesti rakennusperinnöksi, vaan joidenkin ihmisryhmien on ensin otettava se henkisesti omakseen. Muistomerkkiluonnetta on sukupolvi sukupolvelta aktiivisesti rakennettava ja ylläpidettävä, muutoin se häviää. Rakennusperintöstatus lankeaa kohteille, jotka on hyväksytty ja todettu yhteisön kannalta merkittäviksi. Niihin sitoutuvat sukupolvien kokemukset, jos ajatellaan rakennusperinnön saavuttavan asemansa kahdessa sukupolvessa. Usein tavanomainen rakennuskanta, joka ei nouse arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisten kohteiden joukkoon, hiipuu unhoon samaan tapaan kuin ovat nousseet. Hiljaisesti. Metelillä ja rummutuksella pystytetyt koulut ja terveyskeskukset saavat julkaisuissa palstatilaa ja me

Alvar Aallon Salpausselkä-reliefi LähiTapiola Vellamon toimitiloissa Lahdessa. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen, Lahden museot. Syksyllä 2020 Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva ja LähiTapiola Vellamo sopivat yhteistyöstä Malvan kokoelmissa olevan Alvar Aallon (1898–1976) Salpausselkä -reliefin sijoittamiseksi vakuutusyhtiön tiloihin Lahden keskustaan. Vellamon toimitilat olivat muuttamassa uuteen osoitteeseen, arkkitehti Viljo Revellin 1960-luvulla Kansallis-Osake Pankin lisärakennukseksi suunnittelemaan kiinteistöön , osoitteessa Aleksanterinkatu 10. Tulevien toimitilojen sisustus oli suunniteltu harkiten. Tyylikkyyttä, arvokkuutta ja viihtyisyyttä henkiviin tiloihin haluttiin myös taideteoksia. 1960-luvulla valmistuneen Alvar Aallon reliefin koettiin sopivan erinomaisesti 1960-luvulla valmistuneeseen modernistiseen ja avaraan entiseen pankkisaliin sekä tilojen tulevaan sisustukseen. Lahden taidemuseon, sittemmin Malvan, kokoelmiin Salpausselkä -reliefi (LTMB-157) tuli lahjoituksena

Olavi Lanu: Läpi harmaan kiven , Lanu-puisto, 1992. Kuva Juha Tanhua 2011, Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan kokoelmat. Lahden Kariniemen mäelle kätkeytyy varsinainen helmi. Lehtometsän siimeksessä on 12 kuvataiteilija Olavi Lanun (1925–2015) betoniveistosta. Materiaalin lisäksi kaikkia veistoksia yhdistää aihe – niissä jokaisessa esiintyy yksi tai useampi ihmishahmo. Nämä istuvat, seisovat, halailevat ja mitä erilaisempiin asentoihin asettuneet betonijättiläiset ovat asuttaneet Kariniemen mäkeä jo 30 vuotta. Luonto on ottanut teokset omakseen. Sammal saa kasvaa niiden päällä ja teokset sulautuvat osaksi puustoa ja maastoa. Juuri niin kuin taiteilija toivoikin. Lanu-puisto valmistui vuosien 1989–1992 välillä. Veistoksia pystytettiin paikoilleen kesäisin, kolme teosta vuodessa. Veistokset ovat paitsi isokokoisia, myös painavia. Lanun avustajina toimi Lahden taideinstituutin oppilaita. Heistä osa ikuistettiin myös itse teoksiin, sillä hahmojen malleina toimi Lanun oppilaita ja

Tiedätkö, miten Suomen Salpausselät syntyivät? Entä mikä merkitys Salpausselkä Geoparkin luonnolla on ihmiselle? Tai mitä Geopark voisi tuoda juuri sinun arkeesi? Asikkalassa sijaitseva Pulkkilan harju on muodostunut muinaisen jäätikköjoen kohdalle. Kuva Lahden kaupunki, Hannes Paananen.   Salpausselkä Geoparkin tarina kietoutuu tiukasti Yhdistyneiden Kansakuntien agendaan, joka tähtää mahdollisimman monen kestävän kehityksen periaatteen toteutumiseen vuoteen 2030 mennessä. Maaston muotojen synty ja nykyinen käyttö koskettavat erityisesti periaatetta, jonka tavoitteena on turvata puhdas vesi kaikille. Salpausselät syntyivät viimeisimmän jääkauden, Veikselin (116 000–11 500 eaa), loppuvaiheilla, tarkemmin sanottuna nuoremmalla Dryas -kaudella noin 12 000 vuotta sitten. Silloin tapahtui nopea ilmastonmuutos. Mielenkiintoista on, että vaikka ilmastonmuutoksen syistä on esitetty useampia teorioita, tarkkaa syytä viilentymiselle ei vieläkään tiedetä. Syyksi on epäilty muun muassa Golfvirran

Hankalan pellavaloukku perustetttiin Hämeenkosken Teuronjoen äärelle. Kuva  Tiina Rekola, Lahden Museot. Vesi on elämän alku, voiman antaja, janon sammuttaja ja virkistyksen lähde. Ei ole ihanampaa tunnetta kuin istahtaa hetkesi varjoon ja saada helmeilevän kylmä vesilasillinen kuumana kesäpäivänä. Raikkaan veden saaminen ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Hyvävetinen kuivumaton kaivo on ollut kallisarvoinen aarre. Tästä muistuttavat monet kansanviisaudet. ”Ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Hyvää kaivon paikkaa antavan vesisuonen kohdalla on kannattanut käydä useammankin varpumiehen hakemassa, sillä kaivon kaivamiseen käytetty aika meni helposti suoraan Kankkulan kaivoon.  Juokseva vesi on yleistynyt kotitalouksissa hiljalleen vasta 1900-luvun kuluessa. Tätä ennen maaseudulla ja kaupunkien laitama-alueilla veden kantaminen oli työtaakka, johon taloudessa kului suuri osa työpäivästä. Veden kantaminen oli usein naisten työtä. Kotiseutumuseoiden kokoelmissa voi ihmetellä ämmänlänkiä, joih

Kuva Reetta Nousiainen, Lahden museot. Eläväisyys ja kuihtuminen – sanapari, joka nostettiin esille monessakin yhteydessä, kun Hollolan kunnankirjastolla keskusteltiin torstai-iltana Salpakankaan tulevaisuudesta. Salpakankaalla sijaitsevan kuntakeskuksen kohtalo puhututtaa nyt monella rintamalla. Miten kuntakeskusta voidaan kehittää kestävästi ja miten varmistetaan se, että kuntakeskus säilyy eläväisenä eikä kutistu ja kuihdu olemattomiin? Lahden historiallisen museon Muistamo-projekti on kevään aikana järjestänyt kolme keskusteluiltaa Hollolassa. Keskusteluilloissa on käsitelty Hollolan Salpakankaan ja kuntakeskuksen rakentamista ja sen vaiheita 1960-luvulta aina nykypäivään asti. Keskusteluiltojen sarja on kerännyt runsaasti huomioita ja sen kautta on tavoitettu jo ennätyksellisesti yli 600 ihmistä. Torstaina 5.5. järjestetyssä viimeisessä keskusteluillassa katseet suunnattiin jo kohti tulevaisuutta ja keskustelemassa oli kaarti Hollolan viranhaltijoita sekä yksi luottamushenkilö. V

Osmo Leivo kultatuolissa mäkihyppykilpailun jälkeen 1960-luvulla. Leivoa kannattelee Niilo Halonen ja Veikko Kankkonen. Lahden museot, kuvakokoelma. "Hienoja hetkiä, hyviä muistoja” , tiivisti yksi Lahden Hiihtoseuran entinen urheilija vuotensa seuran toiminnan parissa. Hiihtomuseon uusi näyttely esittelee menestyneen ja yhteisöllisen urheiluseuran vaiheita sadan vuoden ajalta. Lahden Hiihtoseura sai alkunsa innostuksesta saada Suomeen Norjan Holmenkollenin kaltainen talviurheilun pyhättö. 3.4.1922 perustettu LHS osoitti toimeliaisuutensa heti kättelyssä. Ensimmäiset Salpausselän hiihdot järjestettiin jo perustamista seuranneena talvena.   ”Salpausselän kisoissa tunnen erityisesti olevani ylpeä hiihtoseuralainen!” Lahden Hiihtoseuran pitkäjänteisellä työllä Lahdesta on kasvanut pohjoismaisten hiihtolajien kansainvälinen näyttämö. Salppurin kisat ovat aina olleet LHS:n, kaupunkilaisten ja paikallisten yritysten yhteinen ponnistus. Hiihtoseuraan on sadan vuoden ajan kuulunut vankkum

Huonekaluvalmistavat osasivat markkinoinnin taidon jo varhain. Kuva: Huonekalumuseosäätiön kokoelmat.  Jo 1900-luvun alkuvuosina Lahti tunnettiin nikkarien kaupunkina. Pienelle kaupunkialueelle eivät kaikki tehtaat edes mahtuneet. Vaihtoehtona oli myös perustaa yritys kaupunkialueen rajojen ulkopuolelle, vaikka Asemantaustaan. Erityisesti Vesijärvenkatu ja Paavolan alue olivat puusepänverstaiden ja -tehtaiden valtapiiriä, samoin Rautatienkatu ja koko rautatieaseman lähistö. Aluerajoilla ei yrittäjille ollut suurtakaan merkitystä, mutta Lahti murehti verotulojen menetystä Hollolaan. Toimintansa vakiinnuttaneita puusepänliikkeitä oli jo vuosisadan alkupuolella kymmeniä. Alkuaikojen puusepänverstaiden tekijät olivat monitaitoisia, ja verstaissa tehtiin yhtä hyvin rakennustöitä kuin huonekaluja. Huonekalut ja muut työt teetettiin tilauksesta, vaikka puusepät saattoivat valmistaa hiljaisempina aikoina myyntituotteita myös varastoon. Hyvin tyypillinen oli Puusepänliike Johan Laitisen ilmoi