Päheet museot – museoviikko Päijät-Hämeessä avaa tänä vuonna arvokkaan arjen käsitettä tapahtumaviikolla 1.-9.7.2023. Tapahtumaviikkoon osallistuvissa museoissa arki on läsnä esineinä, valokuvina, tarinoina ja tapahtumina. Sahdin valmistuksella on pitkä historia Päijät-Hämeessä ja monen paikallismuseon kokoelmiin kuuluu sahdin valmistuksessa käytettyä esineistöä. Sahtiperinnettä jatkavat muun muassa useat pienpanimot ja vuosittain järjestettävissä sahtitapahtumissa myös yleisöllä on mahdollisuus tutustua paikalliseen juomaperinteeseen. Sahdin valmistusta Asikkalan Vesivehmaalla vuonna 1975. Kuva: Museoviraston journalistinen kuva-arkisto Vielä 1900-luvun alkupuolella arki ja pyhä erosivat selkeästi toisistaan. Pyhällä viitattiin sunnuntaihin tai kirkolliseen pyhäpäivään, jolloin puettiin pyhävaatteet päälle ja irrottauduttiin arkisista askareista. Työviikon päätteeksi mentiin saunaan. Saunassa sekä ruumis että mieli puhdistuivat vastaanottamaan pyhäpäivän. Lauantai oli työpäivä ja
Lahden museoiden blogi