Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Kolme askelta valoon – Ristinkirkko 40 vuotta

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Lääninarkkitehti Alfred Caween allekirjoitti Lahden ensimmäisen asemakaavan maaliskuussa 1878. Hän hahmotteli kaavassa keskustan katuruudukon, kauppatorin sekä kirkon paikan Kolkanmäellä, pienen kauppalan yläpuolella ja korkeimmalla kohdalla. 140 vuotta sitten laadittu suunnitelma on yhä näkyvissämme: samat kadut, milloin kapeampina, milloin leveämpinä, mahtava toriaukio ja kirkonmäki vartiopaikallaan. Lahden ensimmäisessä asemakaavassa esitettiin kirkonpaikka ja sen ympärille tori. Lahtelaiset halusivat kuitenkin puiston kirkkoaan kehystämään. Puistoa alettiin istuttaa vuonna 1896, ja siitä tuli Lahden kaupunkihistorian ensimmäinen puisto. Kirkkopuistot olivat tuohon aikaan vielä harvinaisuus. Kartta Lahden kaupunkiympäristö, arkisto. Lahden ensimmäinen kirkko valmistui Kolkanmäelle vuonna 1890 ja seisoi sijoillaan lähes 90 vuotta ennen purkamistaan. Sen paikalle pystytetty Ristinkirkko juhlii nyt 40-vuotissyntymäpäiväänsä. Kirkko vihittiin e