Maakunnan mainiot

HANNU TAKALA, tutkimuspäällikkö Marraskuun viimeisen päivän aamuna 1939 käveli nuori Johannes Virolainen kohti Viipurin Punaisenlähteen torin luoteiskulmassa ollutta työpaikkaansa. Lämpötila oli nollan tienoilla, ja taivas oli puolipilvinen. Matkalla Virolainen tapasi tuttavansa. Kesken tarinoinnin alkoi idän suunnalta kuulua lentokoneiden ääniä. Kumppanukset ihmettelivät koneiden suurta määrää ja sitä, minkä maan koneita Viipurin yllä lenteli. Samalla alkoivat ensimmäiset pommit pudota kaupunkiin. Kello oli tasan 9.00. Virolainen juoksi suojaan läheisen Yhdyspankin talon porttikäytävään. Muutamaa hetkeä myöhemmin talvisodan ensimmäiset pommit putosivat myös Lahden Asemantaustaan. Talvisota oli alkanut. Viipurin Punaisenlähteen tori pommitusten jäljiltä. SA-kuva. Talvisodan syttyminen 1939 oli suuri järkytys kaikille suomalaisille. Vaikka sota riehui samaan aikaan Keski-Euroopassa, ja Neuvostoliitto oli esittänyt Suomelle aluevaatimuksia, ei sodan syttymiseen yleisesti uskottu

VESA JÄRVINEN, museonhoitaja Itä-Hämeen museo Itä-Hämeen museo toimii Koskipään kartanossa. Kuva Toni Kesti, Lahden museot. Sahin valmistuksen SM-kisat pijettiin Hartolassa eli entisessä Kustavuksen pitäjässä kuluvam vuuen elokuun kolmantena päevänä.Tuomareijen mielestäk suum mukasinta sahtia ol tehny lahtelaine Ari Rämö. Toiseks tul Reijo Mäki Karvialta. Jok eij tiejä mite tai osua sahtia tehjiä, ni alla o lyhä oppimierä, mite sitä laitetua. Enste ohramaltuat laittua suavii ja kastellua iha huolealla veellä. Sit lisätiä tuas vettä ja vähä lämpösempiä. Aina vua lisätiä varimpia vettä, mut ei liikua eikä liia kuumua, ettei tuk liia harvua kaljua ja imeltyy enempi. Ku käyttiä puusuavia, ni mäskiä voi kuumentua kuumilla kivilöillä. Ni ei tarvi mäskiä mättiä patua kuumennettavaks. Sahdintekovälineitä Itä-Hämeen museossa. Kuva Tiina Rekola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Sit ku mäski o tarpeeks tekeytyny eli imeltyny, ni se mäski mätetiä varitettuje olkie ja kata

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Kuolleet eivät tarvitse hautausmaata, se on eläviä varten. Sureva hakee hautausmaalta rauhaa, lohtua ja hiljaisuutta. Poisnukkuneita muistavat, hautoja hoitavat ja käytävillä liikkuvat ihmiset ovat tärkeä osa hautausmaata. Kun heitä ei enää ole, hautausmaakin kuolee. Nastolan hautausmaan käytävällä ja luonnonpuiden katveessa surija kokee hiekan ja tuulen hiljaisen äänen. Kuva Tiina Rekola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Arkkitehti Bey Hengin ajatukset elämästä ja kuolemasta ovat tyyniä, punnittuja ja käytännönläheisiä. Hän omistautui vuosikymmeniksi hautaustapojen tutkimiselle ja hautausmaasuunnittelulle. Hengille kuolema oli elämän rinnakkaisilmiö, jota jäähyväisrituaalimme, hautaustapamme ja kirkkomaamme todellistavat. Hänen mielestään kuoleman hyväksyminen puhdistaa ja auttaa meitä suhtautumaan elämän päättymiseen luottavaisin ja iloisin mielin. Bey Heng toimi pitkään Helsingin seurakuntien arkkitehtina. Eläkkeelle jäätyään hän alkoi