TUIJA VERTAINEN, museopedagogi Viime aikoina on ollut paljon suunniteltavaa. Mielessä pyörivät joskus hyvinkin abstraktit käsitteet ja konseptit. Ajattelua ja ymmärtämistä kuvaavien sanontojen taustat ovat sen sijaan usein varsin konkreettisia. Hämmennystä kuvataan joskus sanonnalla ”minulta menivät konseptit sekaisin”. Kouluaikojeni ainekirjoitustunneilla ymmärsin sen niin, että jos konseptipaperit – nuo ruudulliset, kahtia taitetut A3-arkit, joihin vedettiin viivoittimen avulla touhukkaasti neljän ruudun reunukset ennen kuin niiden ääreen pysähdyttiin miettimään lähes lopputunnin ajaksi – menevät sekaisin, ei lukija saa enää juonen päästä kiinni. Myöhemmin ajattelin, että konseptipaperin ’konsepti’ on juuri sitä paperin ääreen pysähtymistä: miettimistä, suunnittelemista, konseptointia. ’Konsepti’ tarkoittaa tässä yhteydessä paitsi suunnitelmaa, myös sen ensimmäistä luonnosta, puhtaaksikirjoittamatonta tekstiä. ’Konseptin’ (lat. conceptus ) merkitys on ’käsite’. Tämä ’käsi’-sanan jo
Lahden museoiden blogi