Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Rakennusperintö, kokemus ja valokuva

Kuva
Vähä-Henna, Kärkölä 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot. Rakennusperinnöllä viitataan kollektiivisesti tietyn aikakauden tai maantieteellisen alueen historiallisiin muistomerkkeihin. Ihmisen kokemuksella on rooli rakennusperinnön merkityksen rakentajana, sillä rakennettu ympäristö ei muutu automaattisesti rakennusperinnöksi, vaan joidenkin ihmisryhmien on ensin otettava se henkisesti omakseen. Muistomerkkiluonnetta on sukupolvi sukupolvelta aktiivisesti rakennettava ja ylläpidettävä, muutoin se häviää. Rakennusperintöstatus lankeaa kohteille, jotka on hyväksytty ja todettu yhteisön kannalta merkittäviksi. Niihin sitoutuvat sukupolvien kokemukset, jos ajatellaan rakennusperinnön saavuttavan asemansa kahdessa sukupolvessa. Usein tavanomainen rakennuskanta, joka ei nouse arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisten kohteiden joukkoon, hiipuu unhoon samaan tapaan kuin ovat nousseet. Hiljaisesti. Metelillä ja rummutuksella pystytetyt koulut ja terveyskeskukset saavat julkaisuissa palstatilaa ja me