Silmäys sadan vuoden takaiseen nikkarien kaupunkiin

Huonekaluvalmistavat osasivat markkinoinnin taidon jo varhain. Kuva: Huonekalumuseosäätiön kokoelmat. 


Jo 1900-luvun alkuvuosina Lahti tunnettiin nikkarien kaupunkina. Pienelle kaupunkialueelle eivät kaikki tehtaat edes mahtuneet. Vaihtoehtona oli myös perustaa yritys kaupunkialueen rajojen ulkopuolelle, vaikka Asemantaustaan. Erityisesti Vesijärvenkatu ja Paavolan alue olivat puusepänverstaiden ja -tehtaiden valtapiiriä, samoin Rautatienkatu ja koko rautatieaseman lähistö. Aluerajoilla ei yrittäjille ollut suurtakaan merkitystä, mutta Lahti murehti verotulojen menetystä Hollolaan. Toimintansa vakiinnuttaneita puusepänliikkeitä oli jo vuosisadan alkupuolella kymmeniä.

Alkuaikojen puusepänverstaiden tekijät olivat monitaitoisia, ja verstaissa tehtiin yhtä hyvin rakennustöitä kuin huonekaluja. Huonekalut ja muut työt teetettiin tilauksesta, vaikka puusepät saattoivat valmistaa hiljaisempina aikoina myyntituotteita myös varastoon. Hyvin tyypillinen oli Puusepänliike Johan Laitisen ilmoitus vuonna 1902, jolloin hän kertoi suorittavansa kaikkea ammattiin kuuluvia töitä ja ottavansa vastaan tilauksia. Laitinen valmisti ilmoituksensa mukaan huonekaluja hienoimmista yksinkertaisempiin sekä ovia, ikkunoita, konttorien ja puotien sisustuksia ynnä muuta. Tilaukset hän ilmoitti suorittavansa joutuin ja huolellisuudella, ja työn kestävyydestä annettiin takuu.

Vilkastunut vesiliikenne rahteineen ja matkustajineen poiki töitä myös nikkareille. Laivatöitä teki esimerkiksi Gustaf Wilhelm Parkkisen puusepänliike. Parkkinen muutti Lahteen ja perusti puusepänliikkeen jo 1884. Muitakin tekijöitä laivatöillä oli. Vuonna 1907 Lahti-lehdessä ilmoitettiin, että Jämsä-laivan uudelleenrakennukseen osallistuivat Tarvosen, Kalervon ja Parkkisen puusepänliikkeet, minkä lisäksi tehtailija Törnroos käytti laivan rakennusaikana toistakymmentä omaa puutyöntekijää. Lahti-lehdessä mainittiin vielä kiittäen, että laivan varustaminen yhtä hyvin puu- kuin muissakin osissaan on varsin hyvin suoritettu, mihin edellä mainitut puusepänliikkeet olivat osaltaan myötävaikuttaneet.

Huonekalumyymälät avautuivat Lahteen jo 1900-luvun alkuvuosina

1900-luvun ensi vuosina Lahteen perustettiin erikoistuneita huonekalumyymälöitä, ja myös Lahden lähialueiden puusepänverstaat kokeilivat siipiään huonekalumyymälöiden omistajina. Vuoden 1904 toukokuussa toimintansa aloitti Veljekset Vikströmin omistama Lahden Huonekaluliike. Liikkeen varastossa oli ilmoituksen mukaan useamman eri kuosin mukaan valmistettuja huonekaluja, jotka suurimmaksi osaksi olivat helsinkiläisen Suomen Puuseppäin Kauppa ja Teollisuus Oy:n valikoimaa. Myytävänä oli esimerkiksi suomalaisia ja englantilaisia rautasänkyjä lisätarpeineen. Mainitulta helsinkiläiseltä liikkeeltä sai tilata huonekalujen piirustuksia ja kustannusarvioita, ja materiaalivalikoimassa oli arvokkaampia puulajeja, kuten mahonkia, tammea ja pähkinäpuuta. Ensiluokan verhoilijan ilmoitettiin vaadittaessa matkustavan eri paikkakunnille.

Merkittävä tekijä lahtelaisen huonekaluyrittäjyyden kentällä oli Vihdin Puuseppäin huonekaluliike ja sen omistaja Mikko Nupponen. Hän avasi 1906 Lahteen myymälän, joka toimi ensin osoitteessa Rautatienkatu 2, mutta muutti vuonna 1908 kadun vastakkaiselle puolelle Rautatienkatu 1:een. Paitsi myymälää, Vihdin Puusepät siirsivät nopeasti huonekaluvalmistuksensa Lahteen. Yrityksellä oli pian asioimisto Kuopiossa, haaraliikkeet Viipurissa ja Pietarissa sekä piirustuskonttori Helsingissä.

 Lahdessa entuudestaan toimineiden huonekalumyymälöiden ja Vihdin Puuseppien huonekaluliikkeen välille syntyi nopeasti kilpailuasetelma. Tästä kilpailusta voitollisena selviytyivät Vihdin Puusepät. Samalla Nupponen vaikutti merkittävästi erääseen lahtelaiselle huonekaluyrittäjyydelle tunnusomaiseen piirteeseen, huonekalutehtaiden omistamien myymäläketjujen syntyyn. Nupposen esimerkkiä omien myymäläketjujen omistajina seurasivat kymmenkunta vuotta myöhemmin huonekalujen sarjavalmistuksen aloittaneet huonekalutehtaat.

Huonekaluvalmistuksen teollistuminen alkoi toden teolla 1920-luvulla

Vihtori Viljasen huonekalutehdas oli yksi Lahden alueen tunnetuista huonekaluvalmistajista. Sen toiminta ajoittui 1920- ja 30-luvuille. Kuva: Kansalliskirjaston digiarkisto.

1920-luvulle tultaessa Lahden ja lähiseutujen huonekaluvalmistus siirtyi uuteen teolliseen vaiheeseen. Tuolloin huonekalujen tuotannossa siirryttiin yleisesti sarjavalmistukseen. Tuolloin syntyneet puusepänyritykset eivät enää olleet verstaita, vaan omana aikanaan erittäin moderneja ja hyvin koneistettuja tehtaita. Monen myöhemmän pitkäikäisen keskisuuren ja suuryrityksen, kuten Häklin, Askon, Iskun ja Lahden Puutyön, juuret juontuvat tuolle ajalle. Samaan aikaan menestyksekkäästi toimi muitakin omana aikanaan tunnettuja, myöhemmin hävinneitä puusepänalan yrityksiä, kuten Veljekset Vaara, Puuseppätehdas Iris ja Vihtori Viljasen Puuseppätehdas.

Kun tulevat teollisuusyrittäjät 1920-luvun mittaan aloittivat toimintaansa, he turvautuivat alueella entuudestaan toimivien pienempien verstasyrittäjien apuun. Tuolloin Lahden Puuseppätehtaan (myöhemmin Asko Oy:n) palvelukseen tullut Hjalmar Juhola kertoi, kuinka lahtelaiset puusepäntehtailijat käyttivät alihankkijoinaan useita pienempiä puusepänliikkeitä. Muiden muassa Viljasen, Aulamon, Kumpulaisen, Vehnämäen ja Huotarin puusepänliikkeet tekivät kasaustöitä sarjatyöhön siirtyneille teollisuusyrittäjille.

Kaikki yritykset eivät kuitenkaan menestyneet. Omalla tavallaan huonekalualalla vaikutti koko Etelä-Suomessa laajasti tunnettu huutokaupanpitäjä V. J. Nummelin, jolla välillä oli huutokauppakonttorinsa yhteydessä myös huonekaluliike. Nummelin piti taajaan liikkeiden konkurssihuutokauppoja, joissa vaihtoivat omistajaa yhtä hyvin yritysten valmiit tuotteet kuin niiden käytössä olleet valmistusvälineet.

Huonekaluliikkeiden keskinäistä paremmuutta ratkottiin nikkarien olympialaisissa

Huonekaluyritysten toimintaa väritti keskinäinen kilpailu, ja paremmuutta ratkottiin myös urheilun merkeissä. 1920-luvun mittaan alettiin järjestää kilpailuja, joita pian alettiin kutsua nikkarien olympialaisiksi. Sekä kesä- että talviolympialaiset olivat jokavuotinen tapahtuma. Nämä kisat muodostuivat jopa suositummiksi kuin tavanomaiset urheilukilpailut, ja ne saivat runsaasti yleisöä. Nikkarien olympialaisista myös uutisoitiin laajasti kaikissa Lahdessa ilmestyneissä sanomalehdissä. Kilpailukutsut julkaistiin hyvissä ajoin, ja tuloksista kerrottiin yksityiskohtaisesti. Paitsi tehtaiden keskinäistä paremmuutta, kisoissa ratkottiin myös henkilökohtaista menestystä. Kisoja varten valittiin järjestystoimikunta, joka vastasi kilpailujen järjestelyistä. Vuoden 1929 toimikunnassa oli ylipalkintotuomarina Mikko Nupponen, ylivalvojana tehtailija Virman ja ratamestareina tehtailijat Aulamo ja Lönn sekä työnjohtaja Uosikkinen. Tehtailijat myös seurasivat jännityksellä omien joukkueidensa menestystä kisoissa. Nikkarien olympialaisten kiertopalkinnosta kisailtiin toden teolla, ja tehtailijat pyrkivät varmistamaan kiinnityksen pokaaliin lähettämällä kisoihin useampia joukkueita. Talviolympialaisissa hiihdettiin kilpaa Salpausselän maastoissa, ja sopivia sarjoja oli kaiken ikäisille ja kokoisille hiihtäjille. Palkintosijojen ohella kaikki kilpailun osanottajat pääsivät nauttimaan saunan löylyistä. Kesäolympialaisten lajeiksi vakiintuivat 1500 metrin viestijuoksu ja kolmiottelu, johon kuuluivat sadan metrin juoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy.

Urheilukilpailujen puolittaisessa leikkimielisyydessä ei kuitenkaan unohdettu alan vakavampaa kilpailua. Teollisuudenharjoittajat ja puusepänteollisuuden edustajat kokoontuivat Lahdessa 1920-luvun mittaan useaan otteeseen pohtimaan alan tulevaisuudennäkymiä. Vertailua tehtiin muun muassa naapurimaa Ruotsiin erityisesti viennin osalta. Tuolloin todettiin, että huonekaluvalmistuksen kasvu ei voi tapahtua pelkästään kotimaan kysynnän turvin, vaan katse on suunnattava ulkomaiden markkinoille. Toisena tärkeänä keskustelukysymyksenä huonekaluviennin ohella oli myös tarvittavan ammatillisen koulutuksen järjestäminen teollisuustuotannon tarpeisiin. Vuosikymmenen lopulla, vuonna 1929, Suomen puusepänteollisuuden liiton kokouksessa läsnäolijat tekivät koemerkinnän vientiyhtiön osakkeista, ja lisämerkintöjä hankkimaan perustettiin kuusihenkinen toimikunta, johon tulivat kuulumaan johtajat Karvanen, Engelberg, Avonius, Ahonen, Vaara ja Virman. Samat herrat saattoivat seuraavalla vuosikymmenellä alkuun Suomen huonekaluviennin, joka tuolloin suuntautui pääosin Englantiin.


PÄIVI REPO, tutkija  

 



Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Milanon_triennaali. Katsottu 16.12.2021

Elinkeinoilmoitukset 1905-1951. Lahden museo- ja taidelautakunta. Piirteitä Lahden historiaan IX 1977.

Kansalliskirjaston digiarkisto. Haun rajaukset: sanomalehdet, aikakauslehdet, pienpainatteet. Alue: Lahti. aikarajaus: 01.01.1920-31.12.1929. Hakusanat puusepänliike, puuseppäliike, puusepäntehdas, puuseppätehdas, huonekalut, huonekaluliike, nikkarien olympialaiset.

Puumerkki. Kaluste-Yhtymän tiedotuslehti. N=o 1/62. Suomalainen puuseppämestari Neuvostoliiton ensimmäisen huonekalutehtaan johtajana. Hj. Juhola muistelee menneitä.

Repo, Päivi: Päijäthämäläisen huonekalun tarina tekijöidensä kertomana. Huonekalumuseosäätiö sr. Meedia Zone, Viro 2021.

Sarantola-Weiss, Minna: Suomalaisen puusepänteollisuuden historia. Puusepänteollisuuden Liitto ry. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1995.

Susitaival, Paavo: Suomen puusepänteollisuuden vaiheita. Suomen Puusepänteollisuuden Liiton julkaisu N:o 7. Esan kirjapaino. Lahti 1950


Kommentit

Lähetä kommentti