Hollolassa keskusteltiin kuntakeskuksen eläväisyydestä ja kuihtumisesta

Kuva Reetta Nousiainen, Lahden museot.

Eläväisyys ja kuihtuminen – sanapari, joka nostettiin esille monessakin yhteydessä, kun Hollolan kunnankirjastolla keskusteltiin torstai-iltana Salpakankaan tulevaisuudesta. Salpakankaalla sijaitsevan kuntakeskuksen kohtalo puhututtaa nyt monella rintamalla. Miten kuntakeskusta voidaan kehittää kestävästi ja miten varmistetaan se, että kuntakeskus säilyy eläväisenä eikä kutistu ja kuihdu olemattomiin?

Lahden historiallisen museon Muistamo-projekti on kevään aikana järjestänyt kolme keskusteluiltaa Hollolassa. Keskusteluilloissa on käsitelty Hollolan Salpakankaan ja kuntakeskuksen rakentamista ja sen vaiheita 1960-luvulta aina nykypäivään asti. Keskusteluiltojen sarja on kerännyt runsaasti huomioita ja sen kautta on tavoitettu jo ennätyksellisesti yli 600 ihmistä. Torstaina 5.5. järjestetyssä viimeisessä keskusteluillassa katseet suunnattiin jo kohti tulevaisuutta ja keskustelemassa oli kaarti Hollolan viranhaltijoita sekä yksi luottamushenkilö. Vaikeaan kysymykseen ei ole helppoa vastausta, mutta runsaasti ajatuksia ja ideoita näyttäisi olevan ilmassa. Miten Salpakankaalle siis rakennetaan tulevaisuuden kuntakeskusta?

Hollolan kuntakeskus ilmakuvassa 1979. Kuva Hollolan kunnan kuvakokoelma.

Aalto yliopiston kaupunkisuunnittelun lehtori Tommy Lindgren oli pohjustamassa keskustelua puolituntisella Kaupunkisuunnittelun mittakaavat -puheenvuorolla. Hän hahmotteli moninaisin tavoin Hollolan kuntakeskuksen kolmea rakennusvaihetta ja nosti esiin yhden tärkeänä pitämänsä seikan: kaupunkisuunnittelun perusteena tulisi aina olla ihminen – ja ihana kaupunki. On tärkeää, että kaupunkia rakennetaan kysymällä, mikä juuri Hollolassa toimii. ”Mistä ihanan kaupungin tunne syntyy?” Kaupunkiympäristön kokemuksellinen laatu on oltava aina kaiken suunnittelun ja rakentamisen itseisarvo. 

Kunnan luottamushenkilöistä paikalla keskustelemassa oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Teemu Kinnari. Kunnan viranhaltijoista paikalla olivat puolestaan kehitys- ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen, vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo sekä elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander. Keskustelun ydintä olivat kaksi toisiinsa kietoutunutta asiaa, edellä mainittu eläväisyys ja kuihtuminen sekä toisena asiana hollolalainen identiteetti. Miten Hollola pystyy palvelemaan kaikkia ikäluokkia siten, että juurtuminen kuntaan ja eläminen kunnassa on mahdollista?

Markkinat kuntakeskuksessa 1982. Kuva Hollolan kunnan kuvakokoelma.

Kuntakeskus on varsin ainutlaatuinen rakentuessaan luonnon keskelle kirkonkylän ulkopuolelle. Sen sijoitus kertoo historiallisesti Hollolan tarpeesta säilyä itsenäisenä kuntana – se että ollaan hollolaisia on sekä ajassa elävä ja oleva identiteetti että toisaalta kuntakeskuksen suunnittelun yhteydessä vahvistamisen paikka. Käytännössä kuntakeskuksen nähdään rakentuneen kompaktisti pienelle alueelle, joka tarjoaa runsaasti erilaisia palveluja. Kuntakeskukseen kuitenkin kaivataan lisää liiketoiminnan sijoituspaikkoja, tilaa pienimuotoiselle kulttuuritoiminnalle ja panostusta luontoon ja liikuntapaikkoihin sekä omakotitaloasumiseen. 

Yhteisiä linjoja on keskustelua seuratessa selvästi havaittavissa. Vilander huomauttaa, että jokainen tyytyväinen asukas on Hollolan paras markkinointimies ja Puodinketo nostaa esiin sen, että Lahden läheisyys voidaan nähdä positiivisena asiana eikä Hollolan toimintaa suitsivana. Myös keskustelukentän kuumaa perunaa sohaistaan varovasti moneen kertaan. Kinnari näkee keskustakorttelin kehittämisessä valtavasti potentiaalia ja kunnantalon seisominen tyhjillään kuntakeskuksessa nähdään tässä porukassa varoittavana esimerkkinä. Korhonen pohtii myös, miten keskusta lähdetään kehittämään: Onko tarpeen peruskorjata vai rakentaa uutta? 

Oli niin tai näin: Kuntakeskuksen elävöittämisessä ja kuihtumisessa keskustakorttelilla on valtavan suuri merkitys. 

NEA UUSISALO, projektitutkija