Kuinka nykypäivä tallennetaan museokokoelmiin?

Museot säilyttävät ja välittävät kulttuuriperintöä. Elämme parhaillaan tulevaisuuden historiaa ja tuotamme kulttuuriperintöä huomaamattammekin. Museokokoelmiin kerätään erilaisista tämän päivän ilmiöistä kertovia esineitä, mutta tallennus voi tapahtua myös muilla keinoin. Ilmiö tai osanen siitä saadaan tallennettua esimerkiksi haastatteluin, kirjoituspyynnöin tai valokuvaamalla ja havainnoimalla ympäristöä.

Työ vaatii kiikareita tulevaisuuteen. Mitkä asiat 2020-luvusta kiinnostavat 20, 50 tai 100 vuoden päästä? Usein ne ovat näennäisesti pieniä, mutta kokonaiskuvan kannalta merkittäviä asioita. Arkipäiväiset asiat, kuten se mitä syömme, mitä puemme päällemme ja miten vietämme vapaa-aikaamme, kertovat paljon elämänmenosta eri aikoina.

Haastateltavat kokivat tärkeäksi pitää kiinni arjen rutiineista ja tutuista harrastuksistaan poikkeusaikana. Kuva Karoliina Redsven, Lahden museot.

Lahden museot tallentaa vanhuusiän ilmiöitä. Tänä syksynä jatkoimme keväällä 2020 aloitettua korona-ajan tallennusta haastattelujen merkeissä. Tallennuksen alussa keräsimme eläkeikäisten vapaamuotoisia kirjoituksia heidän korona-ajan tuntemuksistaan ja nyt lähestyimme kirjoituksia jakaneita henkilöitä tilannekatsauksella.

Muisti toimii usein armeliaasti. Poikkeusaikaa oli eletty pari vuotta ja koronarajoituksista oli luovuttu vasta muutama kuukausi ennen haastatteluita. Rajoitukset tuntuivat monille jo kaukaisilta ja niiden laajuus oli ehtinyt unohtua. Tosiaanko museot ja kirjastot olivat kiinni? Mitä me silloin teimme? Tämän takia asiat on hyvä ottaa talteen verekseltään. Läheinen ajankohta voi kuitenkin tuottaa myös haasteita: haastattelupyyntöjä lähettäessä eräs vastasi kyllästyneensä jo koko korona-aiheeseen ja haluavansa keskittyä vihdoin muihin asioihin.

Oma auto voi muodostua arvokkaaksi aikana, jolloin julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen ahdistaa. Sillä on helppo hurauttaa vaikka toiselle puolen Suomea läheisten luokse. Kuva Karoliina Redsven, Lahden museot.

Tunteet jäävät helposti tulkinnan varaan, jos niistä ei kysy informantilta suoraan. Miltä se tuntui, kun yli 70-vuotiaiden toivottiin eristäytyvän koteihinsa? Monen kokemusta värittivät ristiriitaiset tunteet: alkuun tilanne hämmensi ja harmitti, mutta myös ymmärrystä säännöille löytyi. Niiden avulla haluttiin turvata heidän terveyttään.

Koti on monelle tärkeä turvapaikka, mutta entä jos se tuntuukin vieraalta? Mitä jos kodissa täytyy viettää kaikki aika? Mitä jos kotia ei ole? Kuva Karoliina Redsven, Lahden museot.

Yksi haastateltavista oli muuttanut Lahteen juuri ennen korona-aikaa. Hän oli odottanut uuteen kaupunkiin ja uusiin ihmisiin tutustumista, mutta sopeutuminen täytyi aloittaa omasta kodista. Koti tuntuikin vielä parin vuoden jälkeen vieraalta ja ikävä entiselle kotipaikkakunnalle kasvoi. Vaikka ulkoiset puitteet olisivat kunnossa, tarvitsemme muita ihmisiä sopeutuaksemme paikkoihin.

Monet osoittivat huolen yksin asuvia tai heikkokuntoisia kohtaan. Kuinka he pärjäävät fyysisesti ja etenkin henkisesti? Lahden vanhusten asuntosäätiöltä kerrottiin, että korona-aika oli heikentänyt monen vanhuksen fyysistä toimintakykyä ja monesta saattoi tuntua jännittävältä poistua ihmisten ilmoille vielä rajoitusten poistumisen jälkeenkin.

Kodeista voi löytyä erilaisia korona-ajan jäänteitä, kuten sohvapöydän alatasolle jäänyt kasvosuoja. Kuva Karoliina Redsven, Lahden museot.

Korona-aika vietettiin pitkälti kotien suojassa ja siksi lähes jokainen haastattelu pidettiin haastateltavien luona. Koti on intiimi paikka ja tuntemattomien päästäminen sisään vaatii usein herkkyyttä, jota haluamme myös museokokoelmiin tallentaa. Myös muistoja, tunteita ja kokemuksia voi olla jännittävää avata. Ne tarjoavat kuitenkin arvokasta tietoa, jonka avulla tämän päivän elämästä jää kattavampi kuva jälkipolville.

JELENA POSTARI, projektitutkija