Siirry pääsisältöön

Rakennusperintö, kokemus ja valokuva

Pellon reunassa oleva pieni punainen lautarakennus, jonka ovessa lukee VPK.
Vähä-Henna, Kärkölä 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot.

Rakennusperinnöllä viitataan kollektiivisesti tietyn aikakauden tai maantieteellisen alueen historiallisiin muistomerkkeihin. Ihmisen kokemuksella on rooli rakennusperinnön merkityksen rakentajana, sillä rakennettu ympäristö ei muutu automaattisesti rakennusperinnöksi, vaan joidenkin ihmisryhmien on ensin otettava se henkisesti omakseen. Muistomerkkiluonnetta on sukupolvi sukupolvelta aktiivisesti rakennettava ja ylläpidettävä, muutoin se häviää.

Rakennusperintöstatus lankeaa kohteille, jotka on hyväksytty ja todettu yhteisön kannalta merkittäviksi. Niihin sitoutuvat sukupolvien kokemukset, jos ajatellaan rakennusperinnön saavuttavan asemansa kahdessa sukupolvessa. Usein tavanomainen rakennuskanta, joka ei nouse arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisten kohteiden joukkoon, hiipuu unhoon samaan tapaan kuin ovat nousseet. Hiljaisesti. Metelillä ja rummutuksella pystytetyt koulut ja terveyskeskukset saavat julkaisuissa palstatilaa ja meritoituneet arkkitehtuurikuvaajat viihtyvät niiden tuntumassa öin ja päivin ympäri vuoden ikuistamassa arkkitehdin näkemystä.

Ratapiha, jossa etualla kiskot ja puukuormassa olevan tavarajunan vaunut, taustalla vanhempi rakennus ja suuria rakenteilla olevia kerrostaloja.
Lahden rautatieaseman seutu 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot.

Entä terveyskeskus tai navetta, joka ei ole vienyt elinaikanaan arkkitehtuurijulkaisuissa palstatilaa? Onko myöhäistä kutsua Tuomas Uusheimo paikalle ikuistamaan kliininen arkkitehdin näkemys edes yhden julkaisun sivulle ennen kuin rakennus lakkaa olemasta? Silloin voisi vielä nostaa rakennusmestarin tai arkkitehdin näkemyksen rakennuksesta esille poistamalla ihmisen jäljet mahdollisimman tarkkaan, kuvaamalla se sekavalossa sinisen taivaan alla niinkuin rakennuksen suunnittelija on sen tarkoittanut. Rakennuksesta jäisi jälki tuleville polville edes lehden sivuille.

Rakkaan terveyskeskuksen tai navetan kalkkiviivoilla otetut pelkistetyt arkkitehtuurivalokuvat eivät kuitenkaan ole se mitä eletyltä paikalta odotetaan näkevän. Kuvissa pitäisi esiintyä vakituiset penkinkuluttajat ja lähikaupan mainosständit tai lantakärryt ja navetan asukkaat. Kaikki ne elämän jäljet, jotka arkkitehtuurikuvista pyritään poistamaan. Arkkitehtuurivalokuva ”eletystä rakennuksesta” on ehkä tunteikkaampi kuin pelkistetty arkkitehtuurikuva, joka ei vielä herätä kokemuspohjaisia mielenliikutuksia kuin rakennusmiehissä ja valokuvataiteen ihastelijoissa.

Tien varressa olevan tiilinavetan pääty, jonka ylä osa on punaista lautarakennetta.
Koskunen, Orimattila 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot.

Valokuva rakennusperinnöstä ja rakennetusta kulttuuriympäristöstä sisältää ihmiset ja ihmisten ympäristöön tekemät ja jättämät jäljet maisemassa. Valokuva arkkitehtuurista on hetki ennen rakennuksen käyttöönottoa. Se on arkkitehdin silmä, joka korostaa valoa ja muotoa vailla häiritseviä ja huomion olennaisesta vieviä inhimillisiä elementtejä.

Jos nostot julkisessa keskustelussa ja puhe alan ja muissakin julkaisuissa nostavat tavanomaiset kohteet, kylätalot, sillat, navetat ja muuntamot, olemassa oleviksi, niiden pitää näkyä säilyäkseen. Samoin omalla kokemuksella on suuri merkitys siinä, näkeekö rakennuksella arvoa ja edelleen jääkö se elämään.

Koulun piha, jossa edustalla pyörä katoksessa ja leikkiteline, taustalla tiliestä ja puusta rakennettu koulurakennus.
Tönnön koulu Orimattilassa 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot.

Maakuntamme merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä valokuvadokumentoidaan parhaillaan Päijät-Hämeen kulttuuriympäristöselvityksen 2021–2023 edetessä. Jokaisen kunnan Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Lahden, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän vuonna 2006 määritellyt maakunnallisesti merkittävät alueet, yhteensä noin 200 kpl, käydään läpi ja tuodaan muun muassa valokuvin esille se erityisyys, joka tekee päijäthämäläisestä rakennetusta ympäristöstä ja elämänjäljistä Päijät-Hämeen. Se erityisyys säilyy kuvajälkenä museon arkistossa seuraavien sukupolvien hyödynnettäväksi ja merkitysten uusijaksi.

TIINA REKOLA, projektitutkija

Lähteet:
Goodwin, M. 2016. Architecture´s discursive space: photography. Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS, 123/2016. 
Kalakoski I. & Sirén R. 2022. Harvinaiset, huippuhienot ja arkinen harmaus. Suomen arkkitehtiliitto, Finlands arkitektförbund & the Finnish Association of Architects. Arkkitehti: Ark. 2/2022. Suomen Arkkitehtiliitto.
Neuvonen, P. 2017. Linnoituksesta historialliseksi muistomerkiksi: Viipurin vanhakaupunki 1856-1939. Aalto-yliopisto.
Wager, H. 2006. Päijät-Hämeen rakennettu kulttuuriympäristö. Päijät-Hämeen liitto.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maauimala mäkimontussa – Lahden oma erikoisuus

Lahden maauimalan tuleva kohtalo on puhututtanut kaupunkilaisia niin lehtien palstoilla kuin uimalan saunan lauteillakin. Alkukesästä uutisoitiin, että maauimala on vuonna 2024 auki mahdollisesti viimeistä kesää. Korjausvelkaa on kertynyt, eikä remontin rahoittamisesta tai tahtotilasta siihen ole tietoa.  Urheilukeskus on nykymuodossaan pitkälti 1970-luvun asussa. Maauimala otettiin mukaan Urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan oikeastaan käytännön tarpeesta: Suurmäen mäkimonttu jouduttiin betonoimaan, jotta alueen pohjavedet pystyttiin paremmin suojelemaan. Näin syntyi harvinainen yhdistelmä mäkihyppyä ja uintia. Mäen alusta saatiin valmiiksi vuoden 1972 kisoihin, mutta maauimala avautui yleisölle 1974. Maauimalasta tuli Lahden ensimmäinen ja ainoa 50 metrin allas. 1980-luvun postikorttiin on kaupungintalon ja rautatieaseman lisäksi päätynyt hyppyrimäet ja maauimala. Kuva: Raimo Ketola/Laatukortti, Lahden museoiden kuvakokoelmat.  Maauimalan kohtalo on monisyinen juttu, johon li...

Andelinin perhe – tarina sukualbumien sivuilta

Lahden museoiden kuvakokoelmiin on tullut sadan toimintavuoden aikana monen lahtelaisen suvun valokuvia, albumeja ja arkistoaineistoa. Kokonaisuuksia käsitellessä herää kysymys, miksi jonkin suvun kuvat ja asiakirjat ovat päätyneet museoon. Miksi niitä ei ole pidetty suvulla? Ensiksi on todettava, että on henkilöitä, jotka ovat tietoisesti halunneet lahjoittaa sukukuvansa museolle. On myös tapauksia, että aineisto on saattanut löytyä kiinteistökaupan jälkeen ullakolta ja uudet omistajat ovat lahjoittaneet tuntemattomien ihmisten kuvat museolle. Joskus suvun aineisto on saattanut jäädä henkilölle, jolla ei ole ollut jälkikasvua tai ylipäätään perijöitä tai testamenttia, jolloin omaisuus on mennyt valtiolle, minkä jälkeen henkilön kotikunta on voinut hakea osuutta perinnöstä itselleen. Tällä tavalla Lahden museoiden kokoelmiin on tullut esimerkiksi Martti Saksalan suvun valokuvia ja arkistoaineistoa. Neljäs vaihtoehto on, että vaikka perheettömällä henkilöllä on sukua, yhteys sukuun on v...

Maakuntamme mäkihyppy ja hyppyrimäet

Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät. Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. 1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitt...