Siirry pääsisältöön

Sata vuotta hiihtourheilun hyväksi

Kaksi miestä kannattelee kolmatta miestä käsillä nostaen mustavalkoisessa kuvassa.
Osmo Leivo kultatuolissa mäkihyppykilpailun jälkeen 1960-luvulla. Leivoa kannattelee Niilo Halonen ja Veikko Kankkonen.
Lahden museot, kuvakokoelma.


"Hienoja hetkiä, hyviä muistoja”, tiivisti yksi Lahden Hiihtoseuran entinen urheilija vuotensa seuran toiminnan parissa. Hiihtomuseon uusi näyttely esittelee menestyneen ja yhteisöllisen urheiluseuran vaiheita sadan vuoden ajalta.

Lahden Hiihtoseura sai alkunsa innostuksesta saada Suomeen Norjan Holmenkollenin kaltainen talviurheilun pyhättö. 3.4.1922 perustettu LHS osoitti toimeliaisuutensa heti kättelyssä. Ensimmäiset Salpausselän hiihdot järjestettiin jo perustamista seuranneena talvena.  

”Salpausselän kisoissa tunnen erityisesti olevani ylpeä hiihtoseuralainen!”

Lahden Hiihtoseuran pitkäjänteisellä työllä Lahdesta on kasvanut pohjoismaisten hiihtolajien kansainvälinen näyttämö. Salppurin kisat ovat aina olleet LHS:n, kaupunkilaisten ja paikallisten yritysten yhteinen ponnistus. Hiihtoseuraan on sadan vuoden ajan kuulunut vankkumaton rivi vapaaehtoisia, jotka vuodesta toiseen saapuvat Salpausselälle tukemaan ja mahdollistamaan toiminnan. 

”Hiihtoseuralaisuus ja vapaaehtoistyöskentely hiihdon parissa on minulle sydämen asia. Olen osa lahtelaista hiihtoperhettä. Tämä on minun oma harrastukseni ja intohimoni. Isä minut aikanaan vei treeneihin ja isän kanssa me nyt tehdään vapaaehtoistyötä.”

Kaksi valkoisiin toppa-asuihin pukeutunutta naista mäkihyppymäkien edessä käsissään kilpailijoiden rintanumeroita.
Vapaaehtoiset toimitsijat sylissään urheilijoiden kilpanumeroita, Salpausselän kisat 1980-luku.
Lahden museot, kuvakokoelmat.

Hiihtoseura tekee merkittävää liikuntakasvatustyötä kannustamalla paikallisia lapsia ja nuoria lumilajien pariin. Vaikka valmennustyön kirkkaimpina saavutuksina loistavat olympiakullat, on tärkeintä silti liikkumisen ilo. 

”Treenit ovat kivoja, kovia, haastavia, mutta myös hauskoja. Vaikka olisi joskus vaikeeta, ni halu jatkaa on silti kova, jos harrastaa itselle rakasta lajia. Kaverit on myös tärkeä osa treenejä ja harrastuksesta voi myös saada omat parhaat kaverit, niinku mulle kävi.”

Väkijoukko kilpanumerot päällä ja lasketteluvarusteissa hiihtohissien lähettyvillä.
Suksien tarkastusta Tiirismaan hiihtokeskuksessa 1970-luvulla.
Lahden museot, kuvakokoelmat, Eeva Juhanila.

Hiihtoseuralaisuus on ollut monelle jäsenelle elinikäinen diili. Pienistä kotkanpojista on kasvanut hopeatukkaisia punapaitoja. Entiset juniorit kuskaavat uusia sukupolvia hiihtostadionille, Karpalolle, Hälvälään ja Messilään. Talkoolaiset lahjoittavat edelleen vuosittain aikaansa yhteiseen hyvään.  

”Siellähän meitä ensilumenladulla hiihtelee vieläkin – Hiihtoseuran entisiä ja tulevia lupauksia.”

Hankalistakin suvannoista on selvitty, ja LHS juhlii merkkivuottaan keskellä hiihtourheilun uutta renessanssia. Onnea Lahden Hiihtoseura – myös seuraavalle sadalle vuodelle!

Hiihtourheilun hyväksi – Lahden Hiihtoseura 100 vuotta -juhlanäyttely on avoinna Hiihtomuseossa ja jatkuu syksyyn 2024.

RIIKKA HUUSKONEN, museoamanuenssi

Jutun lainaukset ovat hiihtoseuralaisten vastauksia Hiihtomuseon verkkokyselyyn.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maauimala mäkimontussa – Lahden oma erikoisuus

Lahden maauimalan tuleva kohtalo on puhututtanut kaupunkilaisia niin lehtien palstoilla kuin uimalan saunan lauteillakin. Alkukesästä uutisoitiin, että maauimala on vuonna 2024 auki mahdollisesti viimeistä kesää. Korjausvelkaa on kertynyt, eikä remontin rahoittamisesta tai tahtotilasta siihen ole tietoa.  Urheilukeskus on nykymuodossaan pitkälti 1970-luvun asussa. Maauimala otettiin mukaan Urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan oikeastaan käytännön tarpeesta: Suurmäen mäkimonttu jouduttiin betonoimaan, jotta alueen pohjavedet pystyttiin paremmin suojelemaan. Näin syntyi harvinainen yhdistelmä mäkihyppyä ja uintia. Mäen alusta saatiin valmiiksi vuoden 1972 kisoihin, mutta maauimala avautui yleisölle 1974. Maauimalasta tuli Lahden ensimmäinen ja ainoa 50 metrin allas. 1980-luvun postikorttiin on kaupungintalon ja rautatieaseman lisäksi päätynyt hyppyrimäet ja maauimala. Kuva: Raimo Ketola/Laatukortti, Lahden museoiden kuvakokoelmat.  Maauimalan kohtalo on monisyinen juttu, johon li...

Mukana museossa – Birgitta Stjernvall-Järvi Lahden museoiden muistoissa

Birgitta Stjernvall-Järvi kuoli 80-vuotiaana 10.6.2024. Hän oli syntynyt 1.4.1944 Sysmän Virtaan Vanhankartanon tyttärenä. Birgitta Stjernvall kirjoitti ylioppilaaksi Salpausselän yhteiskoulun ensimmäisen ylioppilasvuosikerran mukana vuonna 1964 ja valmistui kaksi vuotta myöhemmin kansakoulunopettaksi Helsingin opettajakorkeakoulusta. Birgitta Stjernvall-Järvi oli monin tavoin mukana museossa. Birgitta Sjernvall-Järvi 1960-luvun alussa. Lahden museoiden kuvakokoelmat. Opiskellessaan Birgitta sai tilaisuuden mukavaan sivutoimeen. Hänestä tuli televisiokuuluttaja, yksi alan pioneereista. Taikalaatikon kaunottaret olivat vielä 1960-luvulla suuri ihailun kohde. Tv-illan päätteeksi kuuluttajan lausuma ”Hyvää yötä” kuulosti henkilökohtaiselta ja turvalliselta. Television varhaisvuosista saakka lastenohjelmat olivat merkittävä osa ohjelmistoa, kuten voimme Radio- ja tv-museon perusnäyttelyssä oppia. Oli tietenkin tärkeää naulita kansa vastaanotinten ääreen ja totuttaa katsojat pienestä...

Kaikenkarvaiset ystävät ja arjen hyödylliset apurit

Oletko koskaan miettinyt eläinten merkitystä entisaikoina tai esimerkiksi niiden roolia ihmisen apuna arjessa? Eläimiä on pidetty sekä käytetty monenlaisiin tarkoituksiin, ja ne ovat olleet osana ihmisten elämää aina. Eläimet ovat myös kuvastaneet omistajiaan ja olleet tärkeitä selviytymisen kannalta. Kanoja riihitarhassa arviolta 1900-luvun alussa. Lahden museoiden kuvakokoelmat. Kotieläimillä on aina ollut suuri merkitys ihmisille, riippumatta siitä, asuttiinko kaupungissa vai maalla. Myös kaupunkilaiset viljelivät peltoja sekä pitivät monenlaisia kotieläimiä. Tonttien perällä oli usein talli sekä navetta, ja pihalla juoksentelevia kanoja. Ruotsin vallan aikaan ja vielä 1800-luvulla monilla oli lehmiäkin, ja niitä saattoi nähdä kadulla vapaana. Lehmien avulla saatiin niin maitoa, voita kuin juustoa. Työnjako meni yleensä niin, että lehmät kuuluivat talon emännän vastuutehtäviin, ja hevoset isännän työlistalle. Wahlströmin perhettä ja hevonen Roinilan talolla Kuhmoisissa vuonna 1890. ...