Siirry pääsisältöön

Marraskuun viimeinen päivä

HANNU TAKALA, tutkimuspäällikkö

Marraskuun viimeisen päivän aamuna 1939 käveli nuori Johannes Virolainen kohti Viipurin Punaisenlähteen torin luoteiskulmassa ollutta työpaikkaansa. Lämpötila oli nollan tienoilla, ja taivas oli puolipilvinen. Matkalla Virolainen tapasi tuttavansa. Kesken tarinoinnin alkoi idän suunnalta kuulua lentokoneiden ääniä. Kumppanukset ihmettelivät koneiden suurta määrää ja sitä, minkä maan koneita Viipurin yllä lenteli. Samalla alkoivat ensimmäiset pommit pudota kaupunkiin. Kello oli tasan 9.00. Virolainen juoksi suojaan läheisen Yhdyspankin talon porttikäytävään. Muutamaa hetkeä myöhemmin talvisodan ensimmäiset pommit putosivat myös Lahden Asemantaustaan. Talvisota oli alkanut.

Viipurin Punaisenlähteen tori pommitusten jäljiltä. SA-kuva.

Talvisodan syttyminen 1939 oli suuri järkytys kaikille suomalaisille. Vaikka sota riehui samaan aikaan Keski-Euroopassa, ja Neuvostoliitto oli esittänyt Suomelle aluevaatimuksia, ei sodan syttymiseen yleisesti uskottu. Puna-armeijan hyökkäys itärajan yli tuli kaikille yllätyksenä.

Lahtea pommitettiin talvisodan kuluessa yli 20 kertaa. Ilmahälytyksiä annettiin lähes sata kertaa, mutta useimmiten puna-armeijan koneet lensivät Lahden yli kohti Tamperetta tai Riihimäkeä.

Lahden ensimmäinen pommitus tapahtui siis heti sodan ensimmäisenä päivänä, jolloin pommit surmasivat viisi henkilöä. Yksi tuhoisimmista pommituksista tapahtui 27.12.1939. Tuolloin kaupungintalon ullakkokerros tuhoutui ja osumia saivat myös Vuorikadun kansakoulu sekä Läntinen kansakoulu. Enimmillään kaupungin yllä lensi yli 70 pommikoneen laivue maaliskuun alussa kylväen tuhoa eri puolilla kaupunkia.

Lahden kaupungintalo sai osuman talvisodan pommituksissa.
Kuva Maija Simola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Lahden pommituksissa kuoli talvisodan aikana parikymmentä ja loukkaantui viitisenkymmentä henkilöä. On arvioitu, että noin 500 rakennusta kärsi tuhoja tai tuhoutui. Kovimpien pommitusten kohteiksi joutuivat rautatieaseman seutu, Radiomäki ja työväen asuttamat puukaupunginosat.

Sota päättyi ankaraan sanelurauhaan ja alueluovutuksiin 13.3.1940. Noin 400 000 suomalaista menetti kotiseutunsa ja koko maa noin 10 % pinta-alastaan. Karjalaisen siirtoväen tulo Lahteen muuttikin kaupungin aivan toisenlaiseksi, kuin se oli ollut ennen sotaa. Talvisodan päätyttyä sota jatkui Euroopassa, ja Suomi haki suuntaansa suurvaltojen puristuksessa.

Marraskuun viimeisen päivän aamuna 2019 seison Viipurin Punaisenlähteen torin kulmassa ja katselen taivaalle. Lämpötila on hiukan nollan alapuolella ja ohut lumikerros peittää kaupunkia. Seison yksin torin kulmassa ja katselen, miten paikalliset kiiruhtavat torin poikki kauppaan, koteihinsa, kuka minnekin. Kello lyö 9.00. Kaikki jatkuu entisellään, eikä kukaan muu huomaa hetkessä mitään erikoista.  Kävelen entisen Yhdyspankin porttikäytävään, mistä Johannes Virolainen etsi suojaa pommeilta. Minä etsin sieltä suojaa viimalta. Leninin patsas tuijottaa minua torin keskeltä. Torin takana toisessa suunnassa kohoaa muutama vuosi sitten pystytetty valtaisa obeliski kaupungin vapauttajille 1944. Sieluani särkee.

Viipurin Punaisenlähteen tori 30.11.2019, kuvassa rakennustöiden vuoksi peitettynä sama rakennus kuin ensimmäisessä kuvassa.
Kuva Hannu Takala.

Suomen ja suomalaisten historian tallentaminen ja siirtäminen tuleville sukupolville on ensi sijassa suomalaisten tehtävä. Historiaa voidaan tulkita monella tavalla ja käyttää hyväksi eri tarkoitusperiä varten. Sen vastapainoksi tarvitaan korkeatasoista ja tosiasioihin pohjautuvaa tutkimusta. Tänä syksynä on Lahdessakin esitetty ajatuksia, että museot ja muut suomalaista kulttuuria esillä pitävät laitokset tulisi ajaa alas.  Siksi on syytä kysyä, haluavatko näin ajattelevat todella, että Suomen ja suomalaisten menneisyyden tutkimus ja koko kulttuuriperintömme säilyttäminen jätettäisiin joidenkin muiden, esimerkiksi itänaapurimme, harteille? Minä ja moni muu ei sitä halua. Sen vuoksi teemme Lahden museoissa laadukasta tutkimusta ja esittelemme kokoelmiamme näyttelyissä. Talvisodasta kerromme lisää Museokioskissa maaliskuussa 2020.

Viipurin Punaisenlähteen tori marraskuun viimeisenä päivänä 2019. Kuva Hannu Takala.

Kommentit

  1. Historiallisen tarkkuuden vuoksi olisi varmasti paikallaan mainita, että artikkelin ensimmäinen kuva on otettu 5.2.1940 sen jälkeen, kun rakennus oli vaurioitunut helmikuun 1940 pommituksissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Andelinin perhe – tarina sukualbumien sivuilta

Lahden museoiden kuvakokoelmiin on tullut sadan toimintavuoden aikana monen lahtelaisen suvun valokuvia, albumeja ja arkistoaineistoa. Kokonaisuuksia käsitellessä herää kysymys, miksi jonkin suvun kuvat ja asiakirjat ovat päätyneet museoon. Miksi niitä ei ole pidetty suvulla? Ensiksi on todettava, että on henkilöitä, jotka ovat tietoisesti halunneet lahjoittaa sukukuvansa museolle. On myös tapauksia, että aineisto on saattanut löytyä kiinteistökaupan jälkeen ullakolta ja uudet omistajat ovat lahjoittaneet tuntemattomien ihmisten kuvat museolle. Joskus suvun aineisto on saattanut jäädä henkilölle, jolla ei ole ollut jälkikasvua tai ylipäätään perijöitä tai testamenttia, jolloin omaisuus on mennyt valtiolle, minkä jälkeen henkilön kotikunta on voinut hakea osuutta perinnöstä itselleen. Tällä tavalla Lahden museoiden kokoelmiin on tullut esimerkiksi Martti Saksalan suvun valokuvia ja arkistoaineistoa. Neljäs vaihtoehto on, että vaikka perheettömällä henkilöllä on sukua, yhteys sukuun on v...

Maauimala mäkimontussa – Lahden oma erikoisuus

Lahden maauimalan tuleva kohtalo on puhututtanut kaupunkilaisia niin lehtien palstoilla kuin uimalan saunan lauteillakin. Alkukesästä uutisoitiin, että maauimala on vuonna 2024 auki mahdollisesti viimeistä kesää. Korjausvelkaa on kertynyt, eikä remontin rahoittamisesta tai tahtotilasta siihen ole tietoa.  Urheilukeskus on nykymuodossaan pitkälti 1970-luvun asussa. Maauimala otettiin mukaan Urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan oikeastaan käytännön tarpeesta: Suurmäen mäkimonttu jouduttiin betonoimaan, jotta alueen pohjavedet pystyttiin paremmin suojelemaan. Näin syntyi harvinainen yhdistelmä mäkihyppyä ja uintia. Mäen alusta saatiin valmiiksi vuoden 1972 kisoihin, mutta maauimala avautui yleisölle 1974. Maauimalasta tuli Lahden ensimmäinen ja ainoa 50 metrin allas. 1980-luvun postikorttiin on kaupungintalon ja rautatieaseman lisäksi päätynyt hyppyrimäet ja maauimala. Kuva: Raimo Ketola/Laatukortti, Lahden museoiden kuvakokoelmat.  Maauimalan kohtalo on monisyinen juttu, johon li...

Maakuntamme mäkihyppy ja hyppyrimäet

Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät. Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. 1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitt...