Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät.
 |
| Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. |
1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin
huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka
rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitteelliseen
tarkoitukseen. Lahdessa kaupunginosien kingeillä oli omat mäet muun muassa
Kerinkalliolla ”Lohkari”, Salinkalliolla ”Henska” ja Kiveriössä
Mustankallionmäellä. Jos kauemmaksi haluttiin, niin Heinolan rata vei hyppääjät
Vierumäelle ja Loviisan rata sivusi Orimattilan Pennalan, Luhtikylän ja
Viljamaan mäkiä.
Suomen ensimmäinen vauhtitorni rakennettiin rannikolle
Helsingin Alppilaan vuonna 1905. Sisämaahan korotetut vauhtitornit tulivat
myöhemmin. Maanlaajuinen hyppyrimäkien rakentaminen alkoi suojeluskuntajärjestöjen
toimesta vuonna 1927. Lahti oli saanut 40 m mäen jo neljä vuotta aiemmin. Vuonna
1938 mäkiä oli maassamme jo 150 ja 1950- luvun lopulla pelkästään 30 m mäkiä
oli yli 123.
Suomen urheiluopisto Vierumäellä oli suunnannäyttäjä
urheilun ja liikunnan saralla. Hyvä kunto oli maanpuolustuksellisesti etu,
samoin mäkihypyn vaatima rohkeus. Salpausselän kisat vuodesta 1923 edistivät
lajin suosiota ja kansainvälisten kisaajien tasoa oli mahdollista seurata
Lahden MM-kisoissa. On helppo uskoa, että yleisössä virisi into rakentaa
kotimäki ja sen myötä toive päästä loikkaamaan hyppyristä Lahden mäkimonttuun.
 |
| Lahden mäkimonttu 2017. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot. |
1800-luvun lopulla laskettiin luonnonmäkiin tehdyistä hyppyreistä. Usein ne sijaitsivat kaukana asutuksesta ja polkujen päässä, niin kuin Asikkalan Vesivehmaalla Pyörösuon reunalla tai Orimattilan Heinämaalla Kaltinmäen takana. Lipputulojen ja yleisön toivossa mäkiä rakennettiin lähemmäksi taajamien liepeille. Suuremmat mäet vaativat melkoisen talkooporukan ja useamman päivän, jotta torni saatiin pystyyn. Puumäkiä pystytettiin hirsistä melko pieniinkin luonnonmäkiin. Iitin Vuolenkoskella Tuomalan hyppyrimäki rakennettiin 1950-luvulla latvasta katkaistujen elävien puiden varaan. Asikkalan Kurhilaan Pirunmäen vauhtimäkeen käytettiin lumiaitoja. Hiekkakuopat ja supat olivat otollisia paikkoja hyppyrin rakentamiseen Kärkölän Järvelässä, Nastolan Ruuhijärvellä ja Orimattilan Luhtikylän Supanmäessä. Jyrkät järveen putoavat rinteet, kuten Hämeenkosken Etolassa Leppälammen rannalla, Sysmän Särkilahdessa tai Iitin kirkolla houkuttelivat mäkimestareita. Lahden Koiskalassa hypättiin Sietikan lammen suuntaan. Iitin Sääskjärvellä mäki rakennettiin Tahkovuorelle jylhän kallion kylkeen. Iitin Kymentakaa löytyy Vanha Hyppyrimäki -niminen mäki, liekö urheilupaikka sekin. Maakunnan suurimman luonnonmuodostelman, Salpausselän, rinteille rakennettiin Lahdessa, Vääksyn Aurinkovuoressa, Kausalassa sekä Sitikkalassa – jossa seisoin sammalikossa.
 |
| Tahkovuoren hyppyri 2022. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot. |
Sysmän Särkilahdessa Rantalan veljesten mäestä loikattiin 9 metriä ja kylän koulun vierestä liiteli 6 m. Samoihin lukemiin pääsi Asikkalan Salonsaaren puumäestä kansakoulun takaa. Asikkalan Kurhilassa luonnonsuppiin rakennetuilta hyppyreiltä lähdettiin seuraamaan avoimia kansallisia mäkikisoja Padasjoelle Maakesken Linnamäkeen. Siellä näki pidempiä leiskauksia kuin Pirunmäen reilu 10 metriä. Linnamäki oli vihitty käyttöön vuonna 1935. ”Sinun maineesi Linnovuori on kohonnut kunniaan, kun laduilles suksensa suori monet kuuluisat hiihtäjät maan,” riimitteli Inkeri Häkkä Maakesken suurena hiihtopäivänä 24.2.1935. Suunnitteluapua mäen rakentamiseen oli saatu itse Paavo Nuotiolta, moninkertaiselta Suomen mestarilta. Vauhtimäki oli rakennettu talkoilla lahjoituksena saadusta puutavarasta. Paikka oli luonnostaan erinomainen: korkeusero 35 m ja vielä pohjoispuolen rinne. Sanottiin, ettei se ollut Salpausselän veroinen, mutta mäkeä oli mahdollista korottaa ja korotettiinhan sitä. LHS:n Paavo Uotisen mäkiennätys 33 m vuodelta 1951 peitottiin pian, kun mäestä liidettiin yli 40 m. Kilpailut olivat usein kaksipäiväisiä ja kylän talojen vieraskirjoista löytyy mäkimiesten kiitoksia erinomaisesta majoituksesta.
Kurhilan oman ison mäen rakentamiseen saatiin rahoitus järjestämällä tansseja seurantalolla sekä veikkausvoittovaroin Kurhilan Kunto ry:n nimissä. 25-vuotinen vuokrasopimus allekirjoitettiin vuonna 1958 paikallisen maanomistajan kanssa ja noin miljoona sen aikaista markkaa maksanut mäki nousi urheilukentän taakse Etusammalsuppaan. Mäki vihittiin käyttöön piirikunnallisissa kisoissa pari vuotta myöhemmin. Keski-Euroopan mäkiviikonkin tässä välissä voittanut Pentti Uotinen voitti kisan jälleen 34,5 m hypyllään. Pitäjän liikelaitokset lahjoittivat kunniapalkintoja, eikä suotta, sillä näkyvyyttä riitti: kansallisiin kilpailuihin osallistui yli 100 hiihtäjää ja hyppääjää ja yleisöäkin kertyi useita satoja. Orimattilan Jymyn, Nastolan Nasevan ja Padasjoen Yrityksen laskijat valloittivat usein kärkisijat Lahden Hiihtoseuran vanavedessä, mutta Asikkalan Raikkaasta ja Kosken Kuohusta löytyi myös kovia tekijöitä.
 |
| Vierumäen hyppyrimäki Heinolassa 2023. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot. |
1960-luvulla mäkiä oli runsaasti ympäri Päijät-Hämettä. Vähitellen betoni korvasi puun ja vanhat pikkukylien puumäet jäivät pois käytöstä. Maakesken kisakeskus ei laajentunut Padasjoella, eikä laajentunut Sääskjärvenkään kisakeskus Iitissä, vaikka ajatus oli vahva. Kulkuyhteydet eivät olleet Lahden luokkaa ja lähitalojen majoituspalvelutkin olivat kansallisille kisavieraille rajallisia. Nykyään Maakesken Linnamäkeen pääsee kiipeämään Luontopolkua ja kiertämään vuonna 1967 puretun hyppyrimäen hyppyritasanteen kautta. Sääskjärven hiihtomaja on paikallisen metsästysseuran asuttama.
Kärkölän Järvelän hyppyrin vauhtimäestä kasvaa hiljalleen koivua, Vierumäen hyppyristä niin ikään koivua ja Iitin Tahkovuorella puolestaan kuusta. Hiljalleen edennyt soranotto on niellyt Nastolan Ruuhijärven hiekkamäet Lammaskankaan kyljestä. Kurhilan mäen vuokrasopimus on umpeutunut vuosikymmeniä sitten ja vauhtimäki on purettu. Useimmista mäistä on jäljellä vain puuston lomassa erottuva väylä, vauhtimäen betonijalusta tai Sitikkalan tapaan - ei oikein mitään.
 |
| Järvelän hyppyri Kärkölässä 2023. Kuva Tiina Rekola, Lahden museot. |
Kommentit
Lähetä kommentti