RIITTA NISKANEN, rakennustutkija
Kuolleet eivät tarvitse hautausmaata, se on eläviä varten. Sureva hakee hautausmaalta rauhaa, lohtua ja hiljaisuutta. Poisnukkuneita muistavat, hautoja hoitavat ja käytävillä liikkuvat ihmiset ovat tärkeä osa hautausmaata. Kun heitä ei enää ole, hautausmaakin kuolee.
Arkkitehti Bey Hengin ajatukset elämästä ja kuolemasta ovat tyyniä, punnittuja ja käytännönläheisiä. Hän omistautui vuosikymmeniksi hautaustapojen tutkimiselle ja hautausmaasuunnittelulle. Hengille kuolema oli elämän rinnakkaisilmiö, jota jäähyväisrituaalimme, hautaustapamme ja kirkkomaamme todellistavat. Hänen mielestään kuoleman hyväksyminen puhdistaa ja auttaa meitä suhtautumaan elämän päättymiseen luottavaisin ja iloisin mielin.
Bey Heng toimi pitkään Helsingin seurakuntien arkkitehtina. Eläkkeelle jäätyään hän alkoi suunnitella hautausmaita. Hänen tuotantonsa käsittää yli kuusikymmentä erilaista hautausmaata eri puolilla Suomea. Tunnetuin niistä lienee vuonna 2007 valmistunut Mannerheim-ristin ritareiden puisto Askaisissa, Mannerheimien Louhisaaren läheisyydessä.
Heng oli tuhkauksen puolestapuhuja. Hän muistutti hautausmaatilan vähenevän nopeaa vauhtia varsinkin kaupungeissa. Uurnalehdoilla sitä voidaan hallitusti, hygieenisesti ja säästäväisesti lisätä. Arkkuhautausten talviongelma vältetään, sillä uurna voidaan haudata maan vapauduttua roudasta. Uurnahautausmaat eivät paisu ja laajene, vaan säilyttävät inhimillisen, tiiviin, eheän tunnelmansa. Ja näin palaamme alkuun: yksityisten ja yhteisten hautapaikkojen ero kapenee, ja lähestymme vanhaa hautauskulttuuria yhteishautoineen.
Suomessa tuhkataan noin 54 prosenttia vainajista. Tuhkausten määrä on viime aikoina noussut nopeasti, kymmenessä vuodessa noin kolmanneksesta yli puoleen kuolleista. Ruotsissa poltetaan suunnilleen 80 prosenttia vainajista, tiiviisti asutussa Japanissa vain promille jätetään tuhkaamatta.
Krematoriotekniikka kehitettiin Italiassa 1800-luvun lopulla ennen kaikkea tautien leviämisen estämiseksi. Ensimmäinen suomalainen krematorio rakennettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1926. Tuhkaus oli silloin lähinnä suomenruotsalaisen sivistyneistön tapa. Evankelisluterilainen kirkko vastusti aluksi polttohautausta ja omaksui sen sangen hitaasti. Hietaniemen jälkeen seuraavat krematoriot rakennettiin vasta 1960-luvulla, yhtenä ensimmäisistä Lahden Levo. Siellä on myös Lahden ensimmäinen uurnahautausmaa ja tuhkansirotusalue.
Lahden uusin uurnalehto, Bey Hengin suunnittelema Nastolan muistoalue, otettiin käyttöön vuonna 2008. Se rakennettiin luonnonsuppaan, joka tarjosi ainutlaatuisen paikan tähän tarkoitukseen. Arkkitehti kuvasi suppaa lahjaksi. Luonnonmuoto on dramaattinen, mutta se on myös voimakkaan vertauskuvallinen: maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.
Nastolan kirkkomaan suppa oli sopivan kokoinen ja uuteen tarkoitukseen lähes valmis. Pohjaa täytettiin hieman, jotta siihen saatiin alttari ulkoilmasiunauksia varten. Alas pääsee rengasmaisesti kiertävää, asteittaisesti laskeutuvaa polkua. Supan seinämillä sijaitsevassa uurnalehdossa on 430 hautapaikkaa, joista jokaiseen mahtuu kuusi uurnaa.
Lehdossa kasvaa pääasiassa koivuja, saniaisia ja maanpeitekasveja. Heng halusi mahdollisuuksien mukaan säilyttää paikan alkuperäisen kasvillisuuden. Arkkitehti suosi myös paikallisia kivilajeja. Suppaan aseteltiin muutama hautalaatta valmiiksi malleiksi, jotta muistokivien kokoa voitiin hallita. Liian kookkaat kivet rikkovat herkän kokonaisuuden. Heng karsasti arkkuhautojen isoja ja raskaita muistomerkkejä. Hän kannusti pieniin, vainajaa kuvaaviin ja persoonallisiin laattoihin. Heng kehitti myös idean nettimuistomerkistä, johon voi koota muistoja ja kuvia. Haudalle sijoitetaan koodi, jonka avaamalla pääsee verkkoon tutustumaan edesmenneen elämään.
Nastolan kirkko ja kirkkomaa ovat nykyisen Lahden alueen vanhimmat. Kirkko on vuodelta 1804, hautausmaa otettiin käyttöön 1848. Ensimmäiset haudat sijaitsevat hautausmaan pohjoisosassa. Ne kertovat paikkakunnan vahvasta säätyläiskulttuurista ja kartanohistoriasta.
Hautausmaata on laajennettu moneen otteeseen, mutta se on säilynyt varsin yhtenäisenä, metsäisenä ja luonnonmukaisena. Männyt hallitsevat maisemaa, ja niitä täydentävät muun muassa tuijat, ”elämänpuut”. Seurakuntalaisten 1850-luvulla talkootyönä rakentama kivivalli sulkee kirkkomaan ikivanhaan suomalaiseen tapaan.
Arkkitehti Bey Heng kuoli viime helmikuun viimeisenä päivänä 94-vuotiaana. Hän piti Nastolan uurnalehtoa yhtenä eheimmistä töistään.
Lähteet:
Heng, Bey 1994. Hautausmaat arkipäivän asioina. Pieksämäki.
Heng, Bey. Sukuhaudat ja hautausmaakulttuuri.
Heng, Petteri & Heng, Kai, ”Arkkitehti uudisti hautausmaat”, Helsingin Sanomat 30.3.2019.
Kiiskinen, Kyösti 1992. Hautauskulttuuri Suomessa. Suomen Hautaustoimistojen Liiton 50-vuotisjuhlakirja. Jyväskylä.
Kuolleet eivät tarvitse hautausmaata, se on eläviä varten. Sureva hakee hautausmaalta rauhaa, lohtua ja hiljaisuutta. Poisnukkuneita muistavat, hautoja hoitavat ja käytävillä liikkuvat ihmiset ovat tärkeä osa hautausmaata. Kun heitä ei enää ole, hautausmaakin kuolee.
 |
| Nastolan hautausmaan käytävällä ja luonnonpuiden katveessa surija kokee hiekan ja tuulen hiljaisen äänen. Kuva Tiina Rekola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. |
Arkkitehti Bey Hengin ajatukset elämästä ja kuolemasta ovat tyyniä, punnittuja ja käytännönläheisiä. Hän omistautui vuosikymmeniksi hautaustapojen tutkimiselle ja hautausmaasuunnittelulle. Hengille kuolema oli elämän rinnakkaisilmiö, jota jäähyväisrituaalimme, hautaustapamme ja kirkkomaamme todellistavat. Hänen mielestään kuoleman hyväksyminen puhdistaa ja auttaa meitä suhtautumaan elämän päättymiseen luottavaisin ja iloisin mielin.
Bey Heng toimi pitkään Helsingin seurakuntien arkkitehtina. Eläkkeelle jäätyään hän alkoi suunnitella hautausmaita. Hänen tuotantonsa käsittää yli kuusikymmentä erilaista hautausmaata eri puolilla Suomea. Tunnetuin niistä lienee vuonna 2007 valmistunut Mannerheim-ristin ritareiden puisto Askaisissa, Mannerheimien Louhisaaren läheisyydessä.
Heng oli tuhkauksen puolestapuhuja. Hän muistutti hautausmaatilan vähenevän nopeaa vauhtia varsinkin kaupungeissa. Uurnalehdoilla sitä voidaan hallitusti, hygieenisesti ja säästäväisesti lisätä. Arkkuhautausten talviongelma vältetään, sillä uurna voidaan haudata maan vapauduttua roudasta. Uurnahautausmaat eivät paisu ja laajene, vaan säilyttävät inhimillisen, tiiviin, eheän tunnelmansa. Ja näin palaamme alkuun: yksityisten ja yhteisten hautapaikkojen ero kapenee, ja lähestymme vanhaa hautauskulttuuria yhteishautoineen.
Suomessa tuhkataan noin 54 prosenttia vainajista. Tuhkausten määrä on viime aikoina noussut nopeasti, kymmenessä vuodessa noin kolmanneksesta yli puoleen kuolleista. Ruotsissa poltetaan suunnilleen 80 prosenttia vainajista, tiiviisti asutussa Japanissa vain promille jätetään tuhkaamatta.
Krematoriotekniikka kehitettiin Italiassa 1800-luvun lopulla ennen kaikkea tautien leviämisen estämiseksi. Ensimmäinen suomalainen krematorio rakennettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1926. Tuhkaus oli silloin lähinnä suomenruotsalaisen sivistyneistön tapa. Evankelisluterilainen kirkko vastusti aluksi polttohautausta ja omaksui sen sangen hitaasti. Hietaniemen jälkeen seuraavat krematoriot rakennettiin vasta 1960-luvulla, yhtenä ensimmäisistä Lahden Levo. Siellä on myös Lahden ensimmäinen uurnahautausmaa ja tuhkansirotusalue.
Lahden uusin uurnalehto, Bey Hengin suunnittelema Nastolan muistoalue, otettiin käyttöön vuonna 2008. Se rakennettiin luonnonsuppaan, joka tarjosi ainutlaatuisen paikan tähän tarkoitukseen. Arkkitehti kuvasi suppaa lahjaksi. Luonnonmuoto on dramaattinen, mutta se on myös voimakkaan vertauskuvallinen: maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.
 |
| Bey Heng kuvasi uurnalehdon pyöreää muotoa turvalliseksi syliksi. Kuva Tiina Rekola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. |
Nastolan kirkkomaan suppa oli sopivan kokoinen ja uuteen tarkoitukseen lähes valmis. Pohjaa täytettiin hieman, jotta siihen saatiin alttari ulkoilmasiunauksia varten. Alas pääsee rengasmaisesti kiertävää, asteittaisesti laskeutuvaa polkua. Supan seinämillä sijaitsevassa uurnalehdossa on 430 hautapaikkaa, joista jokaiseen mahtuu kuusi uurnaa.
Lehdossa kasvaa pääasiassa koivuja, saniaisia ja maanpeitekasveja. Heng halusi mahdollisuuksien mukaan säilyttää paikan alkuperäisen kasvillisuuden. Arkkitehti suosi myös paikallisia kivilajeja. Suppaan aseteltiin muutama hautalaatta valmiiksi malleiksi, jotta muistokivien kokoa voitiin hallita. Liian kookkaat kivet rikkovat herkän kokonaisuuden. Heng karsasti arkkuhautojen isoja ja raskaita muistomerkkejä. Hän kannusti pieniin, vainajaa kuvaaviin ja persoonallisiin laattoihin. Heng kehitti myös idean nettimuistomerkistä, johon voi koota muistoja ja kuvia. Haudalle sijoitetaan koodi, jonka avaamalla pääsee verkkoon tutustumaan edesmenneen elämään.
 |
Hautausmaan keskellä on arkkitehti Tauno Niemiojan suunnittelema siunauskappeli 1950-luvun alusta. Se muistuttaa suuresti saman suunnittelijan piirtämää Läntisen hautausmaan kappelia. Kuva Tiina Rekola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.
|
Nastolan kirkko ja kirkkomaa ovat nykyisen Lahden alueen vanhimmat. Kirkko on vuodelta 1804, hautausmaa otettiin käyttöön 1848. Ensimmäiset haudat sijaitsevat hautausmaan pohjoisosassa. Ne kertovat paikkakunnan vahvasta säätyläiskulttuurista ja kartanohistoriasta.
Hautausmaata on laajennettu moneen otteeseen, mutta se on säilynyt varsin yhtenäisenä, metsäisenä ja luonnonmukaisena. Männyt hallitsevat maisemaa, ja niitä täydentävät muun muassa tuijat, ”elämänpuut”. Seurakuntalaisten 1850-luvulla talkootyönä rakentama kivivalli sulkee kirkkomaan ikivanhaan suomalaiseen tapaan.
Arkkitehti Bey Heng kuoli viime helmikuun viimeisenä päivänä 94-vuotiaana. Hän piti Nastolan uurnalehtoa yhtenä eheimmistä töistään.
Lähteet:
Heng, Bey 1994. Hautausmaat arkipäivän asioina. Pieksämäki.
Heng, Bey. Sukuhaudat ja hautausmaakulttuuri.
Heng, Petteri & Heng, Kai, ”Arkkitehti uudisti hautausmaat”, Helsingin Sanomat 30.3.2019.
Kiiskinen, Kyösti 1992. Hautauskulttuuri Suomessa. Suomen Hautaustoimistojen Liiton 50-vuotisjuhlakirja. Jyväskylä.
En tiennyt, että Suomessa tuhkataan näin paljon. Olen toki huomannut, että uurnahautojen määrä on lisääntynyt hautausmailla. Täällä Vaasassa myös uurnahautojen määrä on lisääntynyt. Ilmeisesti hautaustoimistot tarjoavat myös monipuolisesti erilaisia uurnia millä kunnioittaa omaisen tai läheisen muistoa.
VastaaPoistaTuo olikin hyvin todettu, että hautausmaa on eläviä varten. Mielenkiintoista lukea Hengin ajatuksia kuolemasta tästä kirjoituksesta. Olemme ystäväni kanssa pohtineet viime aikoina syviä kysymyksiä, kuten mitä toivomme hautauspalvelulta oman tai läheisen lähdön jälkeen.
VastaaPoista