Andelinin perhe – tarina sukualbumien sivuilta

Lahden museoiden kuvakokoelmiin on tullut sadan toimintavuoden aikana monen lahtelaisen suvun valokuvia, albumeja ja arkistoaineistoa. Kokonaisuuksia käsitellessä herää kysymys, miksi jonkin suvun kuvat ja asiakirjat ovat päätyneet museoon. Miksi niitä ei ole pidetty suvulla? Ensiksi on todettava, että on henkilöitä, jotka ovat tietoisesti halunneet lahjoittaa sukukuvansa museolle. On myös tapauksia, että aineisto on saattanut löytyä kiinteistökaupan jälkeen ullakolta ja uudet omistajat ovat lahjoittaneet tuntemattomien ihmisten kuvat museolle. Joskus suvun aineisto on saattanut jäädä henkilölle, jolla ei ole ollut jälkikasvua tai ylipäätään perijöitä tai testamenttia, jolloin omaisuus on mennyt valtiolle, minkä jälkeen henkilön kotikunta on voinut hakea osuutta perinnöstä itselleen. Tällä tavalla Lahden museoiden kokoelmiin on tullut esimerkiksi Martti Saksalan suvun valokuvia ja arkistoaineistoa. Neljäs vaihtoehto on, että vaikka perheettömällä henkilöllä on sukua, yhteys sukuun on vuosien kuluessa katkennut, ja suvun kuvat ovat päätyneet siksi tavalla tai toisella museoon.

Jo pitkään Lahden museot on ottanut lahjoituksia vastaan harkiten kokoelmaohjelman mukaisesti. Nykyisin hankinnoista keskustellaan ja päätetään kuukausittain hankintakokouksissa. Jokaisesta lahjoituksesta tehdään lopuksi vielä viranhaltijapäätös.

Useinkaan sukukuvissa ei ole sisältötietoja, koska kuvissa olevat henkilöt ovat olleet aikansa ihmisille tuttuja, suurin osa sukulaisia. Sata vuotta myöhemmin museon kokoelma-amanuenssi yrittää kovasti muodostaa kuvien henkilöistä perheitä ja sukupuita - kiintoisaa salapoliisityötä. Netissä olevat sukutietokannat helpottavat usein henkilöiden ja sukujen jäljittämistä. Joissakin tapauksissa apua kuvatunnistuksiin voi saada elossa olevilta sukulaisilta.

Sukualbumien kuvia luetteloidessa tulee pysähdyttyä ainakin hetkeksi jokaisen kuvassa olevan ihmisen kohdalle. Visiittikorttikuvan henkilön kasvoja katsoessa tulee usein mietittyä, miten kuvassa olevan ihmisen elämä on mennyt. Onko henkilöllä ollut elämässään paljon iloa vai surua? Pääsääntöisesti yli sata vuotta vanhoissa kuvissa ihmiset ovat hyvin totisia, ihan jo siitäkin syystä, että sen aikainen valokuvaustekniikka edellytti paikallaan pysymistä, liikkumattomuutta. Valokuvaustilanne saattoi olla myös kuvattavan kannalta hyvin jännittävä tapahtuma, mikä heijastui kuvaan kasvojen vakavuutena. Nykypäivän selfiekuvakulttuuri oli tuolloin tuntematon ilmiö.   

Sukualbumeja luetteloidessa yritetään tunnistaa henkilöitä ja hahmottaa perheen ja suvun rakennetta.  Identifiointia helpottaa, jos edes johonkin kuvaan on merkitty henkilön nimi. Tarkastellaanpa lähemmin lahtelaisen Andelinin suvun kuvia ja arkistoaineistoa, jotka ovat lahjoitettu kokoelmiimme kahdessa erässä vuonna 1981. Miksi tämä aineisto lahjoitettiin Lahden museoiden kokoelmiin? Miksi aineistoa ei pidetty suvulla?

Aloitetaan tarina kelloseppä Johan Andelinista. Johan Erland (s. 27.5.1838 Mäntsälä, k. 7.5.1905 Lahti) ja Hilda Karolina Andelin (o.s. Viitamäki, s. 14.8.1847 Hausjärvi) sekä lapset Frans Erland (s. 1867 Hausjärvi) ja Werner (s. 14.6.1869 Hausjärvi) jättivät Hausjärveltä 11.11.1872 otetun muuttokirjan Hollolan seurakuntaan samana vuonna. Isä Andelin oli toiminut Hausjärvellä kelloseppänä vuodesta 1861 lähtien. Muuttiko Andelinin perhe Päijät-Hämeeseen siksi, että kelloseppäisä saattoi edetä työurallaan vai miksi, jää arvailujen varaan. Perhe asettui kuitenkin asumaan Lahden kylään. Käytännössä perhe oli tullut Lahteen jo ennen muuttokirjan ottamista Hausjärveltä, koska Emil-poika on merkitty (s. 29.6.1872, k. 1873) Lahdessa syntyneeksi. Lahdessa syntyivät myös Wera (s. 1874), Wäinö (s. 1878) ja Emil (s. 1881, k. 1883). J. E. Andelin rakennutti Lahden kylään perheelleen asuinrakennuksen työtiloineen, mikä kuitenkin tuhoutui Lahden kylän palossa 1877.

Lahden kylän palon jälkeen J. E. ja Hilda Andelin ostivat heinäkuussa 1878 pidetystä tonttihuutokaupasta tontin n:o 18 torin laidalta Nikolainkadun (n:o 12) eli nykyisen Vapaudenkadun varresta. Tontille valmistui pian asuinrakennus, koti perheelle. Rakennuksessa oli sali, kaksi keittiötä, neljä kamaria, eteinen, kaksi ulkorappua ja kaksi puotihuonetta. Puotihuoneissa kelloseppä harjoitti ammattiaan. Tontin takaosaan nousi vuoden 1879 aikana pari ulkorakennusta, joissa oli puuseet, makasiineja, puuliitereitä ja kivikellareita. Lahden kansanopiston toimiessa Nikolainkatu 8:ssa, sijaitsi sen emäntäkoulu joitakin vuosia jossakin Andelinin tontin rakennuksista. Kelloseppää on luonnehdittu uutteraksi, tarmokkaaksi ja rohkeaksi yrittäjäksi. ”Kohtelias tervehdys ja istumaankäsky sekä asiaanryhtyminen tapahtui sukkelasti hänen työhuoneeseensa astuvalle”, toteaa V. Vuorinen vuonna 1911.  

Etualalla vasemmalla on Andelinin tontti rakennuksineen noin vuonna 1893. Näkymästä saa hyvin kuvan miltä Lahden kauppala tuolloin näytti. Torilla risteävät eri suuntiin menevät polut. Lahden museot, kuvakokoelmat.

Asuinrakennus purettiin kuitenkin jo vuonna 1899 ja tilalle rakennettiin uusi isompi kaksikerroksinen asuin- ja liikerakennus. Kivijalkakerroksessa ja hirsisessä yläkerrassa oli molemmissa yhdeksän huonetta. Kivijalassa oli kellosepänliikkeen lisäksi ainakin Anna Lindqvistin kangaskauppa 1900-luvun alussa. Vuonna 1899 Andelinit olivat jo rakentaneet tontin etukulmaan, pääty Nikolainkadulle päin, toisen asuinrakennuksen.

Andelinin perheessä oli surua. Hinkuyskään kuoli Emil-poika alle vuoden ikäisenä 1873 ja toinen Emil-poika parivuotiaana 1883. Ja päättyipä Hilda-äidinkin elämä vain kolmekymmentäseitsemänvuotiaana keuhkotaudin uuvuttamana vuonna 1885. Isä Andelin jäi yksin neljän lapsensa kanssa, joista tosin vanhin oli jo hieman ennen äidin kuolemaa muuttanut kahdeksantoistavuotiaana Helsinkiin. Lapsista nuorin Wäinö oli äidin kuoleman aikoihin seitsemänvuotias. Perhe tarvitsi äitiä, joten kelloseppä J. E. Andelin avioitui syksyllä 1887 itseään lähes kolmekymmentä vuotta nuoremman kaksikymmentäkaksivuotiaan lahtelaisen palvelijan Matilda Benjamintyttären (s. 1865 Nastola) kanssa. Heille syntyivät lapset Aino Alise (s. 1889) ja Aarne Armas (s. 1892). Kelloseppä J. E. Andelinin elämä tuli päätökseen kuusikymmentäseitsemänvuotiaana 7.5.1905. 

Leski Matilda Andelin jäi asumaan kahden oman lapsensa kanssa kotitaloon, koska Werner Andelin oli muuttanut jo vuonna 1892 Tampereelle ja Wäinö 1898 Hämeenlinnaan. Matilda Andelin avioitui 2.12.1909 lahtelaisen kelloseppä Erik Johan Anttilan (s. 1863 Asikkala) kanssa ja mies osti tontin n:o 18 itselleen. Erik Anttila oli tehnyt elinkeinoilmoituksen 3.2.1908 toiminimelle J. Anttila, jonka osoite vuoden 1908 puhelinluettelossa on Nikolainkatu 12. Matilda ja E. J. Anttilalle syntyi Pentti-poika vuonna 1910. Andelinin perheessä oli siis lapsia kolmessa eri sarjassa. Ensimmäisen ja viimeisen sarjan lapset eivät olleet toisilleen mitään sukua, mutta he olivat keskenään sukulaisten sukulaisia.

Andelinin perhettä yhteiskuvassa. Vasemmalla on todennäköisesti kelloseppä Johan Erland Andelin ja oikealla hänen toinen puolisonsa Matilda ”Tilda”. Takana seisoo Wera Andelin, Aino Andelin ja edessä istuu Aarne Andelin. Kuva on otettu 1900-luvun alussa. Kuva V. A. Rautell. Lahden museot, kuvakokoelmat.  

Frans, Werner ja Wäinö Andelin. Kuvat K. E. Ståhlberg, Atelier Universal Carl Klein ja Ida Vinblad & Co. Lahden museot, kuvakokoelmat.

J. E. Andelin oli monessa mukana. Hän oli kauppalanhallituksen jäsen kahteen otteeseen vuosina 1878–1881 ja 1888–1894. J. E. Andelin puuhasi Lahden kylään kirjastoa jo vuonna 1875 ja asia toteutuikin seuraavana vuonna, kun kirjasto avattiin todennäköisesti Juhakkalan talossa torin laidalla. Kylän palossa kirjastonhoitajana toiminut kauppias K. V. Silfvenius sai kirjaston kirjat pelastettua, vaikka talo tuhoutuikin. Palon jälkeen kirjasto sijoitettiin väliaikaisesti J. E. Andelinin taloon. Andelin kuului myös vuonna 1880 perustettuun Lahden vapaaehtoiseen palokuntaan ja edelleen toiminnassa olevaan raittiusseura Säde I:een. Andelin vaikutti myös ”edistys- ja valistuslaitosten perustamiseen” eli oli mukana perustamassa Lahden yhteiskoulua. Kelloseppä arvosti koulutusta ja hän halusi antaa lapsilleen korkean koulutuksen. Andelinit olivatkin kauppalan asukkaista ensimmäisiä, joiden lapset jatkoivat ylioppilastutkinnon jälkeen yliopistoon. Vanhin poika Frans halusi kouluttautua isänsä tavoin kellosepäksi, toimien myöhemmin tässä ammatissa Sysmässä. Neljä J. E. Andelinin lapsista päätyi opiskelemaan yliopistoon. Lapset ottivat myöhemmin  sukunimekseen isänsä kotitalon nimen Anttila, Wäinö puolestaan Hämeen-Anttilan. Kolmannen lapsisarjan Pentti osti vuonna 1945 Vapaudentie 12:n tontin ja piti kivijalassa isänsä tavoin kelloliikettä. Vuonna 1958 Vakuutus Osakeyhtiö Pohjola osti tontin ja rakennutti jo samana vuonna tontille nk. Pohjolan-talon.

Andelinin talo Vapaudenkadulla viime sotien aikaan. Kivijalassa oli tuolloin parturi-kampaamo, E. J. Anttilan kelloliike ja S. Syvänteen liike. Kivijalan näyteikkunat on peitetty sodan vuoksi laudoin. Pentti Anttila harrasti valokuvausta, joten kuva on todennäköisesti hänen ottama. Lahden museot, kuvakokoelmat.

Andelinin perheen aineistoa tutkiessa havahtuu siihen, että kyllä ennenkin on ollut koostumukseltaan monimuotoisia perheitä. Jo pitkään nk. uusperheitä on muodostunut avioliittojen tai muunlaisten parisuhteiden päätyttyä esimerkiksi eroon, ja uusien muodostuessa. Ennen monimuotoisia perheitä eivät synnyttäneet erot vaan kuolema. Andelinin perheessä kuoli vuorotellen äiti ja isä, mutta lesket löysivät uudet puolisot, ja elämä jatkui. Kuten edellä jo tuli esille niin Andelinin suvussa arvostettiin koulutusta, mikä heijastui myös lastenlapsiin useammassa sukupolvessa. Vuoden 2023 lopussa kuollut professori Jaakko Hämeen-Anttila oli Wäinö Andelinin pojanpoika. Kahden ensimmäisen sisarussarjan viimeinen Aino Anttila-Tuomikoski kuoli vuonna 1958 ja kolmannen sarjan ainoa, Pentti, vuonna 1980.

Pentti jatkoi asumista Andelinien talossa viimeiseksi, joten hänelle oli siirtynyt siksi perheen valokuva-albumit sekä taloon ja perheeseen liittyvää arkistoaineistoa (n. 80 kpl), kuten perukirjoja ja kauppakirjoja. Pentti harrasti valokuvausta ja varmasti ymmärsi valokuvien arvon. Pentillä ei ollut perhettä, mutta sukulaisia kylläkin, muun muassa puolisisarusten jälkeläisiä. Ehkä yhteys heihin oli katkennut tai oli heikko, koska suvun valokuvat, albumit ja arkistoaineisto päätyivät Pentin kuoleman jälkeen Lahden museoiden kokoelmiin. Pentin läheinen ystävä ymmärsi aineiston arvon ja lahjoitti sen museoon.

PÄIVI TAIPALE, kokoelma-amanuenssi

Painamattomat lähteet

Hollolan seurakunta, syntyneet 1858–1883.

Hollola seurakunta, kuolleet, 1845–1885.

Hollolan seurakunta, rippikirja 1871–1880.

Hollolan seurakunta, rippikirja 1880–1889.

Lahden museot. Kuvakokoelmat. Andelinin suvun valokuvat, arkistoaineisto.

https://www.geni.com/people/Juho-Erland-Andelin/6000000006147279423 -sivusto, luettu 1.5.–29.5.2024.

Painetut lähteet

Lahden lehti n:o 14 4.2.1905.

Lahti n:o 105 23.7.1911.

Nieminen, Kaarlo 1920. Lahden kauppalan historia. Lahti. 

Tupala, Unto [1995]. Kun Lahti rakennettiin. Lahti. 

Vuorinen, Villehad 1987. Vanha Hollola ja Lahti.