Siirry pääsisältöön

Nastola jää vaikka kunnantalo lähtee

Kauhakuormaajien louske kaikuu Nastolan kirkonkylällä, kun entistä kunnantaloa lohkotaan pala palalta maan tasalle. Purettaessaan rakennus on 63-vuotias, joiltain osin nuorempi. Lohduton näky herättää kysymyksiä niin modernin rakennuskannan elinkaaresta, kunnantalojen roolista tänä päivänä kuin itse kirkonkylän tulevaisuudesta. 

Osittain purettu rakennus, jonka etualalla kasoja rakennusjätettä.
Nastolan kunnantaloa purettiin syyskuussa 2026. Kuva Tiina Rekola, Lahdenmuseoiden kuvakokoelmat.

Kunnantaloon kiteytyy rakennuksena paikkakunnan olemus. Se on hallinnon ja päätöksenteon tyyssija, julkisen vallan paikka. Kunnantaloja pystytettiin Suomeen runsaasti erityisesti hyvinvointivaltion kasvun vuosikymmeninä 1960–1980-luvuilla. Rakennukset olivat kunnan identiteetin jatke ja hallinnon symboli. Niiden arkkitehtuurin haluttiin olevan laadukasta ja edustavaa, joten niihin panostettiin merkittäviä summia kuntien taloudesta.

Kunnantalot ovat ilmiönä ja rakennustyyppinä moderneja, eteenpäin katsovan aikakauden tuotteita. Aiemmin varsinkin pienempien pitäjien asioita kokoonnuttiin hoitamaan esimerkiksi kyläkouluille, jotka monesti olivat ainoita julkisia rakennuksia paikkakunnalla. 1800-luvun lopussa, 1900-luvun alussa Suomeen kuitenkin rakennettiin myös erillisiä, varhaisia kunnantaloja, joita kutsuttiin usein kunnantuviksi. Nastolassa ennen kunnantaloa samalla paikalla oli ehtinyt sijaita jo kaksi kunnantupaa. Kunnantalot poikkesivat kunnantuvista kaikilla tavoin: ne olivat isompia, modernein materiaalein ja modernilla muotokielellä varustettuja rakennuksia, joilla tehtiin usein pesäeroa menneisyyteen. Kunnantaloissa oli myös paljon erilaisia toimintoja: Nastolan kunnantalossa oli kunnan hallinnon lisäksi muun muassa poliisin putka, terveysneuvola ja liiketiloja.

Valoisa tyhjillään oleva alulatila.
Kunnan talo odotti purkua keväällä 2026. Valtuustosaliin johtavassa aulassa tuolit olivat epäjärjestyksessä, mutta tiloissa oli muuten siistiä. Kuva Tiina Rekola, Lahden museoiden kuvakokoelmat.

2020-luvulla kunnantalo konseptina vaikuttaa vanhentuneen. Julkishallinnon supistaessa toimintojaan ja vähentäessä väkeään isoja toimistorakennuksia ei enää kaivata. Korona ja etätyön läpilyönti aiheuttivat toisen kuoliniskun myös julkisen sektorin toimistotiloille. Päijät-Hämeen kunnissa monessa joko pohditaan kunnantalon kohtaloa – tai on jo ratkaistu se purkamalla. Kuntaliitokset aiheuttavat tähän oman lisänsä, sillä harvoin liitoksen jälkeen tarvitaan useampaa hallinnolle omistettua rakennusta eri puolilla uutta, yhdistettyä kuntaa. Ennen purkupäätöksen sinetöintiä olisi kuitenkin tärkeää pohtia, mikä symboliarvo rakennuksella on.

Nastolan kunnantalo on muotoutunut purkamista edeltäneeksi kokonaisuudeksi useiden vuosikymmenten saatossa. Alkuperäinen suunnitelma on paikallisesti erittäin ansioituneen arkkitehdin, Unto Ojosen käsialaa vuodelta 1963. Sen julkisivun pystysuuntaisten jakojen sanotaan viittaavan paikalla ennen kunnantaloa sijainneeseen kirkkotallien riviin. Tämä siitäkin huolimatta, että kunnan maalaismenneisyys haluttiin kätkeä rakennuksen ilmeessä mahdollisimman hyvin: uuden kunnantalon tuli edustaa tulevaisuuteen katsovaa Nastolaa. Kunnantaloa laajennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975, mutta laajamittaisemmin sen ilme uudistettiin vuoden 1988 muutostöissä. Muutoksissa sen alkuperäinen hahmo katosi, mutta sen asema kirkonkylän raitilla säilyi.

Mustavalkoinen kuva kunnantalosta, jonka edustalla autoja parkkipaikalla.
Nastolan kunnantalo pian valmistumisensa jälkeen 1960-luvulla. Kuva Jaakko Syrjälä, Lahden museoiden kuvakokoelmat.

Moderni rakennuskanta, joka kattaa yli 90 % Suomen rakennuskannasta, käsittää yleisimmin määriteltynä noin vuodesta 1945 tähän päivään rakennetut rakennukset. Se on iso osa suomalaista kansallisvarallisuutta sekä arkista ympäristöämme, mutta sen rakennustaiteellinen arvostus ei ole vielä juurtunut suuren yleisön keskuuteen. 2020-luvun purkuaallossa puretaan yhä nuorempia rakennuksia, ja kohteena onkin rakennuksia 1960-luvulta jopa 1990-luvulle. Nastolan kunnantalo muuttuu pian osaksi näitä tilastoja. 

Modernin rakennuskannan säilyttämisessä on ratkaistavana monia kysymyksiä, joita ratkomme nyt ensi kertaa. Rakennusten purkaminen keskimäärin noin 50 vuoden ikäisenä tuntuu absurdilta, kun ilmaston tila asettaa meille kaikille paineita toimia resurssiviisaammin. Silti modernin rakennuksen säilyttäminen kerroksellisine rakenteineen ja sisäilmaongelmineen nähdään pääasiallisesti haasteina, joita ei voi ratkaista, sillä se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Julkinen rakennuskanta joutuu muita rakennuksia useammin puskutraktorin alle supistuvassa kuntataloudessa, eikä ottajia kunnilta tyhjeneville rakennuksille tunnu olevan.

Aulatila, jossa viherkasveja ja veistoksia sekä lehtiteline.

Kunnantalon aulassa oli vielä elämää vuonna 2016. Kuva Tiina Rekola, Lahden museoiden kuvakokoelmat.

Kirkonkylältä poistuu tänä syksynä myös Kukkasen koulu ja kunnantalon viereinen virastotalo. Lisäksi kohtaloaan odottaa Kirkonkylän koulu. Terveyskeskuskin lähtee, kun uusi sote-pela-keskus saadaan Rakokiveen. Julkisen rakennuskannan katoaminen kirkonkylältä köyhdyttää maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltua, kerroksellista kulttuuriympäristöä. Rakennettu ympäristö toimii meidän kaikkien yhteisenä muistina, joten eri aikakausien jäänteet siinä ovat tärkeitä. Purkujen jälkeen kirkonkylän maisemassa korostuvat vanhemmat kerrokset kirkon ympärillä, kun visuaalisesta ja kokemuksellisesta muististamme häviää iso osa 1900-lukua. Jääkö kirkonkylälle mitään Nastolan kunnan aikaisista, moderneista rakennuskerroksista? Tuleeko tilalle mitään, vai onko kirkonkylän raitilla lähinnä purkutöiden jälkeen tasattuja hiekkakenttiä? Arvokkaassa ympäristössä sopisi toivoa enemmän.

Okranruskea pystykaakeliseinä jonka keskellä on valkoinen valokatkaisin.
Rakennuksessa on upeita yksityiskohtia, kuten tämä laajennusosan tuulikaapin kaakeliseinä. Kuva: Tiina Rekola, Lahden museot.

Vierailin kunnantalossa ensimmäisen kerran keväällä 2026, kun rakennus oli saanut jo purkutuomion. Tavoitteenamme museon valokuvaaja Tiina Rekolan kanssa oli dokumentoida rakennus valokuvin museon kokoelmiin, jotta rakennuksesta jäisi jotain jälkipolville. Kiersimme tyhjissä tiloissa huoltoyhtiön miesten kanssa. Huhtikuisesta auringonpaisteesta huolimatta rakennuksessa sisällä oli jäätävän kylmä, sillä lämmöt olivat olleet jo pitkään poissa. Aulan patterit olivat vääntyneet luonnottomalla tavalla, sillä putkiin jäänyt vesi oli vääntänyt metallin kaarelle. Vaikka sisätilat olivat autiot ja jokseenkin surullisessa kunnossa, teki rakennuksen arkkitehtuurin pienet yksityiskohdat minuun suuren vaikutuksen. Rakennus oli suunniteltu huolella myös sisätiloiltaan, niin kuin kunnantalossa kuuluukin. Toivon, että olisin saanut nähdä rakennuksen vielä silloin, kun siellä oli eloa ja toimintaa. Rakennuksen vääjäämättömään kohtaloon osuvalta tuntui teknisen toimen tiloihin seinään jäänyt lappu, jossa luki: ”viimeinen sammuttaa valot”. Käykö niin myös koko kirkonkylälle?

ROOSA NORRLIN, rakennustutkija

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maakuntamme mäkihyppy ja hyppyrimäet

Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät. Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. 1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitt...

Hyvyyttä ja totuutta etsimässä – Uuno Alangon syntymästä 140 vuotta

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Uno Alanco, vuodesta 1925 Uuno Alanko, oli insinööri, arkkitehti ja taidemaalari, jonka elämäntyön eri puolet kytkeytyvät voimakkaasti Lahteen. Hän teki monivaiheisen ja pitkän uran taiteilijana ja opettajana. Alanco oli myös muovaamassa nuoren Suomen tasavallan taide-elämää ja koulutuspolitiikkaa. Alanko syntyi Mäntsälässä 12.10.1878, mutta perhe muutti Lahteen isän Isac Alancon ryhtyessä johtamaan Pallaksen rullatehdasta Jalkarannassa. Isän toivomuksesta poika hakeutui aikanaan Polyteekkiin insinöörioppiin ottaakseen sitten yrityksen johdon itselleen. Piirtäessään eräänä päivänä kiertokankea Alanco lumoutui sen täydellisestä muodosta. Hän kertoo eläneensä silloin kauneuden määritelmän: se muoto on kaunein, joka parhaiten vastaa tarkoitustaan. Alanco valmistui insinööriksi vuonna 1901, mutta päätti jatkaa opiskeluaan arkkitehtiosastolla tutkiakseen kauneuden olemusta. Neljä vuotta myöhemmin hän valmistui arkkitehdiksi. Suoritettuaan arkkitehdin t...

Kasvun aika - lahtelaista kouluhistoriaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Nykyisen Lahden alueen kouluhistoria alkaa kolmesta 1870-luvulla perustetusta yksityisestä koulusta, Koiskalan kartanon, Lahden kartanon ja Seestan kartanon kouluista. Vuonna 1881 perustettiin vielä Mytäjäisten varikolle ruotsin- ja suomenkielinen koulu rautatieläisten lapsia varten. Kartanoiden ja patruunoiden yksityiset koulut olivat Suomessa yleisiä, mutta se, että mikään alueemme kouluista ei ollut yhteiskunnan hanke, oli tuiki harvinaista. Lahden kartanon isännän August Fellmanin perustama koulu kunnallistettiin ja se sai oman koulutalon vuonna 1873. Koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien varrelle, männikköiselle mäennyppylälle. Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksista lähtien esivalta oli kaitsenut paitsi opetusta myös koulurakennuksia, niiden sijoitusta ja rakentamistapaa. Fellmanin lahjoittama tontti ja rakennus täyttivät määräykset: koulu näkyi kauas, mutta oli tuulten ulottumattomissa, hyväkuntoisen tien varrella, ja sen ympäristössä oli rii...