Kasvun aika - lahtelaista kouluhistoriaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

Nykyisen Lahden alueen kouluhistoria alkaa kolmesta 1870-luvulla perustetusta yksityisestä koulusta, Koiskalan kartanon, Lahden kartanon ja Seestan kartanon kouluista. Vuonna 1881 perustettiin vielä Mytäjäisten varikolle ruotsin- ja suomenkielinen koulu rautatieläisten lapsia varten. Kartanoiden ja patruunoiden yksityiset koulut olivat Suomessa yleisiä, mutta se, että mikään alueemme kouluista ei ollut yhteiskunnan hanke, oli tuiki harvinaista.

Lahden kartanon isännän August Fellmanin perustama koulu kunnallistettiin ja se sai oman koulutalon vuonna 1873. Koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien varrelle, männikköiselle mäennyppylälle. Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksista lähtien esivalta oli kaitsenut paitsi opetusta myös koulurakennuksia, niiden sijoitusta ja rakentamistapaa. Fellmanin lahjoittama tontti ja rakennus täyttivät määräykset: koulu näkyi kauas, mutta oli tuulten ulottumattomissa, hyväkuntoisen tien varrella, ja sen ympäristössä oli riittävästi tilaa lasten leikeille ja puutarhalle.

Lahden kansakoulu Vuorikadun varressa kuvattuna 1900-luvun alussa. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Lahden kauppalan ensimmäinen oma koulutalo rakennettiin vuonna 1902. Kauppalanhallituksen jäsen J. K. Paasikivi sai tehtäväkseen valmistella rakennuksen sijoitusta. Hänen mukaansa koulu tuli terveyssyistä pystyttää kauppalan korkeimmalle kohdalle Harjukadulle, paikalle, johon sittemmin tuli Tyttökoulu, nykyinen Harjun koulu. Koulu päätettiin kuitenkin rakentaa lähemmäs keskustaa, Vuorikadun varteen. Koulun edustalle istutettiin komea puisto korostamaan upeaa rakennusta.

Lahden kansakoulun oppilaat saivat nauttia kookkaista ikkunoista tulvivasta päivänvalosta ja korkeista ja tilavista luokkahuoneista. Hygienia, valo ja raikas ilma olivat ajan vaatimusten mukaan kunniassaan. Sisääntulohallissa on yhä edelleen harvinaislaatuinen kattomaalaus, joka kuvaa sinitaivaalla kiitäviä pääskyjä, onnen ja kesän enteitä, sekä pikku pöllöä, viisauden symbolia.

Koulut ja koulutus olivat erittäin arvostettuja, mikä heijastui koulujen arkkitehtuuriin ja asemaan kaupunkirakenteessa. Kirkko ja koulutalo, usko ja sivistys, muodostivat perinteisen parin. Yhteiskoulu ja Lyseo sijoitettiin aikanaan Lahden vanhan puukirkon läheisyyteen.

Vuonna 1928 valmistunut Lyseo on kuvaava esimerkki myös ajan kasvatusihanteiden heijastumisesta arkkitehtuuriin. Koulu perustui järjestykselle. Koulupäivä oli tiukasti aikataulutettu, eikä poikkeamia sallittu. Oppilaan oli toteltava sokeasti, ja rangaistukset olivat kovia. Lyseossakin oli karsseri, jälki-istuntohuone. Siellä oli istuttava hievahtamatta, sillä liikkumattomuudessa ja yksinäisyydessä oppilaan ajateltiin kuulevan omantuntonsa äänen. Kuri kuvastuu koulun autiossa laajassa pihassa, jonka takana korkea, tiukan symmetrinen koulutalo kohoaa.

Lahden Lyseo kuvattuna vuonna 1940. Kuva Anton Porri, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

1920-luku oli koulutuksen merkittävä laajentumisvaihe. Jo 1800-luvun lopulta lähtien Suomeen oli pyritty saamaan aikaan oppivelvollisuuslaki, joka olisi antanut koulutusmahdollisuuden kaikille yhteiskuntaluokkaan, varallisuuteen ja asuinpaikkaan katsomatta. Laki säädettiin vasta vuonna 1921, eurooppalaisittain hyvin myöhään. Laki takasi lapselle oikeuden kehittyä taipumustensa ja kykyjensä mukaan siten, että hän ei ole vain yhteiskunnalle kasvavaa työvoimaa.

Koulujen rakentaminen hiljeni 1930-luvun lamaan, mutta elpyi vahvasti toisen maailmansodan jälkeen. Suuret ikäluokat tarvitsivat oppilaspaikkoja, koulutus monipuolistui ja eriytyi. Kurin tilalle tulivat inhimilliset suunnitteluperiaatteet: luontoympäristö oli tärkeä, ja yhteisöllisyyttä korostettiin esimerkiksi keskushallijärjestelmällä, joka kokosi oppilaat ja opettajat yhteen. Upea keskushalli on muun muassa vuonna 1959 valmistuneessa Salpausselän koulussa. Materiaalien herkkyys ja kauniit, usein käsin tehdyt yksityiskohdat ovat ajan kouluarkkitehtuurin tunnusmerkkejä, kuten vaikkapa Nastolan Keskuskoulussa sekä Kärpäsen ja Kivimaan kansakouluissa.

Pienehköt, matalat lähiökoulut olivat 1960-luvun ilmiö. Lapsen mittakaava oli suunnittelun lähtökohta, ja rakennuksista tehtiin muunneltavia ja joustavia. Koulut kokosivat asuinalueen väkeä vauvasta vaariin, ja ne olivat tärkeitä harrastus- ja kokoontumispaikkoja. Lahteenkin syntyi paljon lähialuekouluja, esimerkiksi Mukkulaan ja Launeelle. Arkkitehtuuriltaan poikkeuksellisen ansiokas oli vuonna 1965 valmistunut, nyt jo purettu Tiirismaan koulu, joka syntyi suunnittelijansa, arkkitehti Keijo Petäjän syvällisistä lapsen kasvua ja havaintomaailmaa koskevista pohdinnoista.

Peruskoulu tuli Suomessa voimaan asteittain 1970-luvun alusta. Se muutti opetusta ja koulurakennuksia. Erilaiset uutuudet, kuten ryhmätyö ja valinnaisaineet tarvitsivat tilaa. Kouluja alettiin suunnitella korostetusti hyötyperiaatteella. Tarkoituksenmukaisuuden ajateltiin merkitsevän myös kauneutta, mutta vastareaktio tuli pian. Arkkitehtuuri alkoi pehmentyä 1980-lukua kohti, ja uusi postmodernismi tarjosi monenlaisia rakennustaiteellisia ja historiallisia viitteitä ja vertauskuvia. Villähteen koulun laajennus vuodelta 1985 on pyöreine muotoineen ja monenlaisine ikkunasommitelmineen kuin vanha kyläkoulu keskellä maalaismaisemaa, lämmin ja kutsuva.

Villähteen koulun laajennusosa. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Tehokkaat monitoimitalot monipuolisine urheilu- ja kulttuuritiloineen, päiväkoteineen ja harrastemahdollisuuksineen olivat ajan sana, ja toimintojen kerääminen yhteen palvelemaan paitsi koulua, myös ympäristön asukkaita on ollut vahva suuntaus. Koulujen koko on kasvanut, ja suurkoulujen katsotaan voivan tarjota parhaan välineet kasvuun ja oppiin. Koulurakennus on osa pedagogiaa, virikkeellinen, värikäs ja tekemiseen houkuttava. Lahteen on viime vuosina rakennettu useita monitoimitaloja, kuten Liipolan Onni ja Jalkarannan Jalo. Pian valmistuvat Launeen Lähde ja Rakokiven koulu.

Lyseon vihkiäisistä on kulunut pian sata vuotta. Juhlapuhuja toivoi silloin tervehdyksessään opettajien viihtyvän uudessa koulussa. Nyt toivotetaan myös oppilaat tervetulleiksi opinahjoaan ideoimaan ja suunnittelemaan, viihtymään ja oppimaan.

Lähteitä:
Kallio, Reino 2005. ”Lahden kansa- ja oppikoulut 1870–1975”. Lahden kulttuurilaitosten historia 1. Koululaitos, kirjasto liikunta. Lahden historia 4:1. Toim. Päivi Siikaniemi ja Ulla Palmgren. Lahti.
Ojakangas, Mika 1998. Lapsuus ja auktoriteetti. Pedagogisen vallan historia Snellmanista Koskenniemeen. Helsinki.
Standertskjöld, Elina 2017. ”Oppimisen ja koulutuksen tiloja”. Rakennetun Suomen tarina. Toim. Harri Hautajärvi. Porvoo.

Kommentit