Siirry pääsisältöön

Hyvyyttä ja totuutta etsimässä – Uuno Alangon syntymästä 140 vuotta

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

Uno Alanco, vuodesta 1925 Uuno Alanko, oli insinööri, arkkitehti ja taidemaalari, jonka elämäntyön eri puolet kytkeytyvät voimakkaasti Lahteen. Hän teki monivaiheisen ja pitkän uran taiteilijana ja opettajana. Alanco oli myös muovaamassa nuoren Suomen tasavallan taide-elämää ja koulutuspolitiikkaa.

Alanko syntyi Mäntsälässä 12.10.1878, mutta perhe muutti Lahteen isän Isac Alancon ryhtyessä johtamaan Pallaksen rullatehdasta Jalkarannassa. Isän toivomuksesta poika hakeutui aikanaan Polyteekkiin insinöörioppiin ottaakseen sitten yrityksen johdon itselleen. Piirtäessään eräänä päivänä kiertokankea Alanco lumoutui sen täydellisestä muodosta. Hän kertoo eläneensä silloin kauneuden määritelmän: se muoto on kaunein, joka parhaiten vastaa tarkoitustaan. Alanco valmistui insinööriksi vuonna 1901, mutta päätti jatkaa opiskeluaan arkkitehtiosastolla tutkiakseen kauneuden olemusta. Neljä vuotta myöhemmin hän valmistui arkkitehdiksi.

Suoritettuaan arkkitehdin tutkinnon Alanco halusi täyttää velvollisuutensa ja isänsä toiveen. Hän tuli Pallaksen tehtaan palvelukseen Lahteen. Keväällä 1906 hänen elämänsä sai uuden suunnan. Alanco oli kävelemässä tehtaalleen, kun hän näki työntekijöidensä kulkevan päivällistunnille. Luonnon kauneus ja auringonpaiste täyttivät Alancon onnella, mutta havaitessaan apaattiset työläiset hän käsitti näiden olevan raskaan palkkatyön orjia. Siitä paikasta hän päätti luopua tehdastyöstään ja antautua kokonaan taiteelle. Alanco lähti Pariisiin opiskellakseen piirustusta ja maalausta. Pian hänen oli kuitenkin palattava Lahteen perhehuolien takia.

Lahdessa Alanco tapasi kauppiaan, joka pyysi häntä suunnittelemaan itselleen talon. Pyyntöä seurasi toinen, ja pian Alanco perusti arkkitehtitoimiston, jonka tuotolla hän arveli saavansa rahoitetuksi taideopintonsa Pariisissa. Yritys toimi syksyyn 1910, ensin Pallaksen rullatehtaan yhteydessä, sitten Torikadulla. Toimisto menestyi, ja ajoittain Alanco palkkasi sinne myös avustajia.

Sairaalasuunnittelu vaati arkkitehdilta 1900-luvun alun lääketieteen nopean kehityksen, kuten  tekniikan, hygienian ja tehokkuuden lisääntymisen ymmärtämistä. Lahden kunnallissairaalaa pidettiin syntyaikanaan 1910-luvun alussa yhtenä maamme nykyaikaisimmista maaseutusairaaloista.
Takana tohtori Zweygbergin lapsenpäästölaitos.
Kuva: V. A. Rautell / Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Alanco oli ensimmäinen Lahdessa asunut ja toimistoa pitänyt arkkitehti. Hänellä oli suuri merkitys arkkitehdin ammatin ja rakentamisen laadun istuttamisessa vasta kaupunkistatuksen saaneelle paikkakunnalle. Kahden ja puolen vuoden aikana Alanco suunnitteli Lahteen toistakymmentä rakennusta, muun muassa kunnallissairaalan rakennukset Sairaalanmäelle, tohtori von Zweygbergin lapsenpäästölaitoksen kunnallissairaalan viereen, kansanopiston itäisen siiven, Vuorikadun koulun lisärakennuksen, Anttilanmäen ja Niemen koulut, Vuorikadun ja Rautatienkadun kulman asuinkerrostalon, Myllysaaren purjehduspaviljongin sekä joukon yksityistaloja, kaikki pelkistettyyn myöhäisjugendin henkeen. Monet hänen töistään on purettu, mutta joitakin, kuten lapsenpäästölaitos, koulurakennukset, asuinkerrostalo ja purjehduspaviljonki, on jäljellä, tosin muuttuneina.

Myllysaaren purjehduspaviljonki on Suomen vanhimpia, ellei vanhin säilynyt järvipaviljonki. Sen rakennuttamisessa olivat aikanaan mukana lahtelaiset silmäätekevät, muun muassa pankinjohtaja Johan Kemp, Uno Alancon lanko.
Kuva: Elon valokuvaamo / Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

”Mutta koko ajan painoi tyytymättömyys sieluani”, kirjoitti Alanco julkaisemattomissa muistelmissaan. Rakennustyömaiden riidat masensivat herkkää arkkitehtia. Venäläisten tarjotessa hänelle uuden Hennalan varuskunnan suunnittelutehtävää Alanco kieltäytyi omantunnon syistä. Hän kertoo aavistaneensa venäläisten aikeet, eikä halunnut auttaa niiden toteuttamisessa. Samalla hän hylkäsi rahakkaan tulevaisuuden. Alancoa poltti taide. Syksyllä 1910 hän palasi Pariisiin.

Matka kesti neljä vuotta. Alanco kertoo joutuneensa keskelle ismejä. Paul Cézannen taide tarjosi huimia oivalluksia. Abstraktiokin kiinnosti Alancoa, mutta sellaiseen kykenivät hänen mielestään vain nerot. Henri Matissen Alanco sen sijaan tuomitsi humpuukimaakariksi.

Alanco sai Pariisissa opetusta kaikkiaan kahdeltatoista taiteilijalta, joukossa Paul Sérusier ja André Lhote, jota Alanco piti parhaana kaikista, älykkäänä taiteilijana ja hyvänä ihmisenä. Lhoten ohella Alanco katsoi oppineensa eniten Pariisissa näkemistään egyptiläisistä veistoksista, keskiajan primitivisteiltä ja Cézannelta. Tämän matkan seurauksena Alangosta tuli ensimmäisiä suomalaisia kubisteja. Lahden taidemuseon kokoelmissa on kaksi työtä tältä kaudelta. Kubismin opit tuntuivat kuitenkin teoreettisilta ja kylmiltä, ja Alanco palasi intiimiin realismiin, erityisesti luontonäkymiin. Tämäkin vaihe on edustettuna museossa ja myös Mäntsälän, synnyinpaikkakunnan, taidekokoelmissa.

Uno Alancon maalaus Kaksi tyttöä on vuodelta 1914,
ajalta, jolloin taiteilija teki kubistisia kokeiluja Ranskassa.
Teos kuuluu Lahden taidemuseon kokoelmiin.
Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto / Tiina Rekola.

Taiteen ohessa Alanco tutkiskeli myös pariisilaiselämää. Ihmisarka, hermoherkkä, uskonnollisuuteen taipuvainen taiteilija tunsi suurta inhoa ja surua sen varjopuolet nähdessään. Vuonna 1919 hänen elämäntiensä sai jälleen uuden käänteen, hän tutustui serkkuunsa Martta Haapalaan. Lyhyen tuttavuuden jälkeen pari avioitui, ja vaimosta tuli taiteilijan tasapainottaja ja suuri tuki.

Alanko oli paitsi taiteilija, myös pitkäaikainen ja vaikutusvaltainen opettaja. Hän jakoi taitojaan aluksi ilmaiseksi perustamassaan vapaassa taidekoulussa, myöhemmin hän opetti nykyisissä Kuvataideakatemiassa ja Aalto-yliopistossa. Alankon näkemystä taiteesta ja elämästä sävyttivät Lahden vuosina herännyt sosiaalinen omatunto, tolstoilaisuus, vakaumuksellinen hyvän puolustaminen ja taiteen universaalit lait.

Lähteet:
Lahden kaupunginmuseo, Kulttuuriympäristöyksikön arkisto, Uno Alancon arkisto
Niskanen, Riitta 2012. ”Kaupunki syntyy – lahtelaista jugendia”. Kuusenoksa ja lukinlanka. Sata vuotta jugendtunnelmaa. Helsinki.   
Reitala, Aimo 2003. ”Uuno Alanko”. Suomen kansallisbiografia 1. Helsinki.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lahden kylän koulu - koulupojista taiteilijoihin

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Lahden kylän ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1871. Koulu oli yksityinen, yksi Lahden kartanon isännän August Fellmanin monista kansansivistyshankkeista. Kaksi vuotta myöhemmin koulu sai oman rakennuksen, ja se kunnallistettiin. Uusi koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien äärelle, pienelle mäennyppylälle, männikön suojaan. Paikka oli ihanteellinen koulurakennukselle: se oli hyväkuntoisen tien äärellä, tuulilta suojassa. Fellman antoi koululle tontin, ja talolliset velvoitettiin pystyttämään se päivätöinään lahjoittamistaan peruskivistä ja hirsistä. Koulupihaan tehtiin myös ulkorakennus opettajien lehmiä varten sekä käymälät, liiterit ja aitta.   Lahden kylässä oli näihin aikoihin vajaat 900 asukasta. He eivät olleet aluksi järin innostuneita uudesta opinahjosta, sillä koulunkäynnin arveltiin olevan haitaksi uskonnonharjoitukselle. Fellman houkutteli vanhempia lähettämään jälkikasvu kouluun lupaamalla puoli tynnyriä rukiita yhdestä, kaksi

Kasvun aika - lahtelaista kouluhistoriaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Nykyisen Lahden alueen kouluhistoria alkaa kolmesta 1870-luvulla perustetusta yksityisestä koulusta, Koiskalan kartanon, Lahden kartanon ja Seestan kartanon kouluista. Vuonna 1881 perustettiin vielä Mytäjäisten varikolle ruotsin- ja suomenkielinen koulu rautatieläisten lapsia varten. Kartanoiden ja patruunoiden yksityiset koulut olivat Suomessa yleisiä, mutta se, että mikään alueemme kouluista ei ollut yhteiskunnan hanke, oli tuiki harvinaista. Lahden kartanon isännän August Fellmanin perustama koulu kunnallistettiin ja se sai oman koulutalon vuonna 1873. Koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien varrelle, männikköiselle mäennyppylälle. Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksista lähtien esivalta oli kaitsenut paitsi opetusta myös koulurakennuksia, niiden sijoitusta ja rakentamistapaa. Fellmanin lahjoittama tontti ja rakennus täyttivät määräykset: koulu näkyi kauas, mutta oli tuulten ulottumattomissa, hyväkuntoisen tien varrella, ja sen ympäristössä oli rii

Unohdettu kaunotar - Mäntsälän Hietasen kartano

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Hietasen kartanon historia alkaa Kuhlefelt-suvusta. Sen kantaisä oli saksalaisen kultasepän poika Detlof Siwers, joka lähti kotikaupungistaan Osnabrückistä, pestautui sotilaaksi Ruotsin armeijaan ja yleni lopulta everstiluutnantiksi. Rahvaan parista nousseelle saavutus oli merkittävä eikä kovin tavallinen. Hietasen kartano hallitsee mäellään pohjoismäntsäläläistä viljelysmaisemaa. Kuva oikean laidan ulkopuolella sijaitsee vanha puisto. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto/Tiina Rekola. Korkeat upseerit korotettiin yleensä säätyyn, ja kuningatar Kristiina aateloi Siwersin vuonna 1645 nimellä Kuhlefelt. Siwersin lapset käyttivät nimestä muotoa Kugelfelt, ja suvun aatelisvaakunassa onkin kaksi pulskaa tykinkuulaa nimen kunniaksi. Detlof Kuhlefelt sai rälssimaata Savitaipaleelta sekä Inkerinmaalta. Hän palveli sittemmin Pähkinälinnan päällikkönä ja kuoli siellä vuonna 1655. Hänellä oli puolisonsa, kauppiaan lesken Margareta Andersdotterin ka