Siirry pääsisältöön

Pakinaa turhuudesta

TUIJA VERTAINEN, amanuenssi

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää” -kiinalainen sanalasku.

Florencia that flower shopin ja Jatta Lavin Lahden
taidemuseon Simberg-saliin luoma puutarha.
Kuva Tiina Rekola/Lahden museot

Avasimme Lahden taidemuseossa 15.2.2018 Hymyilevä Kuolema -näyttelyn, jossa suurta teemaa lähestytään Meksikon designmuseon eli MUMEDI:n julisteiden, suomalaisen nykytaiteen ja Hugo Simbergin piirustusten välityksellä.

Hugo Simberg, Kuoleman puutarha, piirustus. 
Lahden taidemuseo / Suomen Taidepiirtäjäin Liiton kokoelma. 
Kuva Tiina Rekola/Lahden museot.

Näyttely vie ajatukset elämän rajallisuuteen ja ajankuluun. Niistä kertovat erityisesti Annika Dahlstenin Vanitas-sarjan valokuvat ja samaa teemaa kauniisti elävöittävä animaatio nimeltä Yöperhonen.

Simbergin Kuoleman puutarhasta taas siirryn tässä pakinassa omien ajatusteni pihapiiriin. Noudatan Voltairen aikoinaan teoksensa Candide viimeisiksi sanoiksi kirjoittamaa kehotusta: ”Meidän tulee viljellä puutarhaamme”.

Annika Dahlsten, Yöperhonen, 2015.
Kuva Annika Dahlsten.

Candide oli vankkumaton optimisti, jonka avosydämistä ja vilpitöntä mieltä ironian mestari Voltaire koetteli tarinan edetessä. Hänelle vastakohtaista näkemystä edustaa Raamatun Sananlaskujen Saarnaaja, jonka latinankielisistä sanoista vanitas-teokset ovat saaneet nimensä: ”Vanitas vanitatum et omnia vanitas”, ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” 

Vanitas-maalaukset eli kaiken loppumisesta ja maallisen mammonan keräämisen turhuudesta muistuttavat asetelmat olivat suuressa suosiossa 1600-luvun Alankomaissa. Niiden kuva-aiheisiin kuuluivat pääkallojen, ajanosoittimien ja sammuneiden kynttilöiden lisäksi muun muassa lahoamisvaiheensa alkuun siirtyneet hedelmät ja lakastuvat kukat.

Tämä tuo mieleeni taidehistoriasta useita teoksia, joissa ihmisen elämänkaarta kuvataan vuodenaikasymboliikalla. Kevät edustaa nuoruutta, syksy vanhuutta. Symboleihin sisältyvät luonnonilmiöt ovat tuttuja pihani puutarhatöistä, ja vanitas-maalausten lahoavat hedelmät ja kukat löydän helposti omasta kompostistani. Komposti-sanan alkuperä, latinan verbi componere viittaa asioiden yhdistämiseen, yhteen asettamiseen. Sama sana on kuvataiteen kompositio-termin taustalla. Kompositio tarkoittaa sommittelua, teoksen elementtien yhdistämistä kokonaisuudeksi esimerkiksi asetelmissa, joita vanitas-teokset ovat.

Asetelma Hymyilevä kuolema -näyttelyssä olevasta Tapani Kokon
veistoskokonaisuudesta. Kuva Tuija Vertainen/Lahden museot.

Puutarhan kompostin pyörittäminen ei ole turhuutta, sillä se muodostaa maaperää uudelle elämälle. Ellei vehnänjyvä, kaupan basilikapuskan kanta tai banaaninkuori kuole, ei uusiakaan tule. Kukan kuolema ei kompostin uumenissa ole kaiken loppu, kuten lineaarisesti ajatellaan, vaan vaihe kiertokulussa. Kompostia möyhiessäni näen miten maailma pyörii. Sittenkin.

Vuodenaikojen mukaan vaihtuvien pihatöiden selvin vanitas-asia ovat mielestäni lumityöt. Onko mitään turhauttavampaa kuin puskea otsansa hiessä penkkaa ylös ainetta, joka tänään tukkii kulkureitit ja ajotiet, mutta joka parin kuukauden päästä sulaa kokonaan pois? Mielestäni tehtävä on kaikella kunnioituksella vielä turhempi kuin Sisyfoksen kohtalokseen saama askare. Ensinnäkin hän joutui puskemaan kivenmurikkaansa ihan syystä. Hänen ikuisuusprojektinsa oli rangaistus siitä, että hän oli kuningas, joka petkutti kuolemaa. Toiseksi hänen mäen harjalle työntämänsä mötikkä, joka toki raivostuttavasti vieri aina rinnettä alas odottamaan uutta matkaa takaisin mäelle, säilyi kuitenkin kivenä, konkreettisena haasteena ja voiman mittana. Sen sijaan selät märkinä ja täysin ilman omaa syytään suomalaiset kolaavat, auraavat, lapioivat ja työntävät talvisin miljoonia kiloja lunta, joka – vanitas vanitatum – kevätauringon ilmestyessä vain haihtuu ilmaan. Sisufokset. 

A la Muerte con una sonrisa -katselmuksen juliste Lahden taidemuseon näyttelyssä,
tekijä Olivia Filburn, Yhdysvallat, 2017.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lahden kylän koulu - koulupojista taiteilijoihin

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Lahden kylän ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1871. Koulu oli yksityinen, yksi Lahden kartanon isännän August Fellmanin monista kansansivistyshankkeista. Kaksi vuotta myöhemmin koulu sai oman rakennuksen, ja se kunnallistettiin. Uusi koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien äärelle, pienelle mäennyppylälle, männikön suojaan. Paikka oli ihanteellinen koulurakennukselle: se oli hyväkuntoisen tien äärellä, tuulilta suojassa. Fellman antoi koululle tontin, ja talolliset velvoitettiin pystyttämään se päivätöinään lahjoittamistaan peruskivistä ja hirsistä. Koulupihaan tehtiin myös ulkorakennus opettajien lehmiä varten sekä käymälät, liiterit ja aitta.   Lahden kylässä oli näihin aikoihin vajaat 900 asukasta. He eivät olleet aluksi järin innostuneita uudesta opinahjosta, sillä koulunkäynnin arveltiin olevan haitaksi uskonnonharjoitukselle. Fellman houkutteli vanhempia lähettämään jälkikasvu kouluun lupaamalla puoli tynnyriä rukiita yhdestä, kaksi

Kasvun aika - lahtelaista kouluhistoriaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Nykyisen Lahden alueen kouluhistoria alkaa kolmesta 1870-luvulla perustetusta yksityisestä koulusta, Koiskalan kartanon, Lahden kartanon ja Seestan kartanon kouluista. Vuonna 1881 perustettiin vielä Mytäjäisten varikolle ruotsin- ja suomenkielinen koulu rautatieläisten lapsia varten. Kartanoiden ja patruunoiden yksityiset koulut olivat Suomessa yleisiä, mutta se, että mikään alueemme kouluista ei ollut yhteiskunnan hanke, oli tuiki harvinaista. Lahden kartanon isännän August Fellmanin perustama koulu kunnallistettiin ja se sai oman koulutalon vuonna 1873. Koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien varrelle, männikköiselle mäennyppylälle. Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksista lähtien esivalta oli kaitsenut paitsi opetusta myös koulurakennuksia, niiden sijoitusta ja rakentamistapaa. Fellmanin lahjoittama tontti ja rakennus täyttivät määräykset: koulu näkyi kauas, mutta oli tuulten ulottumattomissa, hyväkuntoisen tien varrella, ja sen ympäristössä oli rii

Kesäisiä päiviä Jalkarannassa – Ainolan historiaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Herrasväen kesänviettotavat alkoivat muuttua kaupungistumisen myötä. Suomalaisen maalaismaiseman kauneus avautui uudella tavalla. Höyrylaivat kuljettivat väkeä suvisiin maisemiin, ja rautatieverkon laajetessa junakyydilläkin oli mahdollista päästä vilpeiden vesien äärelle. 1800-luvun loppupuolella rannoille alkoi nousta porvariston huviloita, joihin talous palvelijoineen kaikkineen siirrettiin yleensä koko kesän ajaksi. Lahden seudun ensimmäisiä huviloita oli apteekkari Aron Grönmarkin Jalkarantaan rakennuttama Merilä. Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1901. Talon takan piirsi taiteilija Akseli Gallen-Kallela, joskin tieto on epävarma. Eliel Saarisen suunnittelema Merilä vuonna 1904 lähetetyssä postikortissa. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Suomalaismielinen Grönmark halusi huvilansa suunnittelijaksi suomalaisuuden manifestiksi vuonna 1900 nousseen Pariisin maailmannäyttelypaviljongin arkkitehdin. Mer