Siirry pääsisältöön

Pakinaa turhuudesta

TUIJA VERTAINEN, amanuenssi

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää” -kiinalainen sanalasku.

Florencia that flower shopin ja Jatta Lavin Lahden
taidemuseon Simberg-saliin luoma puutarha.
Kuva Tiina Rekola/Lahden museot

Avasimme Lahden taidemuseossa 15.2.2018 Hymyilevä Kuolema -näyttelyn, jossa suurta teemaa lähestytään Meksikon designmuseon eli MUMEDI:n julisteiden, suomalaisen nykytaiteen ja Hugo Simbergin piirustusten välityksellä.

Hugo Simberg, Kuoleman puutarha, piirustus. 
Lahden taidemuseo / Suomen Taidepiirtäjäin Liiton kokoelma. 
Kuva Tiina Rekola/Lahden museot.

Näyttely vie ajatukset elämän rajallisuuteen ja ajankuluun. Niistä kertovat erityisesti Annika Dahlstenin Vanitas-sarjan valokuvat ja samaa teemaa kauniisti elävöittävä animaatio nimeltä Yöperhonen.

Simbergin Kuoleman puutarhasta taas siirryn tässä pakinassa omien ajatusteni pihapiiriin. Noudatan Voltairen aikoinaan teoksensa Candide viimeisiksi sanoiksi kirjoittamaa kehotusta: ”Meidän tulee viljellä puutarhaamme”.

Annika Dahlsten, Yöperhonen, 2015.
Kuva Annika Dahlsten.

Candide oli vankkumaton optimisti, jonka avosydämistä ja vilpitöntä mieltä ironian mestari Voltaire koetteli tarinan edetessä. Hänelle vastakohtaista näkemystä edustaa Raamatun Sananlaskujen Saarnaaja, jonka latinankielisistä sanoista vanitas-teokset ovat saaneet nimensä: ”Vanitas vanitatum et omnia vanitas”, ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” 

Vanitas-maalaukset eli kaiken loppumisesta ja maallisen mammonan keräämisen turhuudesta muistuttavat asetelmat olivat suuressa suosiossa 1600-luvun Alankomaissa. Niiden kuva-aiheisiin kuuluivat pääkallojen, ajanosoittimien ja sammuneiden kynttilöiden lisäksi muun muassa lahoamisvaiheensa alkuun siirtyneet hedelmät ja lakastuvat kukat.

Tämä tuo mieleeni taidehistoriasta useita teoksia, joissa ihmisen elämänkaarta kuvataan vuodenaikasymboliikalla. Kevät edustaa nuoruutta, syksy vanhuutta. Symboleihin sisältyvät luonnonilmiöt ovat tuttuja pihani puutarhatöistä, ja vanitas-maalausten lahoavat hedelmät ja kukat löydän helposti omasta kompostistani. Komposti-sanan alkuperä, latinan verbi componere viittaa asioiden yhdistämiseen, yhteen asettamiseen. Sama sana on kuvataiteen kompositio-termin taustalla. Kompositio tarkoittaa sommittelua, teoksen elementtien yhdistämistä kokonaisuudeksi esimerkiksi asetelmissa, joita vanitas-teokset ovat.

Asetelma Hymyilevä kuolema -näyttelyssä olevasta Tapani Kokon
veistoskokonaisuudesta. Kuva Tuija Vertainen/Lahden museot.

Puutarhan kompostin pyörittäminen ei ole turhuutta, sillä se muodostaa maaperää uudelle elämälle. Ellei vehnänjyvä, kaupan basilikapuskan kanta tai banaaninkuori kuole, ei uusiakaan tule. Kukan kuolema ei kompostin uumenissa ole kaiken loppu, kuten lineaarisesti ajatellaan, vaan vaihe kiertokulussa. Kompostia möyhiessäni näen miten maailma pyörii. Sittenkin.

Vuodenaikojen mukaan vaihtuvien pihatöiden selvin vanitas-asia ovat mielestäni lumityöt. Onko mitään turhauttavampaa kuin puskea otsansa hiessä penkkaa ylös ainetta, joka tänään tukkii kulkureitit ja ajotiet, mutta joka parin kuukauden päästä sulaa kokonaan pois? Mielestäni tehtävä on kaikella kunnioituksella vielä turhempi kuin Sisyfoksen kohtalokseen saama askare. Ensinnäkin hän joutui puskemaan kivenmurikkaansa ihan syystä. Hänen ikuisuusprojektinsa oli rangaistus siitä, että hän oli kuningas, joka petkutti kuolemaa. Toiseksi hänen mäen harjalle työntämänsä mötikkä, joka toki raivostuttavasti vieri aina rinnettä alas odottamaan uutta matkaa takaisin mäelle, säilyi kuitenkin kivenä, konkreettisena haasteena ja voiman mittana. Sen sijaan selät märkinä ja täysin ilman omaa syytään suomalaiset kolaavat, auraavat, lapioivat ja työntävät talvisin miljoonia kiloja lunta, joka – vanitas vanitatum – kevätauringon ilmestyessä vain haihtuu ilmaan. Sisufokset. 

A la Muerte con una sonrisa -katselmuksen juliste Lahden taidemuseon näyttelyssä,
tekijä Olivia Filburn, Yhdysvallat, 2017.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maauimala mäkimontussa – Lahden oma erikoisuus

Lahden maauimalan tuleva kohtalo on puhututtanut kaupunkilaisia niin lehtien palstoilla kuin uimalan saunan lauteillakin. Alkukesästä uutisoitiin, että maauimala on vuonna 2024 auki mahdollisesti viimeistä kesää. Korjausvelkaa on kertynyt, eikä remontin rahoittamisesta tai tahtotilasta siihen ole tietoa.  Urheilukeskus on nykymuodossaan pitkälti 1970-luvun asussa. Maauimala otettiin mukaan Urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan oikeastaan käytännön tarpeesta: Suurmäen mäkimonttu jouduttiin betonoimaan, jotta alueen pohjavedet pystyttiin paremmin suojelemaan. Näin syntyi harvinainen yhdistelmä mäkihyppyä ja uintia. Mäen alusta saatiin valmiiksi vuoden 1972 kisoihin, mutta maauimala avautui yleisölle 1974. Maauimalasta tuli Lahden ensimmäinen ja ainoa 50 metrin allas. 1980-luvun postikorttiin on kaupungintalon ja rautatieaseman lisäksi päätynyt hyppyrimäet ja maauimala. Kuva: Raimo Ketola/Laatukortti, Lahden museoiden kuvakokoelmat.  Maauimalan kohtalo on monisyinen juttu, johon li...

Andelinin perhe – tarina sukualbumien sivuilta

Lahden museoiden kuvakokoelmiin on tullut sadan toimintavuoden aikana monen lahtelaisen suvun valokuvia, albumeja ja arkistoaineistoa. Kokonaisuuksia käsitellessä herää kysymys, miksi jonkin suvun kuvat ja asiakirjat ovat päätyneet museoon. Miksi niitä ei ole pidetty suvulla? Ensiksi on todettava, että on henkilöitä, jotka ovat tietoisesti halunneet lahjoittaa sukukuvansa museolle. On myös tapauksia, että aineisto on saattanut löytyä kiinteistökaupan jälkeen ullakolta ja uudet omistajat ovat lahjoittaneet tuntemattomien ihmisten kuvat museolle. Joskus suvun aineisto on saattanut jäädä henkilölle, jolla ei ole ollut jälkikasvua tai ylipäätään perijöitä tai testamenttia, jolloin omaisuus on mennyt valtiolle, minkä jälkeen henkilön kotikunta on voinut hakea osuutta perinnöstä itselleen. Tällä tavalla Lahden museoiden kokoelmiin on tullut esimerkiksi Martti Saksalan suvun valokuvia ja arkistoaineistoa. Neljäs vaihtoehto on, että vaikka perheettömällä henkilöllä on sukua, yhteys sukuun on v...

Maakuntamme mäkihyppy ja hyppyrimäet

Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät. Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. 1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitt...