Pakinaa turhuudesta

TUIJA VERTAINEN, amanuenssi

”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää” -kiinalainen sanalasku.

Florencia that flower shopin ja Jatta Lavin Lahden
taidemuseon Simberg-saliin luoma puutarha.
Kuva Tiina Rekola/Lahden museot

Avasimme Lahden taidemuseossa 15.2.2018 Hymyilevä Kuolema -näyttelyn, jossa suurta teemaa lähestytään Meksikon designmuseon eli MUMEDI:n julisteiden, suomalaisen nykytaiteen ja Hugo Simbergin piirustusten välityksellä.

Hugo Simberg, Kuoleman puutarha, piirustus. 

Lahden taidemuseo / Suomen Taidepiirtäjäin Liiton kokoelma. 

Kuva Tiina Rekola/Lahden museot.

Näyttely vie ajatukset elämän rajallisuuteen ja ajankuluun. Niistä kertovat erityisesti Annika Dahlstenin Vanitas-sarjan valokuvat ja samaa teemaa kauniisti elävöittävä animaatio nimeltä Yöperhonen.

Simbergin Kuoleman puutarhasta taas siirryn tässä pakinassa omien ajatusteni pihapiiriin. Noudatan Voltairen aikoinaan teoksensa Candide viimeisiksi sanoiksi kirjoittamaa kehotusta: ”Meidän tulee viljellä puutarhaamme”.

Annika Dahlsten, Yöperhonen, 2015.
Kuva Annika Dahlsten.

Candide oli vankkumaton optimisti, jonka avosydämistä ja vilpitöntä mieltä ironian mestari Voltaire koetteli tarinan edetessä. Hänelle vastakohtaista näkemystä edustaa Raamatun Sananlaskujen Saarnaaja, jonka latinankielisistä sanoista vanitas-teokset ovat saaneet nimensä: ”Vanitas vanitatum et omnia vanitas”, ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” 

Vanitas-maalaukset eli kaiken loppumisesta ja maallisen mammonan keräämisen turhuudesta muistuttavat asetelmat olivat suuressa suosiossa 1600-luvun Alankomaissa. Niiden kuva-aiheisiin kuuluivat pääkallojen, ajanosoittimien ja sammuneiden kynttilöiden lisäksi muun muassa lahoamisvaiheensa alkuun siirtyneet hedelmät ja lakastuvat kukat.

Tämä tuo mieleeni taidehistoriasta useita teoksia, joissa ihmisen elämänkaarta kuvataan vuodenaikasymboliikalla. Kevät edustaa nuoruutta, syksy vanhuutta. Symboleihin sisältyvät luonnonilmiöt ovat tuttuja pihani puutarhatöistä, ja vanitas-maalausten lahoavat hedelmät ja kukat löydän helposti omasta kompostistani. Komposti-sanan alkuperä, latinan verbi componere viittaa asioiden yhdistämiseen, yhteen asettamiseen. Sama sana on kuvataiteen kompositio-termin taustalla. Kompositio tarkoittaa sommittelua, teoksen elementtien yhdistämistä kokonaisuudeksi esimerkiksi asetelmissa, joita vanitas-teokset ovat.

Asetelma Hymyilevä kuolema -näyttelyssä olevasta Tapani Kokon
veistoskokonaisuudesta. Kuva Tuija Vertainen/Lahden museot.

Puutarhan kompostin pyörittäminen ei ole turhuutta, sillä se muodostaa maaperää uudelle elämälle. Ellei vehnänjyvä, kaupan basilikapuskan kanta tai banaaninkuori kuole, ei uusiakaan tule. Kukan kuolema ei kompostin uumenissa ole kaiken loppu, kuten lineaarisesti ajatellaan, vaan vaihe kiertokulussa. Kompostia möyhiessäni näen miten maailma pyörii. Sittenkin.

Vuodenaikojen mukaan vaihtuvien pihatöiden selvin vanitas-asia ovat mielestäni lumityöt. Onko mitään turhauttavampaa kuin puskea otsansa hiessä penkkaa ylös ainetta, joka tänään tukkii kulkureitit ja ajotiet, mutta joka parin kuukauden päästä sulaa kokonaan pois? Mielestäni tehtävä on kaikella kunnioituksella vielä turhempi kuin Sisyfoksen kohtalokseen saama askare. Ensinnäkin hän joutui puskemaan kivenmurikkaansa ihan syystä. Hänen ikuisuusprojektinsa oli rangaistus siitä, että hän oli kuningas, joka petkutti kuolemaa. Toiseksi hänen mäen harjalle työntämänsä mötikkä, joka toki raivostuttavasti vieri aina rinnettä alas odottamaan uutta matkaa takaisin mäelle, säilyi kuitenkin kivenä, konkreettisena haasteena ja voiman mittana. Sen sijaan selät märkinä ja täysin ilman omaa syytään suomalaiset kolaavat, auraavat, lapioivat ja työntävät talvisin miljoonia kiloja lunta, joka – vanitas vanitatum – kevätauringon ilmestyessä vain haihtuu ilmaan. Sisufokset. 

A la Muerte con una sonrisa -katselmuksen juliste Lahden taidemuseon näyttelyssä,
tekijä Olivia Filburn, Yhdysvallat, 2017.