1.3.2018

Hiihtoa ja politiikkaa noin sata vuotta sitten

SUVI KUISMA, tutkija Hiihtomuseo

Urheilu ja politiikka ovat kulkeneet käsi kädessä kautta vuosikymmenten. Etelä-Koreassa kuluvana talvena järjestetyt Pyeongchangin talviolympialaiset ovat saaneet sotaisan Pohjois-Korean markkinoimaan itseään positiivisesti kisoissa. Kisojen avajaisissa Koreat marssivat yhdessä vuosikymmenien tauon jälkeen. Venäjän valtiollisen dopingtoiminnan harjoittamisen vuoksi Venäjän valtio on suljettu Pyeongchangin talviolympialaisista pois. Tämän venäläiset saattavat kokea poliittisena toimenpiteenä.

Onko hiihtourheilu ollut vapaata politiikasta Suomessa? 1800-luvun lopulta vuoteen 1917 ei ollut tarvetta politikoinnille urheilun puolella, vaikkakin ihmiset olivat tuolloin erittäin aktiivisia poliittisesti. Millaisia hiihtokisoja järjestettiin Suomessa 1910-luvulla? Hiihtokilpailut hiihdettiin tasamaalla eli jäällä ja pelloilla. Merkittävimmät kisat Suomessa olivat vuonna 1889 aloitetut Oulun hiihdot. Päämatka oli 30 km. Naiset pääsivät mukaan 5 km:n matkalla vasta vuonna 1922. Suomen mestaruuskisat aloitettiin miesten 30 km:n matkalla 1909 ja naisten kilpailut alkoivat 5 km:n kisalla 1911.

Naishiihtäjiä hiihtokilpailussa Tampereen Kalevassa Hippoksen raviradalla 1914.
Kuvaaja I.V. Arranmaa/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto

Ketkä osallistuivat hiihtokilpailuihin noin sata vuotta sitten? Suomessa asuttiin 1900-luvun alussa pääasiassa maaseudulla ja sieltä hiihtäjätkin pääosin tulivat.  Metsätyöt ja raskaat maataloustyöt olivat aikanaan parasta harjoitusta hiihtämisen lisäksi aktiivisille hiihtokilpailuihin osallistujille. Kilpailijoiden taustat vaihtelivat työväestä talollisen lapsiin. Pääasiassa miehet hiihtivät kilpaa, mutta naisten 5 km:n hiihtokilpailu kuului yleisesti eri hiihtokisojen ohjelmaan. Kansainvälisesti Suomi oli edelläkävijä Ruotsin rinnalla naisten maastohiihtokilpailuissa.

Parhaat hiihtäjät tulivat yleensä suksiseppien perheistä. Eri puolella Suomea tehtiin suksipajoissa omia malleja kotiteollisena aikakautena 1900-luvun alussa. Osa suksisepistä lähti laajentamaan ja koneellistamaan tuotantoaan 1920- ja 1930-luvulla. Millaisia sitten olivat hiihtovarusteet 1910-luvulla? Sukset olivat pitkiä, kokopuisia, koivuisia ja tervattuja suksia. Sauvat olivat puisia ja pitkiä, bamburuoko materiaalina alkoi yleistyä 1900-luvun alussa. Kajaanilaiset ja haapavetiset sukset olivat tasamaahiihdon alkuvaiheessa parhaimpina pidettyjä kilpasuksia. Myöhemmin kymenlaaksolaiset suksisepät nousivat esille, kun Ihanne-suksimallista tuli suosittu. Sarka- tai muut villakankaiset hiihtohousut ja naisilla hameet sekä villapuserot olivat tyypillisiä hiihtovaatteita. Leudommalla talvisäällä myös flanellialusasut toimivat hiihtopukuina.

Viipurin suksimiesten seuran antama kunniakirja kolmanneksi parhaista suksista suksinäyttelyssä Viipurissa 1910. Hiihtomuseon kokoelma. Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Murtomaalle mäkisiin maastoihin nykyaikaisiin kisoihin siirryttiin Suomessa erityisesti Salpausselän hiihtojen eli kisojen myötä 1920-luvulla, mutta ensimmäiset murtomaahiihtokilpailut järjestettiin Puijolla 1916. Salpausselän maasto oli ihanteellinen murtomaahiihdolle vaativine nousuineen ja laskuineen. Näin saatiin norjalaisetkin kisoihin mukaan, kun laduilla oli tarpeeksi korkeuseroja. Norja toimi esikuvana tuolloin kaikkien hiihtokilpalajien kehittämisessä ja jo vuonna 1892 aloitetut Holmenkollenin kisat olivat esikuva Pohjoismaissa ja muuallakin hiihtävässä maailmassa.

Suomen urheilun isää Lauri ”Tahko” Pihkalaa voidaan pitää myös Salpausselän kisojen isänä. Hänen sekä Lahden päättäjien ansiosta kisat saatiin Lahteen 1923. Pihkala oli urheilun propagoija, joka toimi myös erittäin aktiivisesti sekä suojeluskuntien perustamisessa että sisällissodassa. Tammikuussa 1918 Pihkala avusti Itä-Hämeen valkoisten joukkojen johtajaa majuri Hans Kalmia propagandatoiminnassa. Hän laati lentolehtisiä, joita hiihtopartiot kävivät levittämässä punaisten puolelle. Pihkala osallistui myös taisteluihin.

Hiihtomuseon Hiihdon henkeä –perusnäyttelystä löytyy hiihtäjähahmo 1920-luvulta, Salpausselän kisojen alkuvuosilta. Naamari kertoo siitä, ettei pakkasrajoja tunnettu. Kisa järjestettiin, oli pakkasta kuinka paljon tahansa. Hiihtäjä Tapani Nikun varusteita.
Kuva Tiia Tiainen/Lahden museot. 

Sisällissota 1918 repi kahtia suomalaisen urheilun ja kilpahiihdon.  Urheilu jakaantui ns. porvarillisiin (SVUL) ja työväen urheiluseuroihin (TUL) sodan jälkeen. Nykyisin ei enää muisteta, että Salpausselän kisatkin alkoivat valkoisen puolen ja SVUL:n urheilijoiden kisoina. Salpausselän kisoihin tai edes Suomen mestaruuskilpailuihin TUL:n alaiset työväen urheiluseurojen urheilijat eivät saaneet osallistua ennen vuotta 1939.

Myös olympialaiset olivat jakaantuneet 1920- ja 1930-luvulla. Työväenurheiluseurojen urheilijoita ei valittu olympialaisiin edustamaan Suomea. Joku urheilija saattoi vaihtaa seuraa TUL:n alaisista SVUL:n alaisiin. Työväen urheilijat osallistuivat työväen omiin olympialaisiin.  Suomalaisten urheilijoiden menestys oli niissä kisoissa loistava, kun esimerkiksi Schreiberhaun talvikisoissa 1925 TUL:n suomalaiset miehet valtasivat kuusi ensimmäistä sijaa sekä 15 että 30 kilometrin hiihdossa. Myös naisten hiihtolajit olivat mukana näissä työläisten olympialaisissa jo 1920-luvulla, kun naisten maastohiihto tuli varsinaisesti olympialajiksi vasta Oslon 1952 talvikisoissa.

Lähteet: 
Hentilä, Seppo 2010: Siniristilippu punaisissa olympialaisissa. Esitelmä XI Suomalaisilla historiapäivillä 
Lahdessa 13.2.2010. 
Eljanko, Harri – Kirjavainen, Jussi 1969:  Suomen hiihdon historia 1886-1968. Porvoo.
Jussila, Pentti 1998: Suomen hiihto. Keuruu.
Kuisma, Suvi 2008: Kevyesti mutta voimalla: naisten hiihto Salpausselän kisoissa 1923-1952. SUHS vuosikirja 2008.
Seppälä, Raimo 1982: Tahko. Otava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti