14.2.2018

Vaarallinen vai arvokas maisema – viranomaistyön haasteita

PÄIVI SIIKANIEMI, rakennustutkija

Tämän vuoden tammikuussa julkaistiin tutkimustuloksia kyselystä, jossa kartoitettiin suomalaisten käsityksiä kulttuuriperinnöstä ja -ympäristöstä. Kyseessä on Museoviraston ja ympäristöministeriön tilauksesta tehty kansalaisbarometri, johon vastasi runsaat 2000 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista.

Kyselyyn vastanneiden mielestä kolme selkeimmin kulttuuriympäristöön kuuluvaa asiaa ovat maisemat, luonnonympäristö ja rakennettu ympäristö. Suomalaisista yli puolet on sitä mieltä, että kulttuuriperinnöstä huolehtiminen kuuluu pääasiassa viranomaisten, mutta lähes yhtä paljon kansalaisten ja yhteisöjen vastuulle ja eniten kannatusta sai verorahojen käyttö kulttuuriperintöön.

Koska kulttuuriperintöbarometri selvitti aihetta ensimmäistä kertaa, on vaikea tietää, miten suomalaisten tietämys ja asenteet kulttuuriympäristöä kohtaan ovat muuttuneet. Omakohtainen kokemukseni tukee käsitystä, että kansalaisten tietoisuus omassa lähiympäristössä tapahtuvista muutoksista on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt. Päijäthämäläiset ottavat entistä useammin yhteyttä maakuntamuseoon, kun pohtivat, voisiko museoviranomainen vaikuttaa asioihin arvovallallaan. Toisinaan taustalla voivat olla kuntalaisen omat huonot kokemukset vaikutusmahdollisuuksista päätöksentekoon tai epäilys, että päätösten taustoja ja vaikuttimia peräävä leimautuu pienessä kunnassa ja vaikeuttaa omien asioidensa käsittelyn sujuvuutta. Tavallaan ”kasvottomana” esiintyvä viranomainen voisi hoitaa ikävät asiat, kuten valittamisen päätöksistä. Aina tilanne ei ole niin yksioikoinen, sillä kulttuuriympäristön suojelusta huolehtiva viranomainen punnitsee asioita historiallisen jatkuvuuden näkökulmasta eikä yksittäisen asukkaan näkökulmasta. Toisaalta paikkakunnalla asioita seuraava kansalainen näkee teorian ja käytännön toteutuksen välisen eron omassa lähiympäristössään monin verroin selvemmin kuin vaikkapa kaavaluonnoksesta lausuntoa tekevä viranomainen. Paljon on menty eteenpäin päätöksenteon avoimuuden lisäämiseksi, muun muassa asukkaille järjestettävät tiedotus- ja kuulemistilaisuudet ovat arkipäivää, ja esityslistat sekä pöytäkirjat löytyvät verkosta.

Padasjoen Saksalan kartanoon liittyy kaikkiaan neljä puukujannetta, joista lehtikuuset ovat
hallinneet Päijänteen rantaan johtavaa tiemaisemaa. Kuva Päivi Siikaniemi/Lahden museot.

Padasjoen kirkonkylässä vuodesta 2010 lähtien esillä ollut kiista Kankaantien lehtikuusikujanteen kohtalosta tuli helmikuun alussa päätökseen. Historiallinen, valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön, Saksalan kartanoon alun perin kuulunut osa yli satavuotiasta kuusikujaa sai väistyä noin 200 metrin matkalta kunnan toimiessa aktiivisesti kaikkiaan 75 puun kaatamiseksi. Aloite lähti läheisen omakotialueen asukkailta, joiden mielestä iäkkäät puut aiheuttivat turvallisuusriskin oksien putoillessa talojen pihoille ja rakennusten päälle. Samoin pelättiin irtoavien oksien aiheuttavan vaaratilanteita myös kujannetta kulkeville koululaisille. Maakuntamuseo lausunnoillaan ja yksittäiset kuntalaiset vetosivat historiallisiin ja maisemallisiin arvoihin kujanteen säilyttämiseksi. Puut itsessään eivät olleet huonokuntoisia, vaan vaaran aiheutti lehtikuusille ominainen äkillinen oksien irtoaminen.

Kankaantietä helmikuussa 2018. Kuva Päivi Siikaniemi/Lahden museot.

Sinänsä päätökset näiden kahdeksan vuoden aikana tehtiin kunnassa demokraattisesti ja sitkeästi useaan kertaan, milloin puiden säästämiseksi, milloin niiden kaatamiseksi. Oma tulkintani on, että asemakaavaa muutettiin näennäisenä ratkaisuna uusien omakotitonttien saamiseksi, vaikka perusajatus taisi olla kaavamerkinnän muuttaminen kujanteen kaatamisen helpottamiseksi. Nähtäväksi jää, milloin tontit rakennetaan. Vanhat lehtikuuset, joista paksuimmat olivat halkaisijaltaan yli metrin, ovat joka tapauksessa nurin ja osa padasjokelaisten yhteistä kulttuurimaisemaa menetetty. Menee joitakin vuosikymmeniä ennen kuin kujanteen maisemallinen arvo palautuu vai voiko se palautua? Koin itse viranomaisena jonkinlaisena ammattitaidon aliarviointina, kun kunnanjohtaja sanoi lehtihaastattelussa kujanteesta, että ”Jotkut pitävät sitä maisemallisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaana alueena”. Kyse ei suinkaan ollut ”joidenkin mielipiteestä”, vaan muun muassa maakuntakaavaan ja yleiskaavaan merkitystä selvityksiin perustuvasta ja arvotetusta kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaasta alueesta.

Kaadetut lehtikuuset päätyvät suurimmaksi osaksi pitkospuiksi.
Kuva Päivi Siikaniemi/Lahden museot.

Viranomaistyössä välillä onnistun, toisinaan tulee epäonnistumisia. Silloin mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin ja teinkö tarpeeksi. Tarvittaisiin enemmän hyviä esimerkkejä onnistuneista ja toimivista käytänteistä. Kysymykset ja haasteet ovat yhteneväisiä koko maassa. Tämän vuoksi Museoviraston ja maakuntamuseoiden kulttuuriympäristön suojelun viranomaistyötä tekevät rakennustutkijat ja arkeologit tapaavat vuosittain neuvottelupäivillä. Tänä vuonna Museoviraston järjestämän tilaisuuden yhteistyömuseon kunnian on saanut Lahden kaupunginmuseo – Päijät-Hämeen maakuntamuseo. Tapaamme lähes sata kollegaa Lahdessa 14. - 15.2. Ajankohtaisia keskustelunaiheita ovat alueuudistuksen ja kulttuuriympäristön lainsäädännön muutokset. Keskustelu tulevaisuuden kasvavista haasteista tulee perinteiseen tapaan olemaan vilkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti