Siirry pääsisältöön

Esiliinoja ja eksotiikkaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

Lahdessa Rauhankadun ja Harjukadun kulmassa sijaitsee entinen tehdasrakennus, jonka historiassa on parhaillaan alkamassa uusi vaihe. Tontin asemakaavamuutos on vahvistettu kesällä 2016, ja sen myötä vanha teollisuuskiinteistö muutetaan asunnoiksi. Jo purku-uhankin alla käväissyt talo säilyy. Teollisuushistorian ja kaupunkikuvan ohella tallentuu myös merkittävää henkilöhistoriaa.

Harjukadun ja Rauhankadun kulmassa sijaitseva tehdas on arvokas rakennus-
historiallinen muisto ajalta, jolloin kaupunkikeskustoissa vielä harjoitettiin 
teollisuutta. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto

Tiukkailmeisen harmaan kolossin taustalla on poikkeuksellisen värikäs ja sananmukaisesti eksoottinen elämäntarina. Tehtaan omisti Evald Virtanen, ennakkoluuloton, yltiöpäinenkin liikemies.

Virtanen päätyi tehtailijaksi äitinsä Helmi Virtasen jalanjäljissä. Äiti-Virtasen vuonna 1895 perustama pieni ompelimo, Lahden Paita- ja Esiliinatehdas kasvoi 1920-luvulle tultaessa Suomen suurimmaksi ja moderneimmaksi alan yritykseksi. Seuraavalla vuosikymmenellä Helmi Virtanen joutui luopumaan laman nujertamasta tehtaastaan, mutta perusti sitten, 70-vuotiaana, uuden yrityksen, Oy Paitavalmisteen. Siitäkin tuli menestys.

Vuonna 1900 Helmi Virtanen oli synnyttänyt lahtelaisen saunan maalattialle lapsen, joka sai nimekseen Evald. Poika näyttää olleen altis hakeutumaan seikkailuihin. 23-vuotiaana hän liittyi ilmeisesti juovuspäissään muukalaislegioonaan, josta äiti sai hänet vuoden palveluksen jälkeen pelastetuksi pestaamalla avustajat hoitamaan paon.

Tämän jälkeen Helmi Virtanen lahjoitti pojalleen maatilan Orimattilasta. Evald Virtanen avioitui, sai kaksi lasta ja yritti harjoittaa maataloutta. Eräänä iltana hän pyysi rahaa vaimoltaan, kertoi ostavansa junalipun Lahteen eikä palaisi enää koskaan.

Evald Virtanen päätti ryhtyä tehtailijaksi. Hän perusti vuonna 1933 äitinsä avulla yrityksen, Uuden Paita- ja Esiliinatehtaan. Materiaalien hankinta oli pulavuosina vaikeaa, mutta Virtanen keksi suunnata Japaniin, josta sai hyvää puuvillaa. Hän osti miljoona metriä kangasta. Ja koska kauppa tapahtui ilman välikäsiä, oli se myös edullinen. Firma alkoi kasvaa. Sodan alla Virtanen muutti yrityksensä nimen Evald Virtanen Oy:ksi ja hankki aikaisempaa isommat toimitilat Rauhankatu 2:sta. Tehdas työllisti yli sata ihmistä.

Tarkoituksenmukaisen vähäeleinen arkkitehtuuri liittää tehdasrakennuksen 
taitavasti ruutuasemakaavan ja ympäröivien asuinkortteleiden sisään. 
Kuva: Rakennusvalvonnan arkisto, Lahden tekninen ja ympäristötoimiala

Myötätuuli jatkui sodan jälkeen, sillä vanhat yhteydet Japaniin toimivat. Vähitellen Virtanen kehitti yhteyksiä myös Koreaan ja Kiinaan. Bisnes vaati kymmeniä ja taas kymmeniä matkoja Kaukoitään, mutta itäinen kulttuuri veti muutenkin puoleensa. Virtanen kääntyi buddhalaiseksi. Vuonna 1950 valmistui Nastolan Mäkelään kaunis omakotitalo, josta tuli tehtailijan itämaisen huonekalu- ja taidekokoelman tyyssija. Talon itämaisvaikutteinen puisto oli hänen silmäteränsä.

Evald Virtasen metsäpuiston itämaista tunnelmaa Nastolan Mäkelässä. 
Kuva: Päivi Siikaniemi

Nastolan-talon suunnitteli Unto Ojonen, Evald Virtasen luottoarkkitehti. Ojosen käsialaa olivat myös Rauhankadun ja Harjukadun kulmauksen tehdaskiinteistön lukuisat laajennukset. Kun keskustatontin rajat tulivat vastaan, toiminta siirtyi Niemeen, ja Ojonen sai jälleen piirtääkseen uudet teollisuustilat. Yrittäjän ja suunnittelijan yhteistyö on mielenkiintoinen kappale lahtelaista arkkitehtuurihistoriaa.

Arkkitehti Unto Ojonen oli detaljitaituri: Evald Virtasen 
linjakas monogrammi teollisuustalon Rauhankadun 
puoleisessa sisäänkäynnissä. Kuva: Raimo Niskanen
Virtasen yritys kaatui 1990-luvun alun lamaan. Hän itse oli jo luopunut sen johdosta jälkeläistensä hyväksi ja matkusteli maailmalla perustamansa, niin ikään tekstiilikauppaa harjoittavan Nari Tradingin asioissa. 90-vuotiaan tehtailijan kiehtova ura päättyi lopulta Frankfurtin vaatemessuilla.

Lähteet: 
Hiilamo, Heikki 2014. ”Niemenkatu 73 ja muita muistikuvia lahtelaisesta vaatetusalan yrittäjästä”.  Lahden paikka, Lahden paikat. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2014. Lahti.
Vihola, Teppo 1996. Lahden historia 3. Lahden talouselämän historia. Jyväskylä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maauimala mäkimontussa – Lahden oma erikoisuus

Lahden maauimalan tuleva kohtalo on puhututtanut kaupunkilaisia niin lehtien palstoilla kuin uimalan saunan lauteillakin. Alkukesästä uutisoitiin, että maauimala on vuonna 2024 auki mahdollisesti viimeistä kesää. Korjausvelkaa on kertynyt, eikä remontin rahoittamisesta tai tahtotilasta siihen ole tietoa.  Urheilukeskus on nykymuodossaan pitkälti 1970-luvun asussa. Maauimala otettiin mukaan Urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan oikeastaan käytännön tarpeesta: Suurmäen mäkimonttu jouduttiin betonoimaan, jotta alueen pohjavedet pystyttiin paremmin suojelemaan. Näin syntyi harvinainen yhdistelmä mäkihyppyä ja uintia. Mäen alusta saatiin valmiiksi vuoden 1972 kisoihin, mutta maauimala avautui yleisölle 1974. Maauimalasta tuli Lahden ensimmäinen ja ainoa 50 metrin allas. 1980-luvun postikorttiin on kaupungintalon ja rautatieaseman lisäksi päätynyt hyppyrimäet ja maauimala. Kuva: Raimo Ketola/Laatukortti, Lahden museoiden kuvakokoelmat.  Maauimalan kohtalo on monisyinen juttu, johon li...

Andelinin perhe – tarina sukualbumien sivuilta

Lahden museoiden kuvakokoelmiin on tullut sadan toimintavuoden aikana monen lahtelaisen suvun valokuvia, albumeja ja arkistoaineistoa. Kokonaisuuksia käsitellessä herää kysymys, miksi jonkin suvun kuvat ja asiakirjat ovat päätyneet museoon. Miksi niitä ei ole pidetty suvulla? Ensiksi on todettava, että on henkilöitä, jotka ovat tietoisesti halunneet lahjoittaa sukukuvansa museolle. On myös tapauksia, että aineisto on saattanut löytyä kiinteistökaupan jälkeen ullakolta ja uudet omistajat ovat lahjoittaneet tuntemattomien ihmisten kuvat museolle. Joskus suvun aineisto on saattanut jäädä henkilölle, jolla ei ole ollut jälkikasvua tai ylipäätään perijöitä tai testamenttia, jolloin omaisuus on mennyt valtiolle, minkä jälkeen henkilön kotikunta on voinut hakea osuutta perinnöstä itselleen. Tällä tavalla Lahden museoiden kokoelmiin on tullut esimerkiksi Martti Saksalan suvun valokuvia ja arkistoaineistoa. Neljäs vaihtoehto on, että vaikka perheettömällä henkilöllä on sukua, yhteys sukuun on v...

Maakuntamme mäkihyppy ja hyppyrimäet

Paksussa iittiläisessä sammalikossa Salpausselän pohjoisrinteessä heikosti erottuvalla tasanteella on joskus ollut vauhtimäen nokka. Edessä jyrkässä rinteessä avautuu – metsä. Lahden Betonin nokalta maisema näyttää hyvin erilaiselta: avoimelta ja hoidetuilta. Täällä ei näy tuomaritornia eikä katsomoita. Lahden urheilukeskus on nykyään ainoa aktiivinen mäkihyppypaikka Päijät-Hämeessä, mutta 60 vuotta sitten päijäthämäläinen saattoi harrastaa lajia omalla kylällä. Tälle iittiläiselle hyppyrille pääsi sukset olalla vaikka junalla Lahdesta. Sitikkalan seisakkeelta oli lyhyt matka kivuta Siperianmäen hiihtomajalle. Nykyisen Aurinkoladun hiihtäjät eivät välttämättä tiedäkään minkä talvilajin majalla pysähtyvät. Entisen hyppyrin nokkatasanne Iitin Sitikkalassa. Kuva Tiina Rekola 2023, Lahden museot. 1970-luvulla pelkästään Lahdessa oli 12 rakennettua kaupungin huoltamaa hyppyrimäkeä. Niiden lisäksi oli isompia ja pienempiä tösiä, jotka rakennettiin vaatimattomampaan mutta kaiketi yhtä tavoitt...