Halusta hiihtää Suomi maailmankartalle syntyi yksi hiihtohistorian pitkäaikaisimmista kisaperinteistä. Salpausselän kisat järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa talvella 1923, ja sadassa vuodessa Lahdesta on kasvanut kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu hiihtokaupunki. Salppurin vuosittainen kisahuuma on jatkunut lähes katkeamattomana perinteenä tähän päivään saakka.
”Huomio, huomio, täällä Lahti ja Salpausselkä”
Noin 12 000 vuotta sitten, Veiksel-jääkauden lopulla, ilmasto kylmeni äkillisesti tuhannen vuoden ajaksi. Mannerjään vetäytyminen kohti pohjoista pysähtyi. Jäätikköjokien sulamisvedet liikuttivat mukanaan maa-ainesta, mistä kerrostui mannerjään myötäisesti kolme Salpausselän reunamuodostelmaa. Suomessa tämä veden muovaama maisema on näyttävimmillään juuri Lahden alueella.
Kun kilpahiihto siirtyi tasamaalta murtomaalle 1920-luvulla, tarvittiin Suomeen Holmenkollenin kaltainen paikka, missä olisi mahdollista kisata suksilla vaihtelevassa maastossa. Lahtea puolsivat hyvät kulkuyhteydet, ilmasto ja ennen kaikkea Salpausselän tarjoamat puitteet. Suppien ja harjujen muodostama monipuolinen maasto oli painava peruste sille, että kotimaisen hiihtourheilun tulevaisuus päätettiin sijoittaa juuri Päijät-Hämeeseen.
Salpausselän hiihtostadionin rakennetusta perinnöstä on sadan vuoden takaa säilynyt vain Lahden Hiihtoseuran vanha sauna. Alueen rakenteiden sijoittelu on vuosien saatossa vaihdellut, mutta luonnon alkuperäiset jääkauden muovaamat elementit ovat edelleen kisareittien, mäkimontun ja stadionin perusta.
Vuosisata talviurheilukisoja
Lahdessa on järjestetty Salpausselän kisat 90 kertaa ja pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut seitsemän kertaa. Ensimmäiset ulkomaalaiset osanottajat löysivät tiensä Salpausselälle vuonna 1926. Kisat olivat Kansainvälisen hiihtoliiton järjestämät niin sanotut kongressikilpailut, jotka jälkeenpäin virallistettiin maailmanmestaruuskilpailuiksi. Merkittävään vauhtiin päässyt kisaperinne katkesi vuonna 1930, jolloin kisat jouduttiin perumaan ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) kerran lumenpuutteen vuoksi. Katkoksesta huolimatta Salpausselän kisat vakiintuivat suomalaiseksi talviurheilun suurtapahtumaksi. Vuonna 1938 Lahti sai isännöidä toiset hiihdon maailmanmestaruuskilpailut, jotka olivat yleisömenestys. Paikan päälle kannustamaan saapui yli 100 000 kisavierasta.
Vuosina 1940 ja 1942 kisat jäivät välistä toisen maailman sodan takia. Hiihtäminen ei kuitenkaan pysähtynyt, sillä suomalaisten sivakointitaito osoitti tarpeellisuutensa osana maanpuolustusta. Hiihdosta tuli myös sotien jälkeen laji, joka osaltaan auttoi kampeamaan kansan ylös kanveesista. Kotimainen kilpaurheilu otti ensimmäiset askeleet kohti yhdenvertaisuutta, kun naiset ja työväen urheilijat pääsivät kisaamaan kilpaladuille.
1950- ja 1960-lukua pidetään hiihdon kulta-aikana. Hiihtoharrastus oli suositumpaa kuin koskaan, ja penkkiurheilu tuli kansan tavaksi television saapumisen myötä. Vuoden 1958 MM-kisat olivat Lahdessa laatuaan ensimmäiset, joissa myös naisilla oli oma kilpasarja. Näinä kultaisina vuosikymmeninä olympiatasolla menestyneitä hiihtäjiä ja mäkihyppääjiä tituleerattiin kansallissankareiksi. Urheilijoiden onnistumiset olivat koko kansan yhteinen asia, mikä näkyi myös Salpausselän notkuvissa katsomoissa ja latujen varsilla.
 |
| Yleisöä vuoden 1963 Salpausselän kisoissa. Vanha puinen hyppyrimäki on paikalla, joka nykyisin tunnetaan kisatulikukkulana. Kuva: Kuvakiila, Lahden museoiden kuvakokoelmat. |
1970-luvulla Salpausselän hiihtostadion koki täydellisen muodonmuutoksen. Vanhan pujottelurinteen paikalle rakentui ikoninen kolmen mäkihyppytornin kokonaisuus, ja vuoden 1978 maailmanmestaruuskisoja yleisö pääsi nauttimaan uuden betonisen katsomorakennuksen penkeiltä. Muutoksia tapahtui myös lajien puolella. Kilpaurheilu ja valmennustyö ammattimaistuivat, puiset sukset vaihtuivat lasikuituisiin ja 1980-luvulle tultaessa tekniset keinokuidut valtasivat jalansijaa niin treenivaatteissa kuin kilpa-asuissa. Vuoden 1989 MM-kisoissa Lahden laduilla hiihdettiin ensi kertaa kahdella eri tavalla, sillä Kansainvälinen hiihtoliitto FIS oli kahta vuotta aikaisemmin jakanut vapaan- ja perinteisen hiihtotavan erillisiksi lajeiksi. Myös hyppyrimäissä alkoivat puhaltaa uudet tuulet, kun V-tyyli muutti totutut liitämisen tavat.
2000-luku lähti liikkeelle vauhdilla sprinttimatkojen tultua osaksi hiihdon kisaohjelmistoa. Millenniumin lupaava noste tökkäsi kuitenkin heti kärkeen, kun Salpausselän hiihtostadionista tuli Suomen urheiluhistorian suurimman doping-skandaalin näyttämö. Lahden vuoden 2001 MM-kisoissa kuusi Suomen maajoukkueen hiihtäjää kärysi Hemohes-infuusionesteen käytöstä. Tämän “katastrofaalimaisen suuren häpeän” hinta oli kova. Mittava mediamyllytys ja vuosia jatkunut syyllisten etsiminen löivät leimansa suomalaiselle hiihdolle ja Lahdelle pitkäksi aikaa. Salpausselän kisojen perinne kuitenkin jatkui ja skandaalin kolhima hiihtokulttuuri elpyi verkkaisesti vuosi kerrallaan. MM-kisat palasivat Lahteen vuonna 2017, kuin tuoden lopullisen armahduksen vuosien rääkille. Uusi suomalaisten hiihtäjien sukupolvi sivakoi taas mitaleihin kiinni.
Tykkilunta ja tulevaisuuden kuvia
Jääkauden geologinen perintö, rakennettu betoninen kulttuuriympäristö ja urheilu muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka on sadan vuoden ajan tarjonnut hiihdonnälkäiselle kansalle elämyksellisen kisamiljöön. Salpausselällä on todistettu, miten hetkessä voi leiskauttaa koko kansan sankariksi, kuin myös suistua sudenkuoppaan.
Muuttuva ilmasto ja lauhtuvat kisaolosuhteet ovat lumilajeille kohtalon kysymyksiä. Lumettamisella ja lumen säilömisellä on Lahdessa pitkät perinteet, joilla turvataan hyvät ja tasalaatuiset kisaolosuhteet kilpailijoille säästä huolimatta. Talviurheilussa on kuitenkin jo pitkään näkynyt huolestuttava trendi, jossa lumiolosuhteet luodaan keinotekoisesti. Kolmet viime talviolympialaiset on hiihdetty osittain tai kokonaan keinolumella. Arvioiden mukaan noin joka kolmas nykyinen talviolympialaisten kisapaikka ei kelpaa enää tämän vuosisadan puolivälissä tarkoitukseensa. Talviolosuhteiden tuottaminen luonnostaan lumettomiin paikkoihin on lyhytnäköistä ja planeetallemme kestämätöntä.
Myös Salpausselällä tullaan olemaan isojen kysymysten äärellä, jos ennusteiden mukaiset ohuet lumipeitteet ja entistä lyhyemmät talvet Etelä-Suomessa käyvät toteen. Katse tulevaisuuteen on kuitenkin toiveikas. Lahden kaupunki ja Suomen Hiihtoliitto hakevat vuoden 2029 MM-hiihtojen isäntäkaupungiksi. Jos kisat järjestetään, potkaisee onni Lahtea jo kahdeksannen kerran. Salpausselän elinvoimainen kisaperinne jatkaa vakain tasatyönnöin ladullaan.
RIIKKA HUUSKONEN, Hiihtomuseon näyttelyamanuenssi
LAURA HÄKKINEN, Hiihtomuseon kokoelma-amanuenssi
Kommentit
Lähetä kommentti