Kohti Nastolaa!

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

 ”Tienoolta toiselle rientää kesäinen tie monivaiheisena kuin hauska pakina. Yhdessä paikassa on kostea painanne, jossa rehevien palmumaisten saniaistyppäiden välissä lirisee kylmä vesi. Siinä notkea tie ikään kuin lähestyy kulkijaa, ilmaisee näkevänsä hänen ajatustensa hypyn, tietävänsä hänen lähtönsä aiheen ja menonsa määrän. Mutta se ei ilku ujostelevaa kulkijaa, vaan iskee silmää samanmielisesti ja johdattaa hänet muina-miehinä ylemmäs, lähemmäs ensimmäistä harmaata tölliä…”.

Tie vanhasta Lahdesta Nastolaan vie Villähteellä vuosisatoja viljelyksessä olleiden peltoaukeiden halki.
Kuva: Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Tässä taitaa mennä Nastolan kulttuuriympäristötyöryhmä, joka kartoitti nastolalaisia rakennuksia ja maisemia Nastolan ja Lahden yhdistyttyä vuoden 2016 alusta. Pitkillä keväisillä ja kesäisillä ajomatkoilla kiersimme Nastolan kolkka kolkalta. Työ oli hauskaa, yhteishenki käsin kosketeltava, ja ilmojen herrakin suosi meitä. Oli antoisaa tutkia uusia kotinurkkia vahvoin asiantuntijavoimin. Oli mukavaa avata eväspussi ihastuttavan rantamaiseman äärellä, keskustella nähdystä ja ruotia ajatusten hyppyjä.  

Emme olisi kuitenkaan osanneet kirjata kokemaamme siten kuin Frans Emil Sillanpää tien imun ja maiseman lumon kuvasi. Meillä ei ollut tuloksena hauska pakina, vaan viranomaisasiakirja, Nastolan kulttuuriympäristöselvitys. Tutkimuskohde oli kuitenkin kiintoisa ja kiehtova. Nastolan rakennetun kulttuuriympäristön moninaisuus, rikkaus ja historialliset kerrokset yllättivät työryhmän toden teolla. 

Vanha Lahti oli varsin tiivis ja kaupunkimainen. Maaseutumaisemia oli jäljellä hyvin vähän. Nastola toi paljon vihreää Lahteen: jykevää mäntymetsää, laajoja peltoaukeita ja kivikkoisia harjurivejä. Asuinalueiden erityisenä tunnuspiirteenä on viehättävä tapa rajata tontti tiheällä kuusiaidalla. 

Nuorta, modernia Lahtea ei tunneta kartanopitäjänä. Nyt näyttävät nastolalaiset kartanot ovat osa kulttuuriperintöämme, ja Lahdessa on peräti neljä valtakunnallisesti merkittävää kartanomiljöötä – monessa suomalaisessa kaupungissa ei yhtä paljon olekaan. Myös Nastolan myllymaisemat ovat valtakunnallisesti arvokkaita.

Immilänjoessa on ollut myllyjä luultavasti jo keskiajalla. Nykyinen myllymäki on 1900-luvun alusta.
Kuva: Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Nastolan kirkonkylä kuvastaa julkisen elämän, elinkeinorakenteen ja asumisen muutoksia yli kahden vuosisadan ajalta. Kirkon liepeillä on komea kunnantalo, paikkakunnan keskeisten virkamiesten, kuten lääkärin ja kirkonpalvelijoiden asuintaloja, eri-ikäisiä liikerakennuksia sekä tietysti kouluja – kirkon ja koulun yhteys on ikivanha. Nastolan kirkko on nyt Lahden vanhin kirkko. Toiseksi vanhin on Launeen kirkko, ja se on puolisentoista vuosisataa Nastolaa nuorempi. 

Sillanpääläisiä harmaita töllejä on yhä jäljellä. Teiden varsilla tapaa paljon vanhoja vehmaita pihapiirejä. Suomalaisten 1970-luvun suosikkikodeista, rivitaloista, on kiinnostavia esimerkkejä. Teollistumisen myötä syntyneet kerrostaloalueet ovat luonnonläheisiä ja kodikkaita. Eri-ikäisiä, vanhasta Lahdesta lähes tyystin puuttuvia huviloita ja kesämökkejä on Nastolassa runsaasti upeista jugendlinnoista moderneihin arkkitehtuurihelmiin.

Nastolan rakennustaiteellisesti arvokas teollisuusnauha on maassamme erityinen ja tiivis kertomus innovatiivisten asukkaiden mahdollisuuksista muuttaa historian käänteitä murroksen edessä. Nastola teollistettiin sodan jälkeen vauhdilla ja sisulla, jotka hakevat vertaistaan.

Selvitys on syntynyt Lahden maankäytön ja aluehankkeiden, rakennusvalvonnan ja museon yhteistyönä. Työryhmää johti vuoden 2018 loppuun yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki ja hänen siirryttyään uusiin tehtäviin yleiskaava-arkkitehti Johanna Sääksniemi. Kaupunkisuunnittelusta työryhmään kuuluivat myös yleiskaavoittaja Sanna Suokas, kaavoitusarkkitehti Päivi Airas ja maisema-arkkitehti Maria Silvast. Rakennusvalvontaa edusti rakennuslupa-arkkitehti Jukka Vesanen, museota tutkija Riitta Niskanen. 

Museo teki selvitystyön yhteydessä laajan kuvadokumentoinnin Nastolan kulttuuriympäristöistä. Siitä vastasivat museon valokuvaajat Tiina Rekola ja Eetu-Pekka Heiskanen. Julkaisun taittoi graafikko Anna Aalto. Se on saatavissa sekä verkosta että kirjana.

Arolan metsätilkkujen ja tilakeskusten täplittämä viljelymaisema syntyi 1900-luvun alun uusjaossa.
Kuva: Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Kohteet on valittu yhteistyössä, ja kirjoitustyö on tehty niin ikään yhdessä. Selvitys on vaatinut runsaasti varsinkin maankäytön ja aluehankkeiden henkilöstön panosta. Lisäksi pyysimme Nastola-seuran kommentteja käsikirjoituksesta, ja saimme sieltä tuhdin paketin kotiseututietoutta. Nastolalaiset itse osallistuivat vilkkaasti työn alkuvaiheissa järjestettyyn kyselyyn, jossa asukkaat kertoivat muistojaan ja tietojaan Nastolasta. 

Selvityksen kohteet on valittu kulttuurihistoriallisten, arkkitehtonisten, maisema- ja taajamakuvallisten arvojen perusteella. Työn tavoitteena on ollut tuottaa tietoa Lahden tekeillä olevaan yleiskaavaan, jonka arvokohdeluetteloon uusi selvitys jo keväällä 2020 liitettiin. Nastolan edellinen selvitys oli valmistunut vuonna 2005, ja se oli jo vanhentunut.

Kulttuuriympäristöinventointien tarkoituksena on toimia myös kaavoituksen sekä rakennus- ja purkulupien lähtötietona ja pohjana niitä koskeville viranomaispäätöksille. Selvitykset ovat tarpeellisia myös tutkijoille sekä ympäristöstään kiinnostuneille kaupunkilaisille, kenties matkailijoillekin. Selvitysten perusteella arvioidaan ja jaetaan myös valtion harkinnanvaraisia korjausavustuksia. 

Nyt lähes viiden vuoden työ on valmis. Kiitämme kaikkia teitä, jotka osallistuitte selvityksen tekemiseen. Vaalikaamme kotiseutumme arvokasta ja moni-ilmeistä kulttuuriperintöä!

Lainaus: Sillanpää, F. E. 1962 (1916). Elämä ja aurinko. Otava, Helsinki.