RIITTA NISKANEN, rakennustutkija
Työpäivä ulottui kellon ympäri, seitsemästä seitsemään sunnuntaita lukuun ottamatta. Kesälomaa oli vain nimeksi. Liikeapulaisen elämä oli työtä, joten vähäisellä vapaa-ajalla saivat sivistysriennot ja opinnot, jopa huvitkin jäädä.
Monia yhdistyksiä perustettiin 1900-luvun alussa ajamaan työväen etuja, kuten kohtuullista työaikaa, ammattikoulutusta, sivistystä ja valistusta, taloudellista ja sosiaalista turvaa. Lahtelaiset liikeapulaiset yhdistyivät tammikuussa 1909 tavoitteenaan muun muassa kauppojen aukioloaikojen lyhentäminen sekä kiertävän kirjaston ja liikealan oppilaitoksen perustaminen paikkakunnalle. Lahden Liikeapulaisyhdistys julkaisi myös käsin kirjoitettua Säkeniä-nimistä sanomalehteä. Vakavien pyrintöjen rinnalla yhdistys pani paljon painoa ajanvietteen ja erilaisten rientojen järjestämiseen.
Työväenjärjestöt, yritykset ja jotkut kunnatkin alkoivat 1900-luvun alkupuolella tarjota kesänviettopaikkoja työläisille, joilla ei ollut muuten mahdollisuutta päästä epäterveellisenä pidetystä kaupungista maaseudulle. Telttapaikkoja, kesämajoja ja mökkiryppäitä alkoi syntyä kaupunkien rannoille ja saariin. Yksityinen kesänvietto oli tuolloin harvojen mahdollisuus, sillä porvarillinen huvila palvelijoineen ja seuraelämärituaaleineen oli 1800-luvulla kaupungistumisen myötä syntynyt perinne, joka ei ulottunut kadun varjopuolella uurastaviin työläisiin.
Keväällä 1930 Lahden Liikeapulaisyhdistyksenkin piirissä todettiin, että kesäksi on saatava maja jäsenten käyttöön. Parin vuokrakesän jälkeen ilmaantui tarjolle Joutjärven pohjoisrannalta, kaukana kaupungin humusta huvila ja luonnonihana hiekkaranta. Pihapiirissä oli myös kanala ja sauna.
Huvila oli Maakauppiaitten Osakeyhtiön Lahden konttorin johtajan E. J. Railon kesänviettopaikka. Railo jätti Lahden 1920-luvun lopussa jatkaakseen uraansa Helsingin pääkonttorissa. Hän oli sen jälkeen luomassa yrittäjien yhteistoimintaa, yhteisiä tuotemerkkejä ja markkinointia, ja tämä kehitystyö johti vuonna 1940 Keskon perustamiseen. Railosta tuli myöhemmin yhtiön toimitusjohtaja ja vuorineuvos. Nimi Kesko on Railon keksimä.
Liikeapulaisyhdistys päätti ostaa Railon huvilan, kun ”hintakaan ei pyörryttänyt”. Paikka sai nimen Manttaali. Mökkielämä veti puoleensa, ja yhdistyksen jäsenmäärään tuli kaivattu kasvupiikki. Parissa vuodessa se kaksinkertaistui, mikä katsottiin kesäpaikan ansioksi. Monellakaan liikeapulaisella ei ollut muuta mahdollisuutta päästä kesällä luonnon helmaan.
Joutsaareen hankittiin kanootteja, soutuvene, urheiluvälineitä, keinu, biljardipöytä, radio ja kirjoja. Kanala muutettiin tanssisaliksi. Syyskesällä poimittiin pensaat tyhjiksi marjoista. Kesäsesonki päättyi karnevaaleihin ja ilotulitukseen. Monen elinikäisen parin kerrotaan muodostuneen yhdistyksen riennoissa. Liikeapulaisten ilonpidon todetaan olleen kodikasta, toverillista ja aina siivoa.
Sodan jälkeen Joutsaareen rakennettiin vielä pikkumökkejä vuokrattaviksi yksittäisille perheille. Vähitellen Manttaali kuitenkin hiljeni kesänviettotapojen muuttuessa. Yhteisöllinen mökkielämä alkoi hiipua 1950-luvulla, kun suomalaiset ryhtyivät hankkimaan omia kesämökkejä. Tähän vaikutti vaurastuminen ja vapaa-ajan vähittäinen lisääntyminen, kun työviikosta tuli viisipäiväinen ja vuosilomat pitenivät. Nyt Suomessa on puolisen miljoonaa yksityistä kesämökkiä, asukasta kohden eniten maailmassa.
Joutsaari siirtyi 1990-luvun puolivälissä yleishyödylliselle Joutsaarisäätiölle, joka ylläpitää huvilan perinteitä ja rakennuksia sekä vuokraa mökkejä ja juhlasalia. Vanha rantasauna lämpiää kaikille avoimena koko kesäkauden. Uudenlaisen kaupunkikulttuurin myötä elpynyt julkisten ja yhteissaunojen traditio kukkii nyt Joutsaaressa.
Kaupungin humu on nyt lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
LÄHTEITÄ:
Anttila, Anu-Hanna 2008. ”Mökkeily”. Suomalaisen arjen historia. Hyvinvoinnin Suomi. Porvoo.
Hoffman, Kai 2006. "Railo, Eemeli Jonas". Suomen kansallisbiografia 8. Studia Biographica 3:8. Helsinki.
Lahden Liikeapulaisyhdistys 1908–1933. Toim. Jalmari Niemi. Lahti 1934.
Lisätietoa avustuksista rakennusperinnön hoitoon:
Museoviraston avustukset www.museovirasto.fi/fi/avustukset/rakennukset
Ely-keskuksen avustukset www.ely-keskus.fi/web/ely/avustukset-rakennusperinnon-hoitoon
 |
| Naulakot odottavat kesänviettäjiä. Lämminsävyinen sormipaneeli on 1950-luvun sittemmin harvinaiseksi käynyt sisustusmateriaali. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. |
Työpäivä ulottui kellon ympäri, seitsemästä seitsemään sunnuntaita lukuun ottamatta. Kesälomaa oli vain nimeksi. Liikeapulaisen elämä oli työtä, joten vähäisellä vapaa-ajalla saivat sivistysriennot ja opinnot, jopa huvitkin jäädä.
Monia yhdistyksiä perustettiin 1900-luvun alussa ajamaan työväen etuja, kuten kohtuullista työaikaa, ammattikoulutusta, sivistystä ja valistusta, taloudellista ja sosiaalista turvaa. Lahtelaiset liikeapulaiset yhdistyivät tammikuussa 1909 tavoitteenaan muun muassa kauppojen aukioloaikojen lyhentäminen sekä kiertävän kirjaston ja liikealan oppilaitoksen perustaminen paikkakunnalle. Lahden Liikeapulaisyhdistys julkaisi myös käsin kirjoitettua Säkeniä-nimistä sanomalehteä. Vakavien pyrintöjen rinnalla yhdistys pani paljon painoa ajanvietteen ja erilaisten rientojen järjestämiseen.
Työväenjärjestöt, yritykset ja jotkut kunnatkin alkoivat 1900-luvun alkupuolella tarjota kesänviettopaikkoja työläisille, joilla ei ollut muuten mahdollisuutta päästä epäterveellisenä pidetystä kaupungista maaseudulle. Telttapaikkoja, kesämajoja ja mökkiryppäitä alkoi syntyä kaupunkien rannoille ja saariin. Yksityinen kesänvietto oli tuolloin harvojen mahdollisuus, sillä porvarillinen huvila palvelijoineen ja seuraelämärituaaleineen oli 1800-luvulla kaupungistumisen myötä syntynyt perinne, joka ei ulottunut kadun varjopuolella uurastaviin työläisiin.
Keväällä 1930 Lahden Liikeapulaisyhdistyksenkin piirissä todettiin, että kesäksi on saatava maja jäsenten käyttöön. Parin vuokrakesän jälkeen ilmaantui tarjolle Joutjärven pohjoisrannalta, kaukana kaupungin humusta huvila ja luonnonihana hiekkaranta. Pihapiirissä oli myös kanala ja sauna.
 |
Vanhan huvilan maalipinta on aivan tuore. Talkoolaiset maalasivat talon keväällä noudattaen arvorakennuksen entistävää korjaustapaa. Työ sai Museoviraston kulttuurihistoriallisesti merkittäville rakennuksille myönnettävää harkinnanvaraista tukea.Kuva Eetu-Pekka Heiskanen/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.
|
Huvila oli Maakauppiaitten Osakeyhtiön Lahden konttorin johtajan E. J. Railon kesänviettopaikka. Railo jätti Lahden 1920-luvun lopussa jatkaakseen uraansa Helsingin pääkonttorissa. Hän oli sen jälkeen luomassa yrittäjien yhteistoimintaa, yhteisiä tuotemerkkejä ja markkinointia, ja tämä kehitystyö johti vuonna 1940 Keskon perustamiseen. Railosta tuli myöhemmin yhtiön toimitusjohtaja ja vuorineuvos. Nimi Kesko on Railon keksimä.
Liikeapulaisyhdistys päätti ostaa Railon huvilan, kun ”hintakaan ei pyörryttänyt”. Paikka sai nimen Manttaali. Mökkielämä veti puoleensa, ja yhdistyksen jäsenmäärään tuli kaivattu kasvupiikki. Parissa vuodessa se kaksinkertaistui, mikä katsottiin kesäpaikan ansioksi. Monellakaan liikeapulaisella ei ollut muuta mahdollisuutta päästä kesällä luonnon helmaan.
Joutsaareen hankittiin kanootteja, soutuvene, urheiluvälineitä, keinu, biljardipöytä, radio ja kirjoja. Kanala muutettiin tanssisaliksi. Syyskesällä poimittiin pensaat tyhjiksi marjoista. Kesäsesonki päättyi karnevaaleihin ja ilotulitukseen. Monen elinikäisen parin kerrotaan muodostuneen yhdistyksen riennoissa. Liikeapulaisten ilonpidon todetaan olleen kodikasta, toverillista ja aina siivoa.
Sodan jälkeen Joutsaareen rakennettiin vielä pikkumökkejä vuokrattaviksi yksittäisille perheille. Vähitellen Manttaali kuitenkin hiljeni kesänviettotapojen muuttuessa. Yhteisöllinen mökkielämä alkoi hiipua 1950-luvulla, kun suomalaiset ryhtyivät hankkimaan omia kesämökkejä. Tähän vaikutti vaurastuminen ja vapaa-ajan vähittäinen lisääntyminen, kun työviikosta tuli viisipäiväinen ja vuosilomat pitenivät. Nyt Suomessa on puolisen miljoonaa yksityistä kesämökkiä, asukasta kohden eniten maailmassa.
 |
| Joutsaari henkii lahtelaista ja suomalaistakin taloushistoriaa, entisajan kesänviettoperinteitä ja luonnonrauhaa. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. |
Joutsaari siirtyi 1990-luvun puolivälissä yleishyödylliselle Joutsaarisäätiölle, joka ylläpitää huvilan perinteitä ja rakennuksia sekä vuokraa mökkejä ja juhlasalia. Vanha rantasauna lämpiää kaikille avoimena koko kesäkauden. Uudenlaisen kaupunkikulttuurin myötä elpynyt julkisten ja yhteissaunojen traditio kukkii nyt Joutsaaressa.
Kaupungin humu on nyt lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
LÄHTEITÄ:
Anttila, Anu-Hanna 2008. ”Mökkeily”. Suomalaisen arjen historia. Hyvinvoinnin Suomi. Porvoo.
Hoffman, Kai 2006. "Railo, Eemeli Jonas". Suomen kansallisbiografia 8. Studia Biographica 3:8. Helsinki.
Lahden Liikeapulaisyhdistys 1908–1933. Toim. Jalmari Niemi. Lahti 1934.
Lisätietoa avustuksista rakennusperinnön hoitoon:
Museoviraston avustukset www.museovirasto.fi/fi/avustukset/rakennukset
Ely-keskuksen avustukset www.ely-keskus.fi/web/ely/avustukset-rakennusperinnon-hoitoon
Kommentit
Lähetä kommentti