NEA UUSISALO, tutkimusavustaja
Historiassa minua kiehtovat eniten tarinat: kertomukset menneisyyden seikkailuista ja menneistä maailmoista. Tarinoille yhteistä on se, että niillä kaikilla on jokin opetus. Nalle Puhin ja Nasun seikkaillessa pitkin kirjojen sivuja lapsi oppii tärkeitä asioita ystävyydestä ja välittämisestä. Kun aikuinen kuuntelee tarinaa historian tapahtumista, oletetaan automaattisesti, että tilanne on erilainen. Historiallisessa seminaarissa istuessaan aikuinen harvoin ajattelee kuuntelevansa tarinoita menneistä tapahtumista. Hän olettaa kuuntelevansa löyhästi yhteen sidottuja yksittäisiä faktoja. Mutta mitä muutakaan ne ovat kuin aikuisille suunnattuja kertomuksia rakentamassa kuvaa, ei lapsen tavoin mielikuvitusmaailmasta, vaan todellisesta menneestä maailmasta? Aikuisten tarinat ovat erilaisia ja ne muodostuvat sirpaleista, jotka jokaisen pään sisällä yhdistyvät ja saavat muodon. Mikä näissä aikuisten tarinoissa on se tärkeä oppiläksy, joka meidän pitäisi ymmärtää?
Olen seurannut läheltä Ville Eerolan kirjoittaman Nastolan historian neljännen osan muotoutumista tutkimusavustajan roolissa. Olennaista projektissa on sen rajautuminen lähimenneisyyteen sotien jälkeisestä ajasta vuoden 2016 alussa tapahtuneeseen kuntaliitokseen asti. Aikakauden läheisyys antaa historiantutkimukselle ainutlaatuisen mahdollisuuden – muistitiedon käytön osana tutkimusta. Projektissa on pyritty hyödyntämään tätä mahdollisuutta ja kerätty monin keinoin nastolalaisten muistoja. Projektin koordinaattori Sini Ojala on järjestänyt useita Minun Nastolan -muisteluiltoja, joissa on kerätty muistoja esimerkiksi Uudenkylän asevarikon räjähdyksestä 1965, vuonna 1975 järjestetyistä Mahtihäistä sekä vuonna 1973 kuvatusta Nastolalaisia -televisiosarjasta. Ojala on järjestänyt myös valokuvailtoja ja kuvan keinoin pyrkinyt kokoamaan paikallisten muistoja. Nastolasta kertova näyttely on kiertänyt ympäri entistä Nastolaa ja käväissyt jopa Lahden kaupunginkirjastolla. Olennaisia projektin kannalta ovat haastattelut. Haastatteluja on tehty runsaasti ja haastateltaviksi on pyritty löytämään edustajia aina seurakunnasta teollisuusryhmään ja karjalaisiin.
Muistitiedon käyttö tutkimuksessa on hyvin monimutkaista. Toisaalta yksilöiden tarjoamat muistikuvat menneisyydestä ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta toisaalta ihmisen muisti on oikukas työväline. Ihmiset, joilla on ensi käden tietoa siitä, miten asiat ovat olleet ja menneet, ovat arvokas lisä tutkimusprojektille. On tärkeää, että aitoja muistoja ja kokemuksia kerätään niin kauan ja niin paljon kuin mahdollista, sillä kaikki tämä kerättävä aineisto on ainutlaatuista ja vähitellen katoamassa. Historiallisen miljöön hahmottaminen aikakauden ihmisten silmin avaa maailmaa eri tavoin kuin arkistoja selaamalla. Ihmisten näkemykset antavat autenttisen kuvan siitä, miten asiat tapahtuivat ja missä tärkeysjärjestyksessä. Mikä oli näkyvillä käytännössä ja mikä ei? Millaiselta paikat ja asiat näyttivät? Miten maailma oli rakentunut siinä elävien silmissä? Ei ole itsestään selvää, että Nastolan yleinen henki ja olemus voidaan vangita historiankirjoihin niin elävästi kuin se on projektissa pystytty tekemään. Muistojen avulla projektilla on mahdollisuus Nastolan kollektiivisen kirjoittamattoman kulttuuriperinnön hahmottamiseen käsin kosketeltavaksi kokonaisuudeksi.
Muistitietoa käytettäessä olennaista on erottaa henkilökohtaiset muistot, kollektiiviset muistot sekä yleiset faktat. Muistojen luotettavuus on loppujen lopuksi heikko. Muistikuvat rakentuvat ihmisen sisäisen maailman mukaisiksi ja muokkautuvat helposti erilaisiin suuntiin uusien faktojen ilmaantuessa tai puitaessa asiaa toisen henkilön kanssa. Muisti on jatkuvasti elävä ja muuntuva kokonaisuus, jossa ihmisten olinpaikat tai olemukset muuntuvat yleisen maailmankuvan muuttuessa. Kuitenkin tämä ilmapiirin ja muistojen ymmärtäminen ja ottaminen osaksi historiikkia on tärkeää nastolalaisten oman äänen kuulumiseksi kirjaprojektissa. On väärin kirjoittaa yhteisön historiaa yhteisön ulkopuolelta. Ilman muistoista esiin poimittuja faktoja, jäisi tutkimuksesta pois valtava määrä olennaista tietoa Nastolasta. Todellinen Nastola on monimutkainen ja moniulotteinen maailma, johon perehtyminen vaatii aikaa. Ilman opastusta oikeaan suuntaan, saattaa tutkija vahingossa ohittaa asian, joka onkin Nastolalle tyypillinen.
Kaikki kerätyt pienet ja isommat tarinat ja muistot muodostavat yhdessä akateemisen historiantutkimuksen kanssa ”kokonaisen kertomuksen”. Tähän perustuvat historiallisen tutkimuksen tarinat, jotka vaihtelevat ja ovat erilaisia kuin pienet pisarat meressä. Vaan mikä on tarinan opetus? Minulle opetus on siitä asti, kun ensimmäisen tarinan pienenä tyttönä kuulin, ollut täysin sama: välttää muiden tekemät virheet. Aikuisena tarinoiden opetus on monimutkaisempi, mutta edelleen samankaltainen kuin lapsena: nähdä mistä tulemme, jotta näkisimme vähän eteenpäin.
Historiassa minua kiehtovat eniten tarinat: kertomukset menneisyyden seikkailuista ja menneistä maailmoista. Tarinoille yhteistä on se, että niillä kaikilla on jokin opetus. Nalle Puhin ja Nasun seikkaillessa pitkin kirjojen sivuja lapsi oppii tärkeitä asioita ystävyydestä ja välittämisestä. Kun aikuinen kuuntelee tarinaa historian tapahtumista, oletetaan automaattisesti, että tilanne on erilainen. Historiallisessa seminaarissa istuessaan aikuinen harvoin ajattelee kuuntelevansa tarinoita menneistä tapahtumista. Hän olettaa kuuntelevansa löyhästi yhteen sidottuja yksittäisiä faktoja. Mutta mitä muutakaan ne ovat kuin aikuisille suunnattuja kertomuksia rakentamassa kuvaa, ei lapsen tavoin mielikuvitusmaailmasta, vaan todellisesta menneestä maailmasta? Aikuisten tarinat ovat erilaisia ja ne muodostuvat sirpaleista, jotka jokaisen pään sisällä yhdistyvät ja saavat muodon. Mikä näissä aikuisten tarinoissa on se tärkeä oppiläksy, joka meidän pitäisi ymmärtää?
Olen seurannut läheltä Ville Eerolan kirjoittaman Nastolan historian neljännen osan muotoutumista tutkimusavustajan roolissa. Olennaista projektissa on sen rajautuminen lähimenneisyyteen sotien jälkeisestä ajasta vuoden 2016 alussa tapahtuneeseen kuntaliitokseen asti. Aikakauden läheisyys antaa historiantutkimukselle ainutlaatuisen mahdollisuuden – muistitiedon käytön osana tutkimusta. Projektissa on pyritty hyödyntämään tätä mahdollisuutta ja kerätty monin keinoin nastolalaisten muistoja. Projektin koordinaattori Sini Ojala on järjestänyt useita Minun Nastolan -muisteluiltoja, joissa on kerätty muistoja esimerkiksi Uudenkylän asevarikon räjähdyksestä 1965, vuonna 1975 järjestetyistä Mahtihäistä sekä vuonna 1973 kuvatusta Nastolalaisia -televisiosarjasta. Ojala on järjestänyt myös valokuvailtoja ja kuvan keinoin pyrkinyt kokoamaan paikallisten muistoja. Nastolasta kertova näyttely on kiertänyt ympäri entistä Nastolaa ja käväissyt jopa Lahden kaupunginkirjastolla. Olennaisia projektin kannalta ovat haastattelut. Haastatteluja on tehty runsaasti ja haastateltaviksi on pyritty löytämään edustajia aina seurakunnasta teollisuusryhmään ja karjalaisiin.
 |
| Minun Nastolani -muisteluilta tutkija Sini Ojalan johdattelemana Nastolan kirjastossa. Kuva Erkki Hämäläinen. |
Muistitiedon käyttö tutkimuksessa on hyvin monimutkaista. Toisaalta yksilöiden tarjoamat muistikuvat menneisyydestä ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta toisaalta ihmisen muisti on oikukas työväline. Ihmiset, joilla on ensi käden tietoa siitä, miten asiat ovat olleet ja menneet, ovat arvokas lisä tutkimusprojektille. On tärkeää, että aitoja muistoja ja kokemuksia kerätään niin kauan ja niin paljon kuin mahdollista, sillä kaikki tämä kerättävä aineisto on ainutlaatuista ja vähitellen katoamassa. Historiallisen miljöön hahmottaminen aikakauden ihmisten silmin avaa maailmaa eri tavoin kuin arkistoja selaamalla. Ihmisten näkemykset antavat autenttisen kuvan siitä, miten asiat tapahtuivat ja missä tärkeysjärjestyksessä. Mikä oli näkyvillä käytännössä ja mikä ei? Millaiselta paikat ja asiat näyttivät? Miten maailma oli rakentunut siinä elävien silmissä? Ei ole itsestään selvää, että Nastolan yleinen henki ja olemus voidaan vangita historiankirjoihin niin elävästi kuin se on projektissa pystytty tekemään. Muistojen avulla projektilla on mahdollisuus Nastolan kollektiivisen kirjoittamattoman kulttuuriperinnön hahmottamiseen käsin kosketeltavaksi kokonaisuudeksi.
 |
| Minun Nastolani näyttely on kiertänyt Nastolassa ja Lahdessa herättelemässä ihmisiä jakamaan muistitietoaan. Kuva Erkki Hämäläinen. |
Muistitietoa käytettäessä olennaista on erottaa henkilökohtaiset muistot, kollektiiviset muistot sekä yleiset faktat. Muistojen luotettavuus on loppujen lopuksi heikko. Muistikuvat rakentuvat ihmisen sisäisen maailman mukaisiksi ja muokkautuvat helposti erilaisiin suuntiin uusien faktojen ilmaantuessa tai puitaessa asiaa toisen henkilön kanssa. Muisti on jatkuvasti elävä ja muuntuva kokonaisuus, jossa ihmisten olinpaikat tai olemukset muuntuvat yleisen maailmankuvan muuttuessa. Kuitenkin tämä ilmapiirin ja muistojen ymmärtäminen ja ottaminen osaksi historiikkia on tärkeää nastolalaisten oman äänen kuulumiseksi kirjaprojektissa. On väärin kirjoittaa yhteisön historiaa yhteisön ulkopuolelta. Ilman muistoista esiin poimittuja faktoja, jäisi tutkimuksesta pois valtava määrä olennaista tietoa Nastolasta. Todellinen Nastola on monimutkainen ja moniulotteinen maailma, johon perehtyminen vaatii aikaa. Ilman opastusta oikeaan suuntaan, saattaa tutkija vahingossa ohittaa asian, joka onkin Nastolalle tyypillinen.
Kaikki kerätyt pienet ja isommat tarinat ja muistot muodostavat yhdessä akateemisen historiantutkimuksen kanssa ”kokonaisen kertomuksen”. Tähän perustuvat historiallisen tutkimuksen tarinat, jotka vaihtelevat ja ovat erilaisia kuin pienet pisarat meressä. Vaan mikä on tarinan opetus? Minulle opetus on siitä asti, kun ensimmäisen tarinan pienenä tyttönä kuulin, ollut täysin sama: välttää muiden tekemät virheet. Aikuisena tarinoiden opetus on monimutkaisempi, mutta edelleen samankaltainen kuin lapsena: nähdä mistä tulemme, jotta näkisimme vähän eteenpäin.
Kommentit
Lähetä kommentti