Poimintoja Urajärven kartanon Lilly von Heidemanin matkapäiväkirjoista

HENNA MERO, museoharjoittelija

Kiinnostuin ensimmäisen kerran Urajärven kartanosta ja sen historiasta jo pikkutyttönä. Muistan elävästi, kuinka osallistuin isovanhempieni kanssa opastetulle museokierrokselle ja kuinka kartanon asukkaiden paikoin hurjatkin kohtalot herättivät mielenkiintoni. Toki myös kartanon kummitustarinat jäivät nuoren tytön mieleen. Kukapa ei kummituksista innostuisi!

Myöhemmällä iällä sain mahdollisuuden tutustua itse lukuisiin muihin Urajärven kartanon tarinoihin opiskelujeni myötä. Kirjoitin myös Pro -gradu-tutkielmani Urajärven kartanon aatelisnaisesta Lilly von Heidemanista (1849–1917). Kartanon historia herää toden teolla henkiin, kun saa itse lukea, tutkia ja ihmetellä sen asukkaiden jälkeensä jättämää aineistoa.

Gradussani tutkin Lillyn elämänpiiriä, maailmankuvaa sekä identiteettejä. Tutkimustyötä varten kävin läpi Lillyn puheita, kirjeenvaihtoa ja keskeneräisiä muistelmia. Tutkin myös hänen matkapäiväkirjojaan ulkomaanmatkoilta. Matkapäiväkirjat osoittautuivat lopulta niin kiinnostaviksi, että ne nousivat tutkielmani keskiöön. Lillyn matkoista ja päiväkirjoista riittäisi niin paljon kerrottavaa, että aikaa siihen kuluisi helposti päivä jos toinenkin.

Mutta kuka sitten on tämä aatelisnainen kiinnostavien matkapäiväkirjojen takana?

Axelina Fredrika Amalia, eli Lilly von Heideman syntyi Urajärven kartanolla vuonna 1849. Hän oli yhteiskunnallisesti valveutunut naisasianainen sekä raittiusliikkeen ja lastenkasvatuksen puolestapuhuja. Hän eli Urajärven kartanolla kaksi vuotta nuoremman veljensä Hugon (1851–1915) kanssa koko elämänsä. Molemmat sisarukset pysyivät naimattomina ja he asuivat toisistaan erillään ainoastaan opiskeluaikoinaan. Luonnollisesti sisarukset myös matkustivat yhdessä.

Lilly von Heideman.
Kuva Museovirasto, Suomen Kansallismuseo,
Urajärven kartanon arkisto.

Museoviraston Urajärven kartanoa koskevasta aineistosta löytyy kolme Lilly von Heidemanin kirjoittamaa matkapäiväkirjaa. Kaksi niistä on kirjoitettu Euroopan matkoilta ja kolmas päiväkirja on peräisin Lähi-itään suuntautuneelta matkalta.

Ensimmäinen matkapäiväkirja on vuodelta 1901, jolloin sisarukset matkustivat junalla Pietariin, siitä edelleen Berliiniin, Dresdenistä Wieniin ja lopulta Italiaan saakka. Vuonna 1904 sisarukset lähtivät uudemman kerran matkalle Eurooppaan. Tällä kertaa reitti kulki Helsingistä vesiteitse Tallinnaan, josta he siirtyivät pikaisesti Szczecinin kautta Berliiniin ja Dresdeniin. Vuonna 1907 he tekivät kaikista pisimmän ulkomaanmatkansa, joka ylettyi aina Egyptiin ja Palestiinaan asti.

Ulkomaanmatkoja on ollut enemmänkin, mutta vain näistä matkoista on säilynyt Lillyn kirjoittamia matkapäiväkirjoja. Päiväkirjojen käsiala on paikoitellen yliviivattua ja suttuista lyijykynäjälkeä, mikä kertoo siitä, että päiväkirjaa on kirjoitettu ”tien päällä”. Matkapäiväkirja toimi Lillyllä dokumentoinnin välineenä, jotta hän itse muistaisi tapahtumat, ja voisi kertoa niistä myöhemmin myös muille.

Päiväkirjat ovat hyvin erilaiset johtuen matkakohteiden erilaisuudesta. Yksi Lähi-idän matkakohteista oli Egypti. Maa oli tuolloin läntisten maiden silmin miltei kehitysmaa, mutta sen tuhansia vuosia vanha historia veti eurooppalaisia puoleensa. Eurooppaan suuntautuneiden matkojen osalta Saksan keisarikunta sen sijaan edusti kulttuurin kehtoa ja edistystä, ja täten vierailut museoissa ja puistoissa olivat matkan suurinta antia.

Tämä yksinäisyyden ja kaipuun tunne kasvoi vain lisää kun Hugo, lähestyessämme Lahtea, sanoi: ”Nyt olemme sopivan lähellä kotia”. Koti – nyt ymmärsin ensinnäkin kuinka rakas se minulle oli, kuinka kaikki sen osat olivat kasvaneet sydämeeni – pienet koiratkin, jotka surusilmin katselivat pakattuja matkalaukkuja. ’Juuresi ovat siellä missä kehtosi on’ – 

Näin Lilly kuvailee vuoden 1901 matkapäiväkirjan alussa matkalle lähdön tuskaa ja alkavaa koti-ikävää. Monet nähtävyydet odottivat heitä Euroopassa, mutta lähtö tuntui haikealta, sillä he tulisivat olemaan monta viikkoa poissa kotoa.

Ulkomailla koti-ikävä väistyi kuitenkin hetkeksi, sillä nähtävää ja koettavaa riitti paljon. Berliiniin saapuessaan von Heidemanit majoittuivat Hotelli Kronprinziin, joka oli Lillyn mukaan erityisen hieno ja miellyttävä hotelli. Sisarukset aloittivat kaupungissa myös museokierrokset, joiden kohteena olivat muun muassa Altes- ja Neus museum. Matkan varrella ihastusta osakseen saivat erityisesti taulut ”Filip II valtaistuimellaan” sekä ”Jeesus parantaa sairaan lapsen”. Sisarukset matkustivat myös Dresdeniin, jossa Lilly näki Sikstuksen Madonnan:

Nyt saan nähdä paljon puhutun ja ihaillun Sixt. Madonnan. Minun täytyy tunnustaa, että kopiot eivät pysty kuvaamaan hänen ”taivaallista kauneuttaan”. […] Kaunis hän on, todella kaunis […] mutta mitään taivaallista kuningatarta en hänessä näe.

Museoiden lisäksi he kävivät Dresdenissä renessanssiajan linnassa, barokkityylisessä katolisessa kirkossa, sekä Sofian kirkossa, joista jälkimmäisen goottilainen torni teki suuren vaikutuksen Lillyyn. Monet historialliset kohteet kertovat sisarusten kiinnostuksesta historiaa sekä arkkitehtuuria kohtaan. Päiväkirjoista välittyy kuva Lillystä kultturellina ja ympäristöstään kiinnostuneena matkaajana.

Vuonna 1904 sisarukset suuntasivat jälleen Saksan keisarikuntaan. Kohteeksi valikoituivat muun muassa kolme vuotta aikaisemmin hyviksi todetut museot:

[…] lähdimme Altes Museumiin […] täällä näimme harvinaisen kauniin ja miellyttävän nuoren neidon, jonka hiusletti ylettyi polviin saakka! Hugo ihastui heti niin valtavasti, että me seurasimme tyttöä salista saliin. 

Sisarukset kävivät jälleen myös Neues Museumissa, jossa Hugo pääsi ihailemaan naiskauneutta, tosin tällä kertaa taulun muodossa:

[…] siellä Hugo vielä kerran sai riemun nähdä hänen kauniin punaisensa / nuori nainen oli nimittäin pukeutunut punaiseen / ja minä sain tarkastella suosikkejani: ”Kristus parantaa sairaan lapsen” ja suuri taulu Filip II:sta tuolillaan.

He tutustuivat arvatenkin myös uusiin kohteisiin, kuten Körnerin museoon Dresdenissä. Lilly mainitsee Theodor Körnerin olleen hänen nuoruutensa suosikkirunoilija: Ihailin häntä valtavasti runoilijana sekä ihmisenä. Hänen ennenaikainen kuolemansa isänmaan puolesta heitti hänen päälleen romanttisen hohteen. Lilly mainitsee Hugon jopa saaneen näppäillä muutaman soinnun hänen pianollaan. Wienissä sisarukset kävivät Kapusiinikirkossa ihastelemassa Maria Theresian ja hänen puolisonsa sarkofageja ja Salzburgiin suunnatessaan he tutustuivat Mozartin synnyinkotiin.

Vuonna 1907 sisarukset lähtivät pisimmälle matkalleen, joka vei heidät aina Lähi-itään saakka. He matkustivat Kööpenhaminalaisen Réen matkatoimiston mukana. Matkan aikana kirjoittamassaan matkapäiväkirjassa Lilly tuo erityisesti esiin yhteiskunnan epäkohtia, kuten köyhyyden ja naisten huonon aseman:

[…] Siellä ajelee hunnutettuja naisia aasin vetämissä rattaissa. Noiden pitkien rattaiden vierellä kulkee mies haaremiaan vartioiden. Mutta antaahan hän sentään silloin tällöin Herramme ilman ja tuulen leyhytellä naisparkoja. Muuan tuollainen haaremiaan kuljettava nauroi täydestä sydämestä, kun näki millä mielenkiinnolla katselimme hänen aarteenkärräystään.

Turistivalokuva Egyptistä.
Lilly istuu kuvan oikeassa reunassa aasin selässä, Hugo keskellä kamelin selässä.
Kuva Museovirasto, Suomen Kansallismuseo, Urajärven kartanon arkisto.

Egypti oli hyvin erilainen maa, kuin missä sisarukset olivat aiemmin matkustaneet. Heidän matkansa olivat aiemmin suuntautuneet pääasiallisesti Eurooppaan, eivätkä he tätä ennen olleet käyneet kertaakaan Lähi-idässä. Matkapäiväkirjasta voi huomata, kuinka hurjalta ympäröivä maailma saattoi turistin silmissä näyttää. Lilly korostaa oppaan läsnäolon merkitystä kuvaillessaan liikkumista pienessä kylässä: Oppaani piti minusta koko ajan huolta yrittäen parhaansa mukaan pysyttää loitommalla mies-, vaimo- ja lapsijoukon, joka kirkuen ja huutaen seurasi minua.

Matkan painopiste oli nähtävyyksissä sekä uskonnollisissa ja historiallisissa kohteissa. Sisarukset näkivät pyramideja, kuninkaiden laakson sekä esimerkiksi Luxorin temppelin, joista erityisesti jälkimmäinen teki Lillyyn suuren vaikutuksen: Illalla menimme katsomaan Luxorin temppeliä kuutamossa. Se oli komeinta ja mystisintä mitä koskaan olen nähnyt. Päiväkirjan mukaan he kävivät myös museossa, jossa he näkivät kastelulaitosten pienoismalleja.

Vaikka pitkä ulkomaanmatka aiheutti koti-ikävää, tuntui kotiin lähtö kuitenkin haikealta: Tämän kaiken jättää nyt hienoisella kaipauksella. Ja sitten nuo viihtyisät illat herrojen laulaessa. Harvoin, tuskin koskaan ennen olivat gluntit, ”Suomen laulu”, ”Rauhaisana järvi päilyy” ja ”Tuoll’ on mun kultani” kaikuneet Niilinhöyryn kannelta. 

Eurooppa ja Lähi-itä tarjosivat sisaruksille hienoja elämyksiä, mutta kotimaa pysyi kuitenkin aina tärkeimpänä. Tämän osoittaa myös seuraava lainaus:

Pimenee, tähdet loistavat Niilin yllä. Niiden mukana lähetin terveiset pieneen, nyt kinosten peitossa olevaan kotimaahan. Pian hohtavat siellä tuhannet timantit maaliskuisilla hangilla ensimmäisinä merkkeinä raikkaasta vihreydestä joka sinne saapuu. Suomen kevättä en tahtoisi vaihtaa koko etelän loistoon.


Urajärven kartanon vieraita puutarhaan kokoontuneina vuonna 1909.
Istumassa kolmas vasemmalta Lilly von Heideman, vieressä oikealla Hjalmar Frey,
hänen vieressään Hugo von Heideman. 
Kuva Edward Weidenbrück/Museovirasto, Suomen Kansallismuseo, Urajärven kartanon arkisto.

Kommentit

  1. Urajärven kartanoa ja sen asukkaita voi tosiaan tarkastella lukuisista näkökulmista. Kartano on sellainen kulttuurihistorian helmi, josta voi ammentaa loputtomasti elämyksiä ja tietoa entisajan elämästä. Suosittelen kaikille vierailua tässä kiehtovassa kartanomuseossa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti