Siirry pääsisältöön

"Sain kylmän sellin sekä kalterit" - lahtelaisten vankiloiden historiaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

Lahtelaiset ovat aika ajoin keränneet mainetta huonolla elämällään. Varsinkin 1800-luvun loppupuolen nopeasti kasvava taajama ruokki sosiaalisia ongelmia ja juurettomuuden aiheuttamia järjestyshäiriöitä. Meno yltyi välillä niin villiksi, että kruununvouti katsoi välttämättömäksi kutsua kasakat pitämään järjestystä yllä. Hokmannin tippa haisi ja puukko heilui erityisesti markkina-aikaan. ”Siellä saa usein nähdä, kuinka kasakat raastavat juopuneita äsken rakennettuun putkaan, joka ei ole mikään hauska katseltava”, kirjoitti paikallinen sanomalehti vuonna 1879.

Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Putka sijaitsi nykyisellä Alatorilla, Rauhankadun varressa. Mitään muuta Alatorilla ei silloin ollutkaan, vaan arestihuone seisoi yksinään savisella aukealla. Kun rakennusta muutama vuosi myöhemmin korjattiin, siitä tehtiin palovakuutushakemus. Asiakirjasta käy ilmi, että puinen arestihuone käsitti kolme selliä, kaksi kamaria kyökkeineen, ruokasäiliön sekä kyljessään olevan ulkorakennuksen, joka sisälsi kaluvajan, puuliiterin ja puuseen.

Kauppalassa toimi aluksi yksi poliisi, Alfred Fernelius nimeltään, pystyväksi mainittu ammattimies. Ferneliuksen jälkeen poliisiksi tuli puutarhurin tointakin kauppalassa hoitanut nahkurimestari Henrik Rautell, jonka silmien kerrottiin kiinnittyneen huligaaneihin kuin kotkan silmät saaliiseensa.

Kun kaupungintalo valmistui vuonna 1912, keskitettiin kaupungin julkiset toimet sinne. Vanha arestihuone purettiin. Vankila sijoitettiin kaupungintalon pohjakerrokseen yhdessä kirjaston, lukusalin ja palokunnan kanssa. Kaupungintalossa työskenteli myös raastuvanoikeus, joten poliisikamari oli luontevassa yhteydessään.

Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Ahtaat sellit oli varustettu pienen pienillä ikkunoilla, joista ei juuri liene päivä sisään paistanut. Kaupungintalon ulkoasuun ne sen sijaan antoivat oivallisen rakennustaiteellisen lisän: arkkitehti Eliel Saarinen suunnitteli korkean graniittimuurin kapeine holvi-ikkunoineen linnamaisen rakennuksen perustukseksi.

Kaupungintalo paloi syksyllä 1981. Sen jälkeen se korjattiin osin entistäen kaupungin keskushallinnon käyttöön. Vankilan tiloihin sijoitettiin talon ruokala. Professori Antti Nurmesniemi suunnitteli entiseen poliisikamariin ja putkaan leikkimieliset kalterikalusteet, ja sellien vanhat ovet jätettiin paikoilleen. Peltikuppien ja -mukien kolina Tyrmäksi nimetystä ravintolasta kuitenkin nyt puuttuu.

Vankila ja poliisitoimi siirtyivät vuonna 1973 kaupungintalolta Loviisankadun ja Salininkadun kulmassa sijaitsevaan uuteen virastotaloon. Se ei nelisen vuosikymmentä palveltuaan kuitenkaan enää vastaa nykyaikaisen poliisitoiminnan tarpeita. Huonokuntoinen talo aiotaan nyt purkaa ja mustamaijojen käyttöön rakennetut rampit poistetaan kadulta.

Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Poliisi on parhaillaan asettumassa uusiin tiloihinsa Hennalan varuskunnan entiseen ruokalarakennukseen. Se on korjattu huipputekniikalla varustetuksi, kulkureiteiltään tarkoin säännellyksi, vahvan muurin ympäröimäksi turvallisuuskoneeksi, jonka rakenne ei voi paljastua edes poliisin vanhoille tutuille.         

1920-luvulla Lahti oli yhtenä vaihtoehtona valtion pohtiessa uuden keskusvankilan sijaintia. Tarkoituksena oli perustaa se eteläiseen Suomeen, rautatien varteen, asutuskeskuksen ääreen. Keskusvankila päätettiin rakentaa Riihimäelle. Lahteen sijoitettiin sen sijaan varavankila. Se ei tosin sijainnut lainkaan tuolloisen Lahden kaupungin alueella, vaan Nastolan Ahtialassa. Varavankilalla oli kaksi sivuosastoa, toinen Nastolan Mäkelässä, toinen Heinolan pitäjän Vierumäellä. 

Syksyllä 1928 joukko Helsingin keskusvankilan ja Keravan nuorisovankilan vartijoita ja vankeja tuotiin Ahtialaan rakentamaan parakkeja. Varavankila perustettiin Lahden ja Heinolan välisen rautatien rakentamista varten. Vankeja käytettiin töihin, jotka eivät vaatineet ammattitaitoa, ja samalla saatiin tyhjennettyä vankiloita, jotka etenkin talvikausina täyttyivät äärimmilleen eivätkä voineet tarjota riittävästi työtä vangeille.

Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Myöhemmin vangit työskentelivät vielä Vierumäen urheiluopiston työmaalla. Varavankila lopetettiin vuonna 1935 opiston alkaessa valmistua. Sekä vartijoiden että vankien kerrotaan viihtyneen Paavo Nurmen, Matti Järvisen, Gunnar Bärlundin ja muiden opistossa harjoitelleiden urheilutähtien joukossa. Lisäksi vankeinhoito raportoi Vierumäen luonnonkauneuden vaikuttaneen vankien henkiseen ja fyysiseen terveydentilaan erityisen myönteisesti.

Kuvat ovat Lahden museoiden kesäkuussa 2018 tekemästä dokumentoinnista Loviisankadun poliisitalossa. 

Lähteet:
Hausen, Marika 1988. Lahden kaupungintalo. Kukkila.
”30 vankia ratatöihin Lahteen”, Lahti 6.9.1928.
”Lahden – Heinolan ratatyöt”, Lahti 16.8.1928.
”Lahden varavankila. Omalaatuinen yritys”. Vankeinhoito. Vankeinhoidollinen aikakauslehti. Helsinki 1936. 
Nieminen, Kaarlo 1920. Lahden kauppalan historia. Lahti.
Tupala, Unto 1994. Kun Lahti rakennettiin. Lahden ydinkeskustan rakentuminen kauppalan ajoista nykypäivään. Lahti.
”Uusia vankilasuunnitelmia”. Vankeinhoito. Vankeinhoidollinen aikakauslehti. Helsinki 1928. 
Valenko, Olli, ylivartija, Lahti. Suullinen tiedonanto 11.6.2018.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lahden kylän koulu - koulupojista taiteilijoihin

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Lahden kylän ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1871. Koulu oli yksityinen, yksi Lahden kartanon isännän August Fellmanin monista kansansivistyshankkeista. Kaksi vuotta myöhemmin koulu sai oman rakennuksen, ja se kunnallistettiin. Uusi koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien äärelle, pienelle mäennyppylälle, männikön suojaan. Paikka oli ihanteellinen koulurakennukselle: se oli hyväkuntoisen tien äärellä, tuulilta suojassa. Fellman antoi koululle tontin, ja talolliset velvoitettiin pystyttämään se päivätöinään lahjoittamistaan peruskivistä ja hirsistä. Koulupihaan tehtiin myös ulkorakennus opettajien lehmiä varten sekä käymälät, liiterit ja aitta.   Lahden kylässä oli näihin aikoihin vajaat 900 asukasta. He eivät olleet aluksi järin innostuneita uudesta opinahjosta, sillä koulunkäynnin arveltiin olevan haitaksi uskonnonharjoitukselle. Fellman houkutteli vanhempia lähettämään jälkikasvu kouluun lupaamalla puoli tynnyriä rukiita yhdestä, kaksi

Unohdettu kaunotar - Mäntsälän Hietasen kartano

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Hietasen kartanon historia alkaa Kuhlefelt-suvusta. Sen kantaisä oli saksalaisen kultasepän poika Detlof Siwers, joka lähti kotikaupungistaan Osnabrückistä, pestautui sotilaaksi Ruotsin armeijaan ja yleni lopulta everstiluutnantiksi. Rahvaan parista nousseelle saavutus oli merkittävä eikä kovin tavallinen. Hietasen kartano hallitsee mäellään pohjoismäntsäläläistä viljelysmaisemaa. Kuva oikean laidan ulkopuolella sijaitsee vanha puisto. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto/Tiina Rekola. Korkeat upseerit korotettiin yleensä säätyyn, ja kuningatar Kristiina aateloi Siwersin vuonna 1645 nimellä Kuhlefelt. Siwersin lapset käyttivät nimestä muotoa Kugelfelt, ja suvun aatelisvaakunassa onkin kaksi pulskaa tykinkuulaa nimen kunniaksi. Detlof Kuhlefelt sai rälssimaata Savitaipaleelta sekä Inkerinmaalta. Hän palveli sittemmin Pähkinälinnan päällikkönä ja kuoli siellä vuonna 1655. Hänellä oli puolisonsa, kauppiaan lesken Margareta Andersdotterin ka

Kasvun aika - lahtelaista kouluhistoriaa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija Nykyisen Lahden alueen kouluhistoria alkaa kolmesta 1870-luvulla perustetusta yksityisestä koulusta, Koiskalan kartanon, Lahden kartanon ja Seestan kartanon kouluista. Vuonna 1881 perustettiin vielä Mytäjäisten varikolle ruotsin- ja suomenkielinen koulu rautatieläisten lapsia varten. Kartanoiden ja patruunoiden yksityiset koulut olivat Suomessa yleisiä, mutta se, että mikään alueemme kouluista ei ollut yhteiskunnan hanke, oli tuiki harvinaista. Lahden kartanon isännän August Fellmanin perustama koulu kunnallistettiin ja se sai oman koulutalon vuonna 1873. Koulu rakennettiin Ylisen Viipurintien varrelle, männikköiselle mäennyppylälle. Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksista lähtien esivalta oli kaitsenut paitsi opetusta myös koulurakennuksia, niiden sijoitusta ja rakentamistapaa. Fellmanin lahjoittama tontti ja rakennus täyttivät määräykset: koulu näkyi kauas, mutta oli tuulten ulottumattomissa, hyväkuntoisen tien varrella, ja sen ympäristössä oli rii