Elämää Lahdessa – Launeen pikkulastenkoti

SARI KAINULAINEN, kokoelmapäällikkö

Sinä elämä, annoit minulle
tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.
Minun tehtäväni on
tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen minä itseni,
vielä pienemmäksi,
kuin tämä vastasyntynyt.

- Eeva-Liisa Kantola –

Lahden pikkulastenkoti perustettiin vuonna 1946 Lahden Jalkarannan kaupunginosaan. Nimensä mukaisesti siellä hoidettiin alle kaksivuotiaita lapsia, joista oma perhe ei voinut huolehtia. Aluksi lastenkoti oli mitoitettu kahdelletoista lapselle, mutta kun se siirtyi vuonna 1956 Launeen lastentaloon, paikkoja oli jo kolmellekymmenelle. Näiden lisäksi siellä oli ylipaikoilla vammaisia lapsia ja yli kaksivuotiaita, jotka jonottivat perheeseen tai vanhemmille lapsille tarkoitettuun lastenkotiin. 1960-luvun lopussa valmistui Ronnin keskuslaitos, jonne kehitysvammaiset lapset siirrettiin.

Lahden ensimmäinen pikkulastenkoti Jalkarannassa.
Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Launeen lastentalossa oli pikkulastenkodin lisäksi myös lasten päiväkoti, neuvola, johtajattaren asunto sekä hoitajien asuntoja.

Arkkitehti Erik Castrénin suunnittelema Launeen lastentalon valmistui 1956.
 Kuva otettu Salpausselän kisojen aikaan 1962.
Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Lastenkoti oli 1960–1970-luvuilla jakaantunut kahteen osaan, toisessa päässä oli makuuhuoneet noin parillekymmenelle 1-2 vuotiaalle ja toisessa päässä kymmenkunnalle alle vuoden ikäiselle vauvalle. Henkilökunta oli jakautunut näihin talon osastoihin. Työ oli vuorotyötä. Kello 20 alkaen yön yli kaikista lapsista vastasi vain yksi hoitaja. Hän aloitti työvuoronsa pienten vauvojen pulloruokinnalla, jota kesti iltakymmeneen. Vastasyntyneille vauvoille saatiin kaupunginsairaalasta äidinmaitoa, vähän isommille hoitajat keittivät talon ”maitokeittiössä” puolimaitoa, jossa oli puolet kauralientä ja puolet maitoa sekä vielä isommille 2/3 maitoa, joka valmistettiin vehnäjauhosta ja maidosta. Yöhoitaja ehti keittää ja steriloida lasiset tuttipullot ennen kun vauvat heräsivät uudelleen syötölle klo 1 yöllä. Yökkö keitti yöllä jossain välissä myös aamuvellin lapsille.

Lapset syömässä. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Aamulla ensimmäiset 1-2 vuotiaista nostettiin päivähuoneen pöydän ääreen velliä syömään. Kun päivävuorolainen tuli töihin puoli seitsemältä hän ruokki loput lapset. Sitten lapset nostettiin leikkikehään, jossa heidät istutettiin ”keijalle” tarpeilleen. Vilkkaimmat sidottiin leikkikehään kiinni valjailla.

Lapset potalla. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Lastentalossa oli oma keittäjä ja keittiö, josta ruoka meni sekä pikkulastenkotiin että päiväkotiin. Osa hoitajista kävi syömässä omassa ruokasalissa, osa söi lasten kanssa ja opetti ja ohjasi samalla lapsia ruokailussa.

Lapset kannettiin päiväunille ulos talon pitkälle parvekkeelle. Siellä he nukkuivat kukin omassa vuoteissaan ja makuupusseissaan kangasvöillä sänkyyn sidottuina. Pienet vauvat nukutettiin lastenvaunuissa.

Lapsia päiväunilla. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

1950-luvun lopussa hoitajat olivat valkoisissa hoitajan puvuissa ja päähineissä, aluksi jopa lastenhoitajan merkki rintataskussa. Sittemmin käyttöön tulivat värikkäämmät mekot, mikä oli lapsillekin kotoisempaa.

Lastenkodin laitosapulainen valmisti muiden töidensä ohella myös lasten vuodevaatteet ja asut. Lasten vaatteita varten ostettiin värikkäitä kankaita, joista ommeltiin samalla kaavalla monen värisiä nuttuja ja mekkoja. Myös muut hoitajat saattoivat ehtiessään neuloa ja ommella vaatteita. 1970-luvulta lähtien lastenkotiinkin alettiin ostaa enenevässä määrin valmisvaatteita, kun ne muutoinkin yleistyivät.

Lapsia leikeissä. Kuva  Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Välillä lastenkodissa pidettiin ristiäisiä, joissa kastettiin yleensä usea lapsi kerralla. Koska osalla lapsista ei ollut lainkaan omaisia, hoitajat keksivät nimetkin lapsille ja olivat heidän kummeinaan. Toisinaan hoitajan ja kummilapsen välille saattoi kehittyä elinikäinen suhde.

Kastetilaisuus. Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

1950-luvun lopulla Launeen pikkulastenkodissa aloittanut ja siellä koko työuransa tehnyt hoitaja Kirsti Aro teki kolmen viikon periodityötä koko uransa. Periodi tarkoitti työviikon jakautumista ilta- ja aamuvuoroihin ja ”pätkäpäivään”, jolloin työskenneltiin neljä tuntia aamupäivällä ja neljä tuntia iltapäivällä, kello 19 asti. Erityisen hankala pätkäpäiväjärjestely oli silloin kun rouva Arolla oli 1960-luvulla omat pienet lapset kotona. Hän joutui noina päivinä palkkaamaan kotiinsa muutamaksi tunniksi hoitajan lapsilleen. Äitiyslomaa hän sai yhteensä kolme kuukautta, kuusi viikkoa ennen ja kuusi viikkoa jälkeen synnytyksen.

Hoitotyön kannalta erityisesti yövuorot olivat vaikeita, kun yöhoitaja vastasi yksin kaikista lapsista. Lisäksi joskus poliisi saattoi tuoda lastenkotiin yöllä lapsen, jolla oli tullut kotona vaikea tilanne.
Sosiaalitoimen lastenvalvoja korosti pikkulastenkodin hoitajille, että te hoidatte lapset ja hän hoitaa kirjalliset asiat. Hoitajat eivät siis tienneet lasten taustoja eikä sitä, minne lapset päätyivät pikkulastenkodista. Kun äiti luovutti lapsen 1950–1960-luvulla pois, ei hänkään tiennyt tämän jatkosta.

Kun raskauden keskeytys sosiaalisin perustein tuli vuonna 1970 lailliseksi, lastenkodeissa hoidettujen lasten määrä selvästi väheni. Tätä ennen lastenkotiin sijoittamisen taustalla oli usein tahaton raskaus ja vanhempien sosiaalinen tai taloudellinen kyvyttömyys huolehtia suunnittelemattomasti syntyneestä lapsestaan. Samaan aikaan aborttilain muutoksen kanssa myös Lahdessa lisääntyi tarve saada kunnallinen hoitopaikka vuorotyössä olevien vanhempien lapsille ja Launeen pikkulastenkodin yhteyteen perustettiin vuoropäiväkoti.

Seuraavilla vuosikymmenillä lastenkotiin päätymisen taustalla olivat yhä useammin perheen päihdeongelmat. Huostaan otettuja lapsia siirtyi lastenkodista paitsi adoptoitaviksi myös sijaisperheisiin, joista lapset saattoivat oman perheen tilanteen parannuttua palata alkuperäiseen kotiinsa. Tämä vaikutti myös hoitotyöhön, jossa huomioitiin entistä painokkaammin koko perheen tukeminen.

Joiltain vanhemmilta oli otettu jo useampi lapsi huostaan ja osa vanhemmista laiminlöi säännöllisiä tapaamisia. Pikkulastenkodin pitkäaikainen hoitaja, sosiaalikasvattaja Soile Virtanen toteaa kuitenkin, että olipa perheen tilanne miten heikko tahansa, oli vanhemmuutta kuitenkin aina jonkun verran jäljellä. Hän koki hyvin tärkeäksi vaalia lapsen mielikuvaa vanhemmista, keskustelemalla heistä lapsen kanssa ja kuvien avulla. ”Usein laitoin vanhempien kuvan kontaktimuoviin ja kuva oli lapsella mukana, kun hän meni nukkumaan ja muulloinkin, kun ikävä yllätti. Niiden vanhempien kohdalla, jotka kävivät harvakseltaan tapaamassa lastaan, koetin huolehtia, että käynnit olisivat säännöllisiä ja toteutuisivat suunnitelman mukaan, ettei lapsi kokisi pettymyksiä. Aina tämä ei toteutunut.”

Pikkulastenkoti toimi Lahdessa eri osoitteissa ja hieman eri paikkaluvuilla 71 vuotta, kunnes sen toiminta lakkautettiin vuonna 2017. Toiminnan keskeisenä tavoitteena oli kaikkien toimintavuosikymmenten aikana antaa lapsille kokonaisvaltainen hoito ja kasvatus, turvallinen kasvuympäristö, hellyyttä ja turvaa.

Kuukauden ilmiö Historiallisella museolla. Kuva Sari Kainulainen.

Lahden kaupunginmuseon kulttuurihistorialliseen kokoelmaan saatiin vuoden 2017 lopussa lahjoitukset, joissa on Lahden pikkulastenkodissa käytettyjä esineitä sekä valokuvakokonaisuus pikkulastenkodin toiminnasta. Kuvassa on Lahden historiallisen museon Kuukauden esine –vitriini kesäkuulta 2018.

Teksti perustuu lastenhoitaja Kirsti Aron ja sosiaalikasvattaja Soile Virtasen haastatteluihin sekä Lahden pikkulastenkodin toimintakertomuksiin.