17.5.2018

Unohdettu kaunotar - Mäntsälän Hietasen kartano

Hietasen kartanon historia alkaa Kuhlefelt-suvusta. Sen kantaisä oli saksalaisen kultasepän poika Detlof Siwers, joka lähti kotikaupungistaan Osnabrückistä, pestautui sotilaaksi Ruotsin armeijaan ja yleni lopulta everstiluutnantiksi. Rahvaan parista nousseelle saavutus oli merkittävä eikä kovin tavallinen.

Hietasen kartano hallitsee mäellään pohjoismäntsäläläistä viljelysmaisemaa.
Kuva oikean laidan ulkopuolella sijaitsee vanha puisto. Kuva: Lahden
kaupunginmuseon kuva-arkisto/Tiina Rekola.

Korkeat upseerit korotettiin yleensä säätyyn, ja kuningatar Kristiina aateloi Siwersin vuonna 1645 nimellä Kuhlefelt. Siwersin lapset käyttivät nimestä muotoa Kugelfelt, ja suvun aatelisvaakunassa onkin kaksi pulskaa tykinkuulaa nimen kunniaksi. Detlof Kuhlefelt sai rälssimaata Savitaipaleelta sekä Inkerinmaalta. Hän palveli sittemmin Pähkinälinnan päällikkönä ja kuoli siellä vuonna 1655. Hänellä oli puolisonsa, kauppiaan lesken Margareta Andersdotterin kanssa kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.

Detlof Siwersin vanhemman pojan kerrotaan olleen mielenvikainen, nuoremman murhaaja. Pojanpojan, Detlof Herman Kuhlefeltin kohtalo oli valoisampi; vuonna 1703 hän nai ratsumestarin tyttären Helena Horn af Rantzienin, jonka suvun kartanot Mäntsälässä, Hautjärvi ja Hermanonkimaa, siirtyivät avioliiton myötä hänen omistukseensa. Kuhlefeltien lähes kaksisataavuotinen kausi Hautjärven kartanossa alkoi.

Kartano oli varaton, vaikka herrasväen sanottiin eläneen raittiina ja Herran pelossa. Miehensä kuoltua Helena-rouva joutui anomaan elatusta kruunulta. Detlof Herman Kuhlefeltin ainoa aikuiseksi elänyt lapsi Georg Reinhold palveli sukunsa perinteiden mukaisesti armeijassa, mutta erosi sieltä vuonna 1748 antautuakseen tilustensa hoitamiselle. Hän perusti Hautjärvelle ensin kotitarvesahan, mutta laajensi sitä liikekumppaneidensa kanssa niin, että laitoksessa oli lopulta kaksi kymmenteräistä raamia. Tavoitteena oli jopa sahapuun vienti.

1700-luku oli suomalaisen puutarha- ja puistokulttuurin yleistymisen aikaa.
Hietasen puistosuunnitelma vaikuttaa olleen varsin kunnianhimoinen tekolampineen
 ja -saarineen. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto / Tiina Rekola.

Georg Reinhold Kuhlefelt jakoi maansa kahdelle pojalleen, Henrik Johanille, joka jäi vanhaan kartanoon, sekä Detlof Gustaville, joka rakennutti Hietasen kartanon. Yksikerroksinen, aluksi suhteellisen vaatimaton päärakennus nousi komealle mäelle viitisen kilometriä vanhasta kartanokeskuksesta etelään. Kartanon nykyisen omistajan tutkimusten mukaan tämä tapahtui 1770-luvun puolivälissä. Muutamaa vuotta myöhemmin rakennusta jatkettiin kummastakin päästään ja siihen lisättiin kuisti. Kartanokeskuksen länsipuoleinen maisemapuisto tekolampineen ja -saarineen pantiin alulle. Detlof Gustav Kuhlefelt lienee ryhtynyt myös polttamaan tervaa, koska alueelta on löytynyt tervanpolttouunin jäännökset. 

Työt keskeytyivät Detlof Gustav Kuhlefeltin kuolemaan 1791. Samalla päättyi Hautjärven sahan toiminta. Vainaja oli vain 48-vuotias, ja kuolinsyyksi ilmoitettiin riutumus. Arvailuksi jää, johtuiko sairaus lapsettomaksi osoittautuneesta avioliitosta. Se oli solmittu samoihin aikoihin kartanon perustamisen kanssa. Viisi vuotta myöhemmin leski luovutti kartanon miehensä sisaren pojalle, vänrikki Karl Reinhold Krakaulle. Tämä oli veloissa ja luopuikin pian Hietasesta. Detlof Gustav Kuhlefeltin veli Henrik Johan osti Hietasen itselleen vuonna 1805 ja yhdisti sen vanhaan Hautjärveen. Hän rakennutti Hautjärvelle uuden päärakennuksen, ja tilan painopiste siirtyi sinne.

Hietasen lyhyt kukoistuskausi oli nyt ohi, vaikka siellä ajoittain asuttiin. Hietanen säilyi Kuhlefelt-suvun omistuksessa vielä vuoteen 1888, jolloin Hautjärven kartano kokonaisuudessaan päätyi pahasti velkaantuneena pois säätyläisomistuksesta.

Hautjärveläisiä lapsia kiertokoulussa Hietasen kartanon kuistin edessä 1900-luvun alussa.
Kuva: Finna/Vihtori Paloniemi/Mäntsälän museotoimi.

Hietanen jäi unohduksiin, eikä sitä kirjattu Mäntsälässä 1900-luvun lopulla laadittuihin rakennusinventointeihinkaan. Päärakennuksessa asuttiin ja sitä korjattiinkin ajoittain, mutta Ruususen kaksisataavuotinen uni päättyi vasta 2013, kun kartanon uusi omistaja aloitti päärakennuksen entistämis- ja korjaustyöt sekä sattumalta löytämänsä maisemapuutarhan raivauksen.

Päärakennuksen katto on nyt korjattu, ja näin on turvattu talon tulevaisuus. Ulkoseinistä hävinnyt rappaus on suunnitteilla palauttaa, samoin eräitä suljettuja ikkuna-aukkoja. Kartanon sisätiloista on paljastunut aarteita: vuosikymmenten aikana kertyneitä tapettikerroksia, joista voi lukea 1800- ja 1900-luvun sisustusmuoteja. Puutarhan tekolampea koristavat jo kaarisillat, ja istutustyöt ovat hyvällä alulla.

Hietasen seinistä löytyy monien aikakausien tyyli-ihanteita ja eri sisustajien mieltymyksiä.
Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto/Tiina Rekola.

Laiminlyöty kaunotar on kohentunut ja elpynyt. Jo vuonna 2015 Hietasen kartano oli valmis liitettäväksi Uudenmaan maakunnallisesti arvokkaiden kohteiden luetteloon.


Lähteet:
Carpelan, Tor 1958. Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna. Andra bandet H–R. Helsingfors.
Oksanen, Eeva-Liisa 1991. ”Mäntsälän historia Ruotsin vallan aikana”. Mäntsälän historia I. Jyväskylä.
Pylkkänen, Ali 1991. ”Hämeen Jalkaväkirykmentin ja Hämeen–Uudenmaan Ratsuväkirykmentin vuoden 1641 päällystön palvelusura”. Sotahistoriallinen aikakauskirja 10/1991.
Rosenberg, Antti 1993. ”Väestö Suomen sodasta itsenäisyyden ajan alkuun”. Mäntsälän historia II. Jyväskylä.
Suomen kartanot ja suurtilat. Toim. Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander. Helsinki 1939.
Suvanto Seppo & Mäkelä-Alitalo, Anneli 2004. ”Horn”. Suomen kansallisbibliografia 4. Päätoim. Matti Klinge. Hämeenlinna. 
www.hietais.fi
www.runeberg.org. Frälsesläkter i Finland intill Stora ofreden


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti