HANNU TAKALA, tutkimuspäällikkö
Tätä kirjoitettaessa (15.4.2018) on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Punakaartin miehittämässä Lahdessa toteutettiin yleinen liikekannallepano, eli kaikki 16–55 vuotiaat miehet määrättiin Punakaartiin poliittisesta kannasta tai mielipiteestä riippumatta.
Saksalaiset olivat jo tuolloin nousseet maihin Loviisassa ja lähestyivät Lahtea. Tampere oli menetetty ja Länsi-Suomesta lähteneiden punapakolaisten karavaani kulki kaupungin halki kohti itää. Tässä tilanteessa Punakaarti toteutti siis pakko-oton, jolla se täydensi rivejään.
Itse kuulun juuri ja juuri siihen ikäryhmään, joka sata vuotta sitten olisi pakolla otettu punakaartiin ja olen monta kertaa miettinyt, mitä itse tai lähipiirini olisi tuolloin miettinyt.
Ensimmäisenä en olisi tietenkään voinut uskoa ilmoitusta todeksi. Kuinka punakaarti voi väkisin ottaa ketään riveihinsä tutkimatta ensi motivaatiota, luotettavuutta tai poliittista kantaa?
Toiseksi olisi mieleeni tullut punakaartin epätoivo, jos se ei enää saa sotilaita muuten kuin pakottamalla. Toisaalta mieleeni olisi muistunut, että olivathan valkoiset jo toteuttaneet yleisen asevelvollisuuden valloittamillaan alueilla, joten ei tilanne Lahdessa olisikaan niin ennen kuulumaton. Vanha sanonta siitä, että ”kenellä vielä voi suussa sulaa” kelpaa sotimaan, näyttäisi siis pitävän paikkansa.
Kolmanneksi olisin miettinyt itseni ja läheisteni tilannetta. Mitä minulle kävisi: kuolisinko vai selviäisinkö sodasta hengissä? Jos joutuisiin valkoisten vangiksi, mitä minulle, pako-otetulle silloin tapahtuisi? Jos punaiset sittenkin voittaisivat, mitä sitten tapahtuisi? Vai joutuisinko muiden pakolaisten mukana Venäjälle, ja mitä siellä tapahtuisi? Mitä omaiseni ja läheiseni tekisivät ja miltä kohtaloni heistä tuntuisi?
Pää täynnä sekavia ajatuksia ja sydän kylmänä olisin siis sata vuotta sitten tuijottanut lyhtypylvääseen kiinnitettyä määräystä, tietämättä mitä on tulossa.
Pakko-oton jälkeen tapahtumat etenivät Lahden seudulla nopeasti. Saksalaiset valtasivat Orimattilan Pennalan 18.4. ja Lahden 19.–20.4. Seuraavat kymmenen päivää taistelut riehuivat Lahden länsipuolen harjukukkuloilla, kunnes punaiset antautuivat vapun päivänä.
Lahtelaiset punakaartilaiset, myös pakolla värvätyt, pakenivat sodan loppuvaiheessa suureksi osaksi Kaakkois-Suomeen, jossa tulivat vangituiksi. Sodan päätyttyä Hennalan kasarmeille koottiin yli 10 000 punavankia epäinhimillisiin oloihin. Hennala suljettiin syksyllä 1919, jolloin viimeinen konkreettinen muisto sodasta katosi Lahdesta. Sadan vuoden jälkeen sodasta muistuttavat kaupunkikuvassa muutamat sota-aikaiset rakennukset, muistomerkit ja patsaat, haudat sekä taistelupaikkojen poterot ja juoksuhaudat. Niihin tutustumalla on yhä mahdollista kosketus sadan vuoden takaisiin tapahtumiin.
Lahden museot toteuttaa 16.–26.4.2018 sisällissodan muistoviikot, joiden aikana on useita luentoja sekä opastettuja kävelyjä. Ohjelmaan voit tutustua Lahden museoiden sivuilla.
Tätä kirjoitettaessa (15.4.2018) on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Punakaartin miehittämässä Lahdessa toteutettiin yleinen liikekannallepano, eli kaikki 16–55 vuotiaat miehet määrättiin Punakaartiin poliittisesta kannasta tai mielipiteestä riippumatta.
Saksalaiset olivat jo tuolloin nousseet maihin Loviisassa ja lähestyivät Lahtea. Tampere oli menetetty ja Länsi-Suomesta lähteneiden punapakolaisten karavaani kulki kaupungin halki kohti itää. Tässä tilanteessa Punakaarti toteutti siis pakko-oton, jolla se täydensi rivejään.
 |
| Kuva Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. |
Ensimmäisenä en olisi tietenkään voinut uskoa ilmoitusta todeksi. Kuinka punakaarti voi väkisin ottaa ketään riveihinsä tutkimatta ensi motivaatiota, luotettavuutta tai poliittista kantaa?
Toiseksi olisi mieleeni tullut punakaartin epätoivo, jos se ei enää saa sotilaita muuten kuin pakottamalla. Toisaalta mieleeni olisi muistunut, että olivathan valkoiset jo toteuttaneet yleisen asevelvollisuuden valloittamillaan alueilla, joten ei tilanne Lahdessa olisikaan niin ennen kuulumaton. Vanha sanonta siitä, että ”kenellä vielä voi suussa sulaa” kelpaa sotimaan, näyttäisi siis pitävän paikkansa.
Kolmanneksi olisin miettinyt itseni ja läheisteni tilannetta. Mitä minulle kävisi: kuolisinko vai selviäisinkö sodasta hengissä? Jos joutuisiin valkoisten vangiksi, mitä minulle, pako-otetulle silloin tapahtuisi? Jos punaiset sittenkin voittaisivat, mitä sitten tapahtuisi? Vai joutuisinko muiden pakolaisten mukana Venäjälle, ja mitä siellä tapahtuisi? Mitä omaiseni ja läheiseni tekisivät ja miltä kohtaloni heistä tuntuisi?
Pää täynnä sekavia ajatuksia ja sydän kylmänä olisin siis sata vuotta sitten tuijottanut lyhtypylvääseen kiinnitettyä määräystä, tietämättä mitä on tulossa.
Pakko-oton jälkeen tapahtumat etenivät Lahden seudulla nopeasti. Saksalaiset valtasivat Orimattilan Pennalan 18.4. ja Lahden 19.–20.4. Seuraavat kymmenen päivää taistelut riehuivat Lahden länsipuolen harjukukkuloilla, kunnes punaiset antautuivat vapun päivänä.
Lahtelaiset punakaartilaiset, myös pakolla värvätyt, pakenivat sodan loppuvaiheessa suureksi osaksi Kaakkois-Suomeen, jossa tulivat vangituiksi. Sodan päätyttyä Hennalan kasarmeille koottiin yli 10 000 punavankia epäinhimillisiin oloihin. Hennala suljettiin syksyllä 1919, jolloin viimeinen konkreettinen muisto sodasta katosi Lahdesta. Sadan vuoden jälkeen sodasta muistuttavat kaupunkikuvassa muutamat sota-aikaiset rakennukset, muistomerkit ja patsaat, haudat sekä taistelupaikkojen poterot ja juoksuhaudat. Niihin tutustumalla on yhä mahdollista kosketus sadan vuoden takaisiin tapahtumiin.
Lahden museot toteuttaa 16.–26.4.2018 sisällissodan muistoviikot, joiden aikana on useita luentoja sekä opastettuja kävelyjä. Ohjelmaan voit tutustua Lahden museoiden sivuilla.
Kommentit
Lähetä kommentti