PIRITTA HÄKÄLÄ, tutkija
Joulukuussa 2016 Lahden kaupunginmuseolle tuli ilmoitus Lahdessa Viuhan luonnonsuojelualueella sijaitsevasta isosta kaivannosta, jota pidettiin mahdollisena sudenkuoppana. Kesällä museon arkeologit kävivät paikalla ja löysivät sieltä ison kuopan, jonka syvyys on 1,7 metriä leveyden vaihdellessa yläosan viidestä metristä pohjan vajaaseen kolmeen metriin. Kuoppa on alkujaan ollut selkeästi syvempi, sillä kuopan reunat ovat ajan saatossa jonkin verran sortuneet ja täyttäneet pohjaa. Kaivannon pohjalta tai reunoilta ei havaittu merkkejä säilyneistä puurakenteista. Maaperä on alueella helposti kaivettavaa hiekkaa, minkä ovat huomanneet myös alueella nykyisin asustelevat metsäneläimet – kaivannon pohjalla on nimittäin supikoiran, mäyrän tai ketun pesäkolon suuaukko. Sijaintinsa ja kokonsa perusteella kaivantoa voi täydellä syyllä pitää sudenkuoppana, mihin viittaa myös ilmoittajan mainitsema paikannimi Sudenkangas. Tosin itse emme ole vielä löytäneet alueesta sellaista karttaa, jossa tällainen paikannimi esiintyy.
Sudenkuopalla tarkoitetaan suden pyynnissä käytettyä maahan kaivettua ansakuoppaa. Varhaisimmat kirjalliset tiedot sudenkuopista Suomessa ovat 1400-luvulta ja yleisintä niiden käyttö on ollut 1800-luvulla, jolloin niitä esimerkiksi Hämeessä on ollut lähes kaksi sataa. Kuopat ovat olleet neliömäisiä tai pyöreitä, ja niiden syvyys on ollut kolmisen metriä leveyden vaihdellessa viiden ja kuuden metrin välillä. Kaivannot vuorattiin joko halkaistuilla puilla tai kivillä. Vuorauksen tarkoituksena oli estää sutta kiipeämästä kuopasta ylös. Joissain tapauksissa kuopan suuaukon ympärille kiinnitettiin teroitettuja puita eräänlaiseksi kaulukseksi, jolla myös pyrittiin estämään suden poispääsy. Valmis kuoppa peitettiin oksista ja havuista tehdyllä kevyellä katteella. Joskus saatettiin käyttää myös puusta tehtyä saranallista kantta, joka pyörähti ympäri kun susi astui sen päälle. Kuoppaan susi yritettiin saada houkutuseläimen avulla. Kuopan keskelle tai reunalle pystytettiin paalu, jonka päälle asetettiin lava tai häkki, johon syöttinä käytetty eläin laitettiin. Houkutuseläiminä käytettiin esimerkiksi ankkoja, kissoja ja koiria.
Kirjallisissa lähteissä Hollolan pitäjässä mainitaan 1800-luvun alussa olleen 12 sudenkuoppaa sekä neljä sudentarhaa, ja pitäjässä mainitaan tällöin tapetun 130 sutta. Määrää voi verrata tietoon, jonka mukaan 1858–1862 koko Suomessa ilmoitettiin tapetun 3428 sutta. Tähän lukuun voi puolestaan verrata nykyiseen arvioon susien määrästä, joka on noin 150–180 yksilöä. Kaiken kaikkiaan sudenkuopat ovat olleet tehokas ja taloudellinen tapa susikannan pienentämiseen varsinkin, kun petoeläinten surmaamisesta on maksettu joissain tapauksissa erillistä tapporahaa.
Susikuopan rakentaminen oli kylän tai useamman talon hanke, ja usein sellainen kaivettiin lähelle asutusta helppojen yhteyksien päähän tai jopa tien varteen. Viuhankin sudenkuoppa sijaitsee lähellä tietä, joka on kulkenut Ahtialan kylästä Kukkilan ja Paimelan kautta Asikkalan Anianpeltoon. Viuhan Sudenkuopalta on ollut matkaa lähimpään kylään, Ahtialaan, noin kaksi ja puoli kilometriä.
Sudenkuopat ovat lähtökohtaisesti lain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Museoviraston ylläpitämään muinaisjäännösrekisteriin on tällä hetkellä merkitty kaikkiaan 19 sudenkuoppaa, joista kolme on Päijät-Hämeessä. Viuhan kuopan lisäksi sudenkuoppia on Hollolassa ja Orimattilassa. Muinaisjäännösrekisterissä oleva sudenkuoppien lukumäärä ei tietenkään vastaa metsissämme edelleen näkyvien sudenkuoppien määrää. Yksinkertaisella netin kuvahaullakin tulee esille useita susikuoppia myös täältä Päijät-Hämeestä.
Kansanperinteen tarinoissa ja sanonnoissa susi edustaa usein pahaa. Joulunajan tarinaperinteessä sudella ja muilla pedoilla on peloteltu Tapaninpäivän ajoihin liittyvissä tavoissa. Heinolasta on tallennettu seuraava ”Tapanin laulun” osa:
Täst on karhu kaurat syönny
Rutto ruumenet rulassu.
Susi sun lehmäs syököön
Karhu hevoses kaatakoon
Korppi luillas ronkkikoon
Harakka ikkunallas hassikoon.
Sontas soraks muuttukoon
Peltos peiposia kasvakoon
Honkas lepäks muuttukoon
Niittus muroks muuttukoon.
Näin toivotettiin niille, jotka eivät Tapaninajelijoille antaneet suuhunpantavaa, esimerkiksi olutta tai viinaryyppyä. Vauhdikasta Tapaninpäivää odotellessa!
Kirjallisuutta:
Nieminen, Kaarlo 1920. Lahden kauppalan historia. Lahti.
Peltonen, Jukka 2000. Ansapolulla. Suomen metsästysmuseon julkaisuja 7.
Sirelius, Uuno Taavi 1919. Suomen kansanomaista kulttuuria I. Helsinki.
Sorvali, Eetu 2017. Lahti. Raportti arkeologisista tarkastuksista 4.7.2017. Lahden kaupunginmuseon arkisto.
Suomen kansan vanhat runot, Suomalaisen kirjallisuuden seura
Suurpedot.fi, Metsähallitus
Joulukuussa 2016 Lahden kaupunginmuseolle tuli ilmoitus Lahdessa Viuhan luonnonsuojelualueella sijaitsevasta isosta kaivannosta, jota pidettiin mahdollisena sudenkuoppana. Kesällä museon arkeologit kävivät paikalla ja löysivät sieltä ison kuopan, jonka syvyys on 1,7 metriä leveyden vaihdellessa yläosan viidestä metristä pohjan vajaaseen kolmeen metriin. Kuoppa on alkujaan ollut selkeästi syvempi, sillä kuopan reunat ovat ajan saatossa jonkin verran sortuneet ja täyttäneet pohjaa. Kaivannon pohjalta tai reunoilta ei havaittu merkkejä säilyneistä puurakenteista. Maaperä on alueella helposti kaivettavaa hiekkaa, minkä ovat huomanneet myös alueella nykyisin asustelevat metsäneläimet – kaivannon pohjalla on nimittäin supikoiran, mäyrän tai ketun pesäkolon suuaukko. Sijaintinsa ja kokonsa perusteella kaivantoa voi täydellä syyllä pitää sudenkuoppana, mihin viittaa myös ilmoittajan mainitsema paikannimi Sudenkangas. Tosin itse emme ole vielä löytäneet alueesta sellaista karttaa, jossa tällainen paikannimi esiintyy.
 |
| Viuhan sudenkuoppa. Kuva Piritta Häkälä/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. |
Sudenkuopalla tarkoitetaan suden pyynnissä käytettyä maahan kaivettua ansakuoppaa. Varhaisimmat kirjalliset tiedot sudenkuopista Suomessa ovat 1400-luvulta ja yleisintä niiden käyttö on ollut 1800-luvulla, jolloin niitä esimerkiksi Hämeessä on ollut lähes kaksi sataa. Kuopat ovat olleet neliömäisiä tai pyöreitä, ja niiden syvyys on ollut kolmisen metriä leveyden vaihdellessa viiden ja kuuden metrin välillä. Kaivannot vuorattiin joko halkaistuilla puilla tai kivillä. Vuorauksen tarkoituksena oli estää sutta kiipeämästä kuopasta ylös. Joissain tapauksissa kuopan suuaukon ympärille kiinnitettiin teroitettuja puita eräänlaiseksi kaulukseksi, jolla myös pyrittiin estämään suden poispääsy. Valmis kuoppa peitettiin oksista ja havuista tehdyllä kevyellä katteella. Joskus saatettiin käyttää myös puusta tehtyä saranallista kantta, joka pyörähti ympäri kun susi astui sen päälle. Kuoppaan susi yritettiin saada houkutuseläimen avulla. Kuopan keskelle tai reunalle pystytettiin paalu, jonka päälle asetettiin lava tai häkki, johon syöttinä käytetty eläin laitettiin. Houkutuseläiminä käytettiin esimerkiksi ankkoja, kissoja ja koiria.
 |
Sudenkuoppa
Punkalaitumen Yli-Kirrassa.
Kuva Jari Heiskanen, Pirkanmaan maakuntamuseo.
|
Kirjallisissa lähteissä Hollolan pitäjässä mainitaan 1800-luvun alussa olleen 12 sudenkuoppaa sekä neljä sudentarhaa, ja pitäjässä mainitaan tällöin tapetun 130 sutta. Määrää voi verrata tietoon, jonka mukaan 1858–1862 koko Suomessa ilmoitettiin tapetun 3428 sutta. Tähän lukuun voi puolestaan verrata nykyiseen arvioon susien määrästä, joka on noin 150–180 yksilöä. Kaiken kaikkiaan sudenkuopat ovat olleet tehokas ja taloudellinen tapa susikannan pienentämiseen varsinkin, kun petoeläinten surmaamisesta on maksettu joissain tapauksissa erillistä tapporahaa.
Susikuopan rakentaminen oli kylän tai useamman talon hanke, ja usein sellainen kaivettiin lähelle asutusta helppojen yhteyksien päähän tai jopa tien varteen. Viuhankin sudenkuoppa sijaitsee lähellä tietä, joka on kulkenut Ahtialan kylästä Kukkilan ja Paimelan kautta Asikkalan Anianpeltoon. Viuhan Sudenkuopalta on ollut matkaa lähimpään kylään, Ahtialaan, noin kaksi ja puoli kilometriä.
 |
| Mallipiirros sudenkuopista. Sirelius 1919. |
Sudenkuopat ovat lähtökohtaisesti lain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Museoviraston ylläpitämään muinaisjäännösrekisteriin on tällä hetkellä merkitty kaikkiaan 19 sudenkuoppaa, joista kolme on Päijät-Hämeessä. Viuhan kuopan lisäksi sudenkuoppia on Hollolassa ja Orimattilassa. Muinaisjäännösrekisterissä oleva sudenkuoppien lukumäärä ei tietenkään vastaa metsissämme edelleen näkyvien sudenkuoppien määrää. Yksinkertaisella netin kuvahaullakin tulee esille useita susikuoppia myös täältä Päijät-Hämeestä.
Kansanperinteen tarinoissa ja sanonnoissa susi edustaa usein pahaa. Joulunajan tarinaperinteessä sudella ja muilla pedoilla on peloteltu Tapaninpäivän ajoihin liittyvissä tavoissa. Heinolasta on tallennettu seuraava ”Tapanin laulun” osa:
Täst on karhu kaurat syönny
Rutto ruumenet rulassu.
Susi sun lehmäs syököön
Karhu hevoses kaatakoon
Korppi luillas ronkkikoon
Harakka ikkunallas hassikoon.
Sontas soraks muuttukoon
Peltos peiposia kasvakoon
Honkas lepäks muuttukoon
Niittus muroks muuttukoon.
Näin toivotettiin niille, jotka eivät Tapaninajelijoille antaneet suuhunpantavaa, esimerkiksi olutta tai viinaryyppyä. Vauhdikasta Tapaninpäivää odotellessa!
Kirjallisuutta:
Nieminen, Kaarlo 1920. Lahden kauppalan historia. Lahti.
Peltonen, Jukka 2000. Ansapolulla. Suomen metsästysmuseon julkaisuja 7.
Sirelius, Uuno Taavi 1919. Suomen kansanomaista kulttuuria I. Helsinki.
Sorvali, Eetu 2017. Lahti. Raportti arkeologisista tarkastuksista 4.7.2017. Lahden kaupunginmuseon arkisto.
Suomen kansan vanhat runot, Suomalaisen kirjallisuuden seura
Suurpedot.fi, Metsähallitus
Kommentit
Lähetä kommentti