Kotiseututalo Karralassa vaalitaan iittiläisiä perinteitä. Kuva Eetu-Pekka Heiskanen, Lahden museoiden kuvakokoelmat. Iitti kuuluu nykyään maakunnallisesti Päijät-Hämeeseen, mutta vielä muutama vuosi sitten olimme kymenlaaksolaisia. Puolet Iitin asukkaista lukeutuu mielestään hämäläisiksi ja Iitti kuuluu kaakkoishämäläiseen murrealueeseen. Kaakkoishämäläiset murteet jakautuvat kolmeen alueeseen: Hollolan, Porvoon ja Iitin ryhmään. Katoamassa olevaa kulttuuria, mukaan lukien murteet, taltioitiin pääosin 1920–1930-luvuilla Iitissä ja entisessä Jaalassa. Puhuttu murre on ollut lähes samanlaista. Iittiläinen opettaja ja murretutkija Aino Valli (os. Oksanen) teki nuorena varsinaisen kulttuurityön tallentaen n. 43 000 murresanaa. Hän aloitti työn vuonna 1924 perustetun sanakirjasäätiön rahoituksella. Valli oli tuolloin 22-vuotias. Työvälineinä hänellä oli polkupyörä, kynä ja kamera sekä sanalaput, joille taltioitiin jokainen murresana selityksineen. Paras tulos saatiin, kun haastateltiin ih...
Lahden museoiden blogi