Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2025.

Lahden Taiteet ry:n modernin taiteen kokoelmaa ei olisi ilman Olavi Lanua

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta taitelijaprofessori, tademaalari ja kuvanveistäjä Olavi Lanun (1925–2015) syntymästä. Lahdessa vaikutti 1960–90-luvuilla Lahden Taiteet ry, jonka historia paljastaa paljon niin Olavi Lanusta kuin Lahden taide-elämän kehittymisestä. Lahden Taiteet oli kaupunginorkesterin kapellimestarin Urpo Pesosen (1915–1994) ideoima poikkitaiteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena oli tuoda yhteen eri alojen taiteilijoita sekä tehdä taidetta tutummaksi lahtelaiselle yleisölle. Tätä toimintaa yhdistys toteutti muun muassa järjestämällä taide-esityksistä, esitelmistä ja keskustelusta koostuvia kuukausikokouksia, Naurutaiteet-nimistä keväistä yleisöjuhlaa, kulttuuriviikkoa sekä erilaisia sekalaisia tempauksia ja kannanottoja. 1950-luvulla Lahteen muuttanut Lanu liittyi jäseneksi Lahden taiteisiin heti sen perustamisvuonna 1960. Hän vaikutti paikalliseen taide-elämään myös kuvaamataidon opettajana, erilaisissa luottamustoimissa sekä tietenkin omalla taiteellaan. ...