4.4.2017

Samppanjaa ja salusiineja – kielihistoriallisia pohdintoja kokoelmien keskellä

TUIJA VERTAINEN, amanuenssi Lahden taidemuseo

Samppanjalaseja Itä-Hämeen museossa
Hartolan Koskipäässä. Kuva: Tiina Rekola/
Lahden museot
Olen Lahden taidemuseon amanuenssi, aiemmalta ammatiltani ranskan kielen ja ranskalaisen kirjallisuuden tutkija ja opettaja. Kokoelmaesineiden aineeton, kielihistoriallinen ulottuvuus kiehtoo mieltäni ja tarkastelenkin niitä usein tästä näkökulmasta. Kirjoitan Lahden museoiden blogiin pieniä juttuja alun perin ranskalaisista sanoista, joita olen kohdannut Lahden kaupunginmuseon sekä Päijät-Hämeen aluetaidemuseon ja maakuntamuseon taide- ja kulttuurihistoriallisten kokoelmien esineistössä.

Tässä ensimmäisessä kirjoitelmassa lähestyn asiaa yleisesti ja jatkossa tarkastelen etenkin taiteen sanastoon kuuluvia yksittäisiä ilmauksia. (Käytän puolilainausmerkkejä tai kursivointia kun puheenaiheena on sana ja sen merkitys. Lainausmerkkejä käytän sitaateissa.)

Joskus sanat voivat siirtyä ajasta, kielestä ja kulttuurista toiseen muotoineen ja merkityksineen miltei sellaisinaan. Esimerkiksi ranskan ’café’ on aksenttimerkkiään myöten levinnyt maailmanlaajuisesti ’kahvila’ merkityksessään, ja Champagnen maakunnan mukaan nimensä saanutta viiniä nautitaan lähes samannimisenä eri puolilla maailmaa. Joskus taas sanojen muoto muuttuu matkan varrella, ne voivat saada tulokielessä lisää merkityksiä tai menettää niistä osan.

Einari Levo: Päiväkahvilla, 1974. Lahden taidemuseon kokoelma.
Kuva: Tiina Rekola/Lahden museot.

Kulttuurivaikutteita


Suomen kieleen vakiintuneet kulttuurielämään liittyvät ranskalaiset sanat ovat usein tulleet meille ruotsin kautta. 1600-ja 1700-luvuilla kuningashuoneissa katsottiin mallia Ranskan hovista. Ludvig (ranskaksi Louis) XIV:n Versailles antoi virikkeitä niin arkkitehtuuriin ja puutarhatyyleihin kuin sisustamiseen, kalusteisiin, pukuihin ja henkiseen elämäänkin. Ranskalaista kulttuuria ja kirjallisuutta pidettiin suuressa arvossa, ja Ruotsissa ylemmät yhteiskuntaluokat puhuivat ja kirjoittivat ranskaa.

Ruotsin kuningatar Kristiina halusi perehtyä ajan ranskalaiseen ajatteluun ja pyysi René Descartes’in hoviinsa opettajakseen ja keskustelemaan filosofisista aiheista. Descartes saapui Tukholmaan vuoden 1649 syksyllä. Kartesiolaiset keskustelut käytiin aamuisin viideltä viileässä salissa. Pohjolan talvi vaikutti omalla tavallaan kulttuurivaihtoon: Descartes kirjoitti ystävälleen de Flesselille 15. tammikuuta 1650 myönteisesti yhteistyöstään kuningattaren kanssa, mutta sanoi samalla, että hänestä Tukholmassa ”ihmisten ajatukset tuntuivat talvella jäätyvän vesien lailla”. Matka koitui Descartes’in kohtaloksi – hän kuoli Tukholmassa 11. helmikuuta 1650.

Maiden välisten, eri alojen vilkkaiden suhteiden ansiosta ranskalaisen kulttuurin vaikutus Ruotsissa oli voimakasta 1700-luvun jälkipuolella. Kustaa III:n hovista – jonka seurustelukieli oli ranska – vaikutteet siirtyivät maalaisaatelin välityksellä väestön keskuuteen myös Ruotsi-Suomessa. Arkkitehtuurissa ja sisustuksessa niitä voi nähdä uusklassisessa, Kustaa III:n mukaan nimetyssä kustavilaisessa tyylissä.

Valistusajan ranskalaisten ajattelijoiden teoksia tapaa kartanoiden kirjastojen teosvalikoimissa. Esimerkiksi Fagervikin kirjaston valikoimiin kuului muun muassa 1700-luvun suuri ensyklopedia, näytelmäkirjailijoiden Corneille, Racine ja Molière -teoksia sekä filosofi Voltairen tuotantoa.


Muutama sana sanoista


Museokokoelmissa usein vastaan tulevia, ranskasta ruotsin kieleen 1600- ja 1700-luvuilla lainautuneita sanoja ovat esimerkiksi: ateljee (ru. ateljé, ra. atelier [atəlje]), emali (ru. emalj, ra. émail [emaj]), fasadi (ru. fasad, ra. façade [fasad]), fajanssi (ru. fajans, ra. faïence [fajɑ̃s], joka tulee ital. kaup. Faenzan nimestä), mansetti (ru. manschett, ra. manchette [mɑ̃ʃɛt]), salonki (ru. salong, ra. salon [salɔ̃]) ja serviisi (ru. servis, ra. service [sɛRvis]).

Mainitut sanat ovat vakiintuneet käyttöön ja ne voi nähdä nykymuseoiden kokoelmaluetteloissa. On mielenkiintoista, että lukuisten samalla tavalla lainautuneiden sanojen käyttö ja sävymerkitys on muuttunut. Puteli (ru. butelj, ra. bouteille [butɛ]), pakaasi (ru. bagage, ra. bagage [bagaʒ]) tai mööpeli (ru. möbel, ra. meuble [mœbl] latinan sanasta ‘mobilis’) eivät ole termejä, joilla esineitä nykyisin viedään tietokantaan. Ne ovat yleisiä arkikielen sanoja, joita käytetään puheessa ja joskus kenties humoristisissakin yhteyksissä, mutta niitä merkitsevillä asioilla on virallisemmassa kielessä toinen kielellinen ilmiasu.

Pasteurin lapsuuden koti, nykyinen museo,
sijaitsee Dole-nimisessä pikkukaupungissa.
Kuva: Tuija Vertainen.

Nykyisin suomenkielisissä medioissa vilahtelevat ranskalaissanat liittyvät usein ruokaan ja etenkin mainoksissa ne lisäävät mielikuvaa tuotteen korkeatasoisuudesta. Mainosten vinkit ”gurmeenautintoihin” (gourmet [guRmɛ], herkuttelija) antavat samanlaisen vaikutelman kuin entisajan ”reklaamit” (ru. reklam, ra. réclame), jotka korostivat laadukkaiden tuotteiden tulevan ”suoraan Pariisista”. Ravintoaineen ranskalaisuus, josta tuotteen nimessä käytetty ranskankielinen sana – kuten bonjour (hyvää päivää) tai chèvre (vuohi) – kertoo, tekee siitä houkuttelevan. Pastöroitu maito on tässä suhteessa poikkeus: se ei herätä samanlaisia mielikuvia, vaikka pastöroiminen jos mikä on ranskalainen, tuotteen korkealuokkaiseksi tekevä asia. Louis Pasteurin kehittämä ja hänen mukaansa nimetty kuumennusmenetelmä takaa paitsi maukkaan maidonjuontikokemuksen, myös tuotteen säilymisen pidempään.


Heinolan museon keittiön tunnelmaa
salusiiniverhoineen. Kuva: Sirpa
Juuti/Heinolan museo.
Kaikki mikä kuulostaa suomeksi ranskalaiselta ei aina ole sitä. Ranskalaisilla viivoilla ei ilmauksena ole ranskalaista vastinetta (ne saattavat viitata teatterisanaston repliikkimerkkeihin), ranskalaiset perunat ovat Ranskassa belgialaisia perunoita ja Ranskalaiset korot on Erik Lindströmin iskelmä 1950-luvulta.

Asia voi olla myös toisinpäin. Kaukana Pariisista tai Tukholmasta päijäthämäläisen kotiseutumuseon ikkunassa rauhallisesti lepuutteleva puoliverho nimeltään ’salusiini’ voikin kätkeä sisäänsä tulisia tunteita. ’Salusiini’ on tullut meille ruotsin sanasta jalusi [ʃalusi]. Ruotsin sanan taustalla on ranskan jalousie [ʒaluzi], joka tarkoittaa mustasukkaisuutta. Se antaa aavistaa kuinka joku voi piilosta, verhon raosta, seurata henkeään pidätellen mielitiettynsä liikkeitä, kenties tämän lähtöä tapaamiseen jonkun toisen kanssa.

Jalousie merkitsee myös kateutta. Sitäkin voi naapureiden kesken harjoittaa salusiinien raosta.


Salusiinit Hollolan kotiseutumuseon tuvan ikkunassa vuonna 1974.
Kuva: R. Lahdenranta/Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.



Lähteitä:
Descartes’in kirje teoksessa Œuvres de Descartes, Correspondance V, lettre DLXXXIV. Toim. Adam, Charles ja Tannery, Paul. Pariisi, Librairie philosophique J. Vrin.

Hellquist, Elof (toim.) 1922. Svensk etymologisk ordbok. Sähköinen versio: runeberg.org/svetym/

Hruškar, Đ. ja Gadelii, K. 2015. ”Les mots d’emprunt et les transferts culturels : l’influence du français sur le suédois” teoksessa Cedergren, M. et Briens, S. (toim.) Médiations interculturelles entre la France et la Suède. Trajectoires et circulations de 1945 à nos jours. Stockholm: Stockholm University Press. DOI: http://dx.doi.org/10.16993/bad.t

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti